Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Atena 2016

Kansi Anna Makkonen

Arvostelukappale kustantajalta

"Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus.
Mutta kun en jaksanut enää."

Kerttu on pärjääjä. Aviovaimo ja kahden lapsen äiti, luokanopettaja joka asuu unelmiensa talossa.

Mutta.

Kerttu ostaa unikkokantisen vihkon johon alkaa suunnitella itsemurhapäiväänsä. Silloin kun perhe ei ole kotona. Sitten kun on sopiva hetki.

Kerttu on tunnollisuuden ja riittämättömyyden tunteissaan elämän pohjamudissa uiskenteleva, masennukseen sairastunut. Mikä kaiken on aiheuttanut? Talvi on pitkä ja pimeä, tänä vuonna Kertulle ylivoimainen. Ja sen seurauksena perheenäiti ympyröi kalenteristaan sopivia päiviä riistää itseltään henki.

"Vieläkin oli vaikea käsittää, että suurin elämäni säröistä olin minä: aina kykenevä ja kaiken kestävä mieleni. Minä piilouduin uneen ja vihaan, että jaksaisin elää. Ja unista ja vihaista ihmistä oli vaikea rakastaa."

En ollut aluksi varma, onko kirja minulle sellainen jonka haluan kokea. Silti olen tyytyväinen että luin. Vaikka aihe kirjassa on rankka ja raskas, se on silti kirja, joka on hyvä olla olemassa. Nykyelämän armottomuus ja syvät riittämättömyyden tunteet koskettavat, ja kolahtavat varmasti moniin. Monet ihmiset räpiköivät tälläkin hetkellä elämänsä aalloissa selviten väkisin, päivä kerrallaan, taakat harteillaan.


Ja siksi kirja on tärkeä. Se on rohkea, ja se uskaltaa nostaa esiin tunteita jotka ovat kipeitä. Jonain päivänä herään perustuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin masennuksesta, joten teksti tuntuu myös uskottavalta. Kuka tahansa saattaa sairastua masennukseen, mutta mitkä ovat syyt sen takana? Ensin Kerttukaan ei osaa arvioida, vyyhti kasvoi liian suureksi kun maljaan putosi lopulta yksi pisara liikaa. 

Jonain päivän herään on kirja jota luin raskain mielin nauttien kuitenkin Rauanjoen kirjoitustyylistä. Se on välillä runollisen kaunis, riipaisevan osuva ja humoristisen oivaltava. Ja samalla mietin väkisinkin, kuinka paljon omakohtaista kokemusta kirjassa on, sillä nämä kirjat kielivät suuresta rohkeudesta kertoa vaikeasta ja vaietusta asiasta.


Siinä missä alun synkkyys syksyaikaan tuntuu musertavalta, aletaan kevättä kohti mennä kohti valoa. Loppu jää hieman avoimeksi ja jopa epämääräiseksi, joskaan ei kuitenkaan toivottomaksi. Asiat alkavat hieman järjestyä ja värit palaavat elämään.

"Nousin sohvalta ja väistin katsomasta häntä silmiin. Olo jäi jotenkin helpottuneeksi mutta hauraaksi: viimeinkin minä olin luottanut, nojannut eteenpäin ja hän oli ottanut kiinni. Sisällä tuntui siltä kuin olisi juossut hyvin pitkän matkan ja lopulta antanut itselleen luvan pysähtyä."

Ina Westman: Syliin

Ina Westman: Syliin

Kosmos 2016

Arvostelukappale kustantajalta

"On kahdenlaisia äitejä, hän ajattelee. Niitä, jotka ovat melkein menettäneet vauvansa ja niitä, jotka eivät ole. Toiset elävät huolettomina ja itsestäänselvästi äiteinä, jättävät vauvan vaunuihin ulos nukkumaan, antavat sen tuttipullon kanssa kokonaiseksi illaksi vieraalle lapsenvahdille, pistävät huolettomina pinnasänkyyn omaan huoneeseen, syöttävät sormiruokaa pelkäämättä että vauva tukehtuu. Stressaavat siitä, onko täysimetys onnistunut kolme vai kuusi kuukautta ja millaisia luomusoseita vauva syö.
Ikään kuin sillä olisi mitään väliä."

Äitienpäivän kunniaksi kirja äitiydestä. Syliin on Ina Westmanin esikoiskirja, ja millainen esikoinen se onkaan! Luin kirjan hetkessä, sillä Westman osaa kirjoittaa niin varmasti ja tarkkanäköisesti siitä millainen matka äitiys on, mitä on olla nainen ja mitä tapahtuu jos kaikkia odotuksia ei pystykään täyttämään.

Kaikki alkaa osastolta 42. Sieltä alkavat kipeät tarinat polveutua jo kietoutua yhteen, siellä ovat naiset joiden raskaus ei suju hyvin. On se joka oksentaa, se joka vuotaa verta ja se, jonka vauva uhkaa syntyä ennen aikojaan. Raskaus ei mene aina oppikirjojen mukaan, eikä kaikille käy hyvin. Osasto 42 on se paikka, mistä ei neuvolassa tai missään muuallakaan puhuta.

Syliin on voimakas romaani, se käsittää niin monta isoa teemaa että se menee väkisinkin ihon alle. Mikään ei ole niin tunteita herättävää kuin äiteys. Se on määrittänyt ja määrittää edelleen pitkälti naiseuden ytimen, eivätkä tiukkaan iskostuneet ajatukset, odotukset ja myytit murru helpolla vuosikymmenienkään saatossa. Sosiaalisen median aikakaudella äitiys on kiillottanut pintaa vieläkin enemmän: lapsiarjesta annetaan herkästi vain se ruusuisempi ja kauniimpi puoli muille ihasteltavaksi. Ja siksi tällaisia kirjoja kuin Syliin tarvitaan.

"Jos synnytys ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan, lääketiede huudettiin apuun ja yleensä onnistuttiin pelastamaan kaikki. Sitten todettiin kas vain, se menikin nyt näin eikä papereiden mukaan ja jatkettiin elämää. Synnytys ei ollutkaan enää naisen elämän suurimpia riskejä, vaan uudenlainen identiteetin perusta ja suoritus, eräänlainen äiti-triathlon."

Syliin on juuri niitä pieniä suuria romaaneja, jotka lyhyestä sivumäärästään sisältävät paljon ja vaikuttavat lukemisen jälkeen vielä pitkään mielessä. Ovat tärkeitä puheenvuoroja elämän vaikeimmista puolista, kertovat realistisesti niistä asioista joista mieluummin vaietaan. Kirja, joka on tärkeä.

Syliin antaa varmasti monille vertaistukea ja kaipaamaa lohdutusta, asiat voivat mennä todella eritavoin suunnitellusta, ja vanhemmiksi tuleminen tapahtua monella tapaa. Silti se ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista äitiyden armottomissa vaatimuksissa. Rohkea kirja vaikeista asioista, mutta myös niistä pienistä onnen hetkistä jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.