Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä
Otava 2011
Suomennos Kristiina Rikman
Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men

"Hiukan sen jälkeen, kun Boris oli lausunut sanan paussi, minä sekosin ja päädyin sairaalaan. Hän ei sanonut "En halua nähdä sinua enää ikinä" eikä "Se on ohi", mutta kolmikymmenvuotisen avioliiton jälkeen paussi riitti tekemään minusta sekopään jonka ajatukset hajosivat, kimmahtelivat ja törmäilivät toisiinsa kuin paukkumaissit pussissaan mikroaaltouunissa:"

Kolmenkymmenen yhteisen aviovuoden jälkeen Mian aviomies Boris ilmoittaa haluavansa pitää taukoa, paussia, ja paussi on tässä tapauksessa ranskatar, kaunis ja nuori sellainen. Tämän seurauksena Mia saa hermoromahduksen joka ajaa tämän sairaalaan. Kun alkujärkytys alkaa väistyä ja toipuminen vähitellen alkaa, muuttaa hän lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä luo. Välimatka Borikseen, äidin ystävät ja runokurssin vetäminen nuorille tytöille antaa Mialle taas otteen elämästä. Toisaalta myös miettimään, onko paussi sittenkään maailmanloppu.

Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä on ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luen. En osannut ihan täysin etukäteen odottaa mitä tuleman pitää, ja kirjan alku tempaisikin minut mukaansa mukavasti. Nimen (ja kannen kuvankin) perusteella voisi olettaa kyseessä olevan hieman kevyempää kirjallisuutta, mutta sellaiseksi tätä ei kyllä voi luokitella. Hustvedt kirjoittaa minä -muodossa, ja Mia puhuttelee lukijaa suoraan kertomalla omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Mutta kaikki nuo ajatukset tuntuivat suoranaiselta tajunnanvirralta, ja lukijana sitä on välillä hieman hukassa, vaikka kertoja välillä rauhoitteleekin tulevansa pian itse asiaan. En ollut myöskään aivan varma, oliko jokainen asia kirjassa välttämätön, tämä näkyy varsinkin Mr. Nobodyn kohdalla, jonka henkilöllisyys ei selviä missään vaiheessa, ja joka ei tuntunut mielestäni kovin merkitykselliseltä kirjan juonea ajatellen.

Tämä sekava kerrontatyyli rokotti hirveästi omaa suhtautumistani kirjaan. Välillä olin ihmeissäni, sitten tylsistynyt ja lopuksi vain tyytymätön lukemaani. Mia ilmaisee itseään runoin, kirjein, sähköpostiviestein, ja onpa seassa muutama piirroskin. Minusta tässä olisi ollut hirveästi ainesta parempaankin! Kirja on melkoisen ohut, ja sekavuutensa lisäksi itse tarina jää myös hieman liian ohueksi. Vaikka Mia äityy välillä pohtimaan hyvinkin tarkasti naiseutta, seksuaalisuutta ja miesten asemaa yhteiskunnassa verrattuna nasisiin, tuntui se makuuni hieman liian paatokselliselta, eikä jutun pääpointti täysin edes selvinnyt. Mutta kyllä kirjan sivuilta löytää muutamia oikein iskeviä ja alleviivattavia lauseita;

Käytävällä äiti pysähtyi. Hän painoi kaksin käsin rintaansa ja sanoi hiljaa:"On se niin katkeraa."
"Mikä on katkeraa, äiti?"
"Vanhuus."

Mian äidin ystävät, Joutsenviitoset, pitävät yhtä ja ovat virkeitä iästään huolimatta, ja heidän palavasta elämänhalustaan Mia on vaikuttunut. Ja kyllä se vaikuttaa lukijaankin. Oikeastaan mielenkiintoisinta olikin seurata näiden vanhempien rouvien, naapurin Lolan sekä runokerhon nuorien tyttöjen elämää, kuin Mian. Kesä ilman miehiä ei vain ollut nyt minun kirjani millään tavalla, enkä ole ihan heti valmis tutustumaan Hustvedtiin tarkemmin, vaikka hänen kirjojaan onkin kyllä paljon kehuttu. 

Salla Simukka: Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Valkea kuin lumi 2013 & Musta kuin eebenpuu 2014, Tammi

"Olipa kerran tyttö, jolla oli salaisuus."

"Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo."

Innostuin e-kirja kokeiluna olleesta Salla Simukan trilogian avausosasta Punainen kuin veri sen verran kovasti, että lainasin kirjastosta sarjan seuraavat osat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu välittömästi. Päätin iskeä samaan postaukseen molemmat kirjat, sillä mielipiteet molemmista noudattavat samaa linjaa.

Valkoinen kuin lumi vie Lumikin Prahaan, ja päätösosassa näytellään koulun joulujuhlassa uudenlaisessa Lumikki-sadussa, jonka pääosan esittää tietenkin Lumikki itse. Poikkeuksellisesti jätän juonen kertomisen nyt vähemmälle huomiolle, sillä oikeastaan takakansien iskevät lauseet, jotka postauksen alusta löytyvät, kertovat juuri niin kutkuttavasti vain sen verran, että on pakko lukea mistä oikein on kysymys. Itselleni tuli täysin yllätyksenä kirjojen maailma kun niihin tartuin, ja uskon että osaksi tämän takia sarjan lukeminen on varmasti ollut niin positiivinen kokemus.

Trilogian avausosa oli melkoisen räjähtävä, ja nuorille lukijoille tarkoitettu kirja imaisi mukaan kohderyhmään kuulumattomankin kokonaan. Sama tapahtui seuraavien osienkin kanssa, ja viimeisen osan kanssa kävi vielä kaiken lisäksi niin, että tajusin kirjan lopettamisen jälkeen lukeneeni sen parissa tunnissa. Viime päiviin nämä ohuet, mukaansatempaavat kirjat ovat olleet omiaan.

Pidän siitä että Simukka ei turhia jaarittele vaikka myönnän, että joissakin kohdissa tarkempi selittely olisi voinut olla kohdillaan, kun välillä tuntui siltä että asiat tapahtuivat hieman liian töksähtäen. Uskoisin että nuoria lukijoitakin ajatellen tämä nopea eteneminen on kuitenki hyvä asia. Jokainen osa on oma itsenäisensä kirja, mutta edellisiin tapahtumiin palataan silti järkevästi niin, että tarinan teho ei kärsi. Ja se Simukan kyky koukuttaa niin että ei siinä auta muuta kuin vain lukea. Ohuisiin kirjoihin voi mahtua yllättävän paljon.

Kyllä Lumikki -trilogiassa on sitä jotakin, eikä sen menestys yllätä ollenkaan. Jotain uutta ja erilaista Simukka on luonut, päähenkilö on kaikista menneisyyden haamuista ja haavoista huolimatta vahva nuori nainen joka ajattelee omilla aivoillaan, eikä riudu ja juokse elämänsä mahdollisen rakkautensa perässä. Romantiikkaa loppupäästä kyllä löytyy, mutta se ei vaivaannuta, ja on yllättäen jopa hyvin rohkeaa kuvailua.

Ei voi muuta sanoa kuin että ihan mahtavaa, että tällainen menestystrilogia on lähtöisin Suomesta.

Erik Axl Sund - Varistyttö

Erik Axl Sund - Varistyttö
Otava 2014
Suomennos Kari Koski
Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan

"Jossain joku sieppasi lapsia joita kukaan ei kaivannut ja pahoinpiteli heitä sitten niin raa'asti että he kuolivat."

Rikospoliisi Jeanette Kihlberg joutuu keskellä kamalaa tutkimusta, kun metroaseman läheisyydestä löydetään nuori poika kuolleena. Pojan kuolemaan liittyy outoja seikkoja, jotka saavat heikkohermoisen kavahtamaan jo kirjan alussa. Kuolleita poikia alkaa löytyä lisää, samalla tavalla kohdeltuina, ja heille kaikille yhteistä on se tosiasia, että kukaan ei kaipaa heitä. Kukaan ei tiedä keitä he ovat.

Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterberg tapaa yksityisvastaanotollaan pahasti häiriintyneen Victoria Bergmanin, jonka lapsuudessa koetut kauhut ovat läsnä hänen elämässään edelleenkin. Samalla kirja avaa Sierra Leonen lapsisotilaiden kauhuja Sofian omien kokemuksien, ja Sofian potilaan kautta. Jeanette ja Sofia löytävät toisensa rikostutkimusten edetessä, ja kammottava pedofilian maailma avautuu lukijalle.

Mietin pitkään haluanko lukea kirjaa, jonka tiesin muutamien blogiarvioiden perusteella olevan tavattoman synkkä aiheeltaan. Synkkää ja surullista on aina, kun puhutaan lapsiin kohdistuvista rikoksista. Lainasin kuitenkin kirjan kirjastosta ja päätin, että mikäli kokemus olisi liikaa, lopettaisin yksinkertaisesti kesken. Jo pelkkä kannen perusteella pystyi päättelemään, että lukemisesta ei tulisi kevyttä.

Lukukokemus oli kaikessa karmeudessaan pysäyttävä, järkyttävä ja pahaa oloa tuottavakin. Ja silti sanon, että tämä on yksi parhaimpia lukemiani dekkareita, tai noh, miksiköhän tätä osaisi edes sanoa. Niin synkkään ja pimeään maailmaan lukiessaan joutuu.

Vaan silti maailmassa on lapsia jotka joutuvat kokemaan rikoksista kauheimman, joka päivä, vuosien ajan. Se ei mene tämän ihmisen oikeustajuun että he, miehistä alhaisimmat, vielä kehtaavat puolustella tekojaan ylimielisesti. Varistyttö ei ole vain psykologinen dekkari, se ottaa teemallaan vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja siihen kauheuteen mitä jotkut lapsista joutuvat kokemaan. Ja entäpä naiset! Äidit, jotka sulkevat silmänsä, kääntävät katseensa eivätkä auta omaa lastaan. Ei sellaista voi olla.

En siis lopettanut kirjaa kesken. Vaikka luin kirjaa pätkittäin, tajusin, että tämä tarina pitää tulla luetuksi. Minä en ainakaan ole se, joka kääntää katseensa muualle. Väkivalta on niin silmitöntä, että tekee pahaa lukea, mutta minä luen, sillä maailmassa on joku, joka joutuu sen kokemaan.

Varistyttö aloittaa kolmiosaisen sarjan, jonka seuraava osa Unissakulkija ilmestyy ensi kuussa, ja viimeinen, Varjojen huone, lokakuussa. Lopussa oli niin järjetön koukku, että tämän aloituksen jälkeen on ehdottomasti luettava seuraavatkin osat. En osannut ollenkaan arvata lopun käännettä, vaikka lukijalle tämä paljastetaankin ilman että poliisi on vielä itse kartalla. Tämä kirjailijakaksikko todella "pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla", kuten takakannessa verrataan.

Ayana Mathis - Huonetta ja sukua

Ayana Mathis - Huonetta ja sukua
WSOY 2014
Suomennos Helene Bützow
Englanninkielinen alkuteos The Twelve Tribes of Hattie


"Hattie kompuroi alas vaunusta hameenhelma vielä Georgian liejussa, unelma Philadelphiasta oli kuin pyöreä marmorikuula suussa, pelko kuin neula rinnassa."

Nuori Hattie pakenee Yhdysvaltain etelävaltioissa rehottavaa rotuvihaa pohjoiseen äitinsä ja siskojensa kanssa. Kun hän näkee, että mustat eivät väistä valkoisia katuojiin, ja että mustaihoiset teini-tytöt saivat rauhassa kävellä kikattaen heidän ohitse, sanoo Hattie äidilleen: "En lähde ikinä takaisin. En ikinä." Pohjoinen on vapaus, paikka missä hän uskoo ja toivoo lastensa saavan elää ihmisarvoista elämää ja menestyvän elämässään. Samaa hän toivoo itselleenkin, mutta orjuus on jättänyt uhreilleen epäoikeudenmukaisen ja väkivaltaisen perinnön.


Nuoren Hattien elämä alkaa väistämättä luisua käsistä, kun hän joutuu hautaamaan ensimmäiset lapsensa, taistelemaan elantonsa vuoksi ja sietämään aviomiestä joka koituu vielä hänen tuhokseen. Huonetta ja sukua kertoo Hattien ja Hattien kahdentoista lapsen tarinan, kuudenkymmenen vuoden ajalta. Kirja on jaoteltu kahteentoista lukuun, jossa jokaisessa on Hattien lapsen kohtalo. Nämä kohtalot nivoutuvat yhdeksi tarinaksi, ja kertovat Hattien perheen tarinaa 1900-luvun Yhdysvalloissa.

Ayana Mathisin kirja kiinnosti minua kovasti, jopa itse Oprah suositteli kirjaa jonka myötä se nousikin jenkkien bestseller -listoille. Kirjan luettuani totean, että Mathis kirjoittaa hyvin, ja romaanin rakenne on erilainen kuin mihin olen tottunut, mutta en voi sanoa pitäneeni kirjasta. Kirjan lukeminen kesti aika kauan vaikka sivumäärä ei ole huikaiseva. Jokainen tarina on sen verran  alakuloinen ja kaunainenkin, että lukeminen vei voimia. Minun ei yksinkertaisesti tehnyt mieli tarttua kirjaan enää loppuvaiheessa.

Hattiesta oli vaikea tykätä. Lasten tarinoissa tulee esiin suoranainen pelko äitiään kohtaan, kuinka äiti oli aina vihainen eikä koskaan näyttänyt mahdollista rakkauttaan lapsiinsa. Lasten tarinoista puuttuu ilo, ja kaikki tuntuu todella synkältä. Taustalla on Hattien totaalinen pettyminen oman elämänsä kulkuun, mikä heijastuu väistämättä lapsiin. Takakannessa kuvataan, että Huonetta ja sukua on "ylistys sitkeydelle ja rohkeudelle, amerikkalaisen unelman liikkeellepaneville voimille", mutta minä en lukijana saanut tällaista sanomaa kirjasta irti. Aivan pienen pientä valonpilkahdusta toiveikkuudesta saattaa lopussa olla havaittavissa:

"Georgiasta on oltu poissa kuusikymmentä vuotta, Hattie ajatteli, uusi sukupolvi on syntynyt, mutta kärsimys ja tuska eivät ole muuttuneet miksikään. En voi suostua siihen."

Silti koin kirjan tunnelman alusta loppuun täysin muuksi kuin toiveikkaaksi tai rohkeaksi. Minusta kirjan kansi on osuva, se kertoo pitkälti kirjan tunnelmasta, siitä rähjäisyydestä ja synkkyydestä mikä tuntuu hieman hellittävän Hattien loppuelämässä, mutta joka silti kantaa läpi koko kirjan.

Salla Simukka - Punainen kuin veri

 

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Tammi 2013

Kansi Laura Lyytinen

Ensimmäistä kertaa blogini historiassa olen lukenut e-kirjan, ja valokuva kirjasta on otettu tabletista. En ihan heti uskonut tätä päivää tulevan, mutta e-kirjan lukeminen oli yllättävän hauska kokemus! Ensimmäisenä päätin hypätä e-kirjojen maailmaan lukemalla Salla Simukan Punainen kuin veri. Simukan trilogia on kiinnostanut lukea jo tovin, varsinkin kun sarjan oikeuksia on myyty ulkomaille jo ennen viimeisen osan ilmestymistä.

Lumikki Andersson on nuori lukiolainen, mutta ei ole kuin kuka tahansa tyttö. Lumikki viihtyy omissa oloissaan eikä pidä itsestään mekkalaa. Hän on mielellään tarkkailijan roolissa, eikä hänestä saa kikattelevaa tyhjäpäätä millään. Lumikki pysyttelee aina hieman etäällä tapahtumista, mutta eräänä päivänä hän yllättäen löytää koulun pimiön täynnä pestyjä seteleitä, ja rehtorin pojan kiiruhtavan pois vauhdilla huoneesta. Lumikin kiinnostus herää, ja ajatus selvittää rahojen kohtalo vie Lumikin keskelle tapahtumia joista ei vauhtia ja jännitystä puutu.

Kun otin laitteen käsiini ja päätin avata kirjan ajatuksena hieman kokeilla miltä se e-kirja maistuu, istuin liimattuna laitteeseen pitkän aikaa. Jo heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina imaisi mukaansa, ja mietin itsekseni että onko mikään ihmekään että sarja on niin suosittu kun homma lähtee rullaamaan välittömästi. Simukka kirjoittaa todella vetävästi ja tavalla, johon kaikenikäiset voivat samaistua. Vaikka kirja on ensisijaisesti suunnattu nuoremmille, ei tämä seikka juurikaan häirinnyt. Myönnän että alussa mietin kulmakarvat koholla, että mikäköhän oman elämänsä Lisbet Salander Lumikki onkaan, melkoisen paljon yhtäläisyyksiä oli havaittavissa. Varsinkin, kun kirjassa viitataan kerran kyseiseen Stieg Larssonin Millennium -trilogian hahmoon, naurahdin väkisinkin ääneen.

En kirjaan tarttuessa ollut selvillä kirjan juonesta, ja minut yllätti positiivisesti kirjan siältö. Tämähän sisältää jännitystä! Missään vaiheessa ei sorruttu nuorten kirjoissa tyypillisiin romansseihin tai muuhun vaivaannuttavaan, vaan lukija aidosti jännittää seuraavia tapahtumia. Lisäksi taustalla vaikutti myös hyvin vakava aihe, kun selviää että Lumikki on joutunut aikaisemmin järjestelmällisen ja raa'an koulukiusaamisen uhriksi. Simukan tekstissä on siis painavaa sanomaa.

Jo heti tämän ensimmäisen kirjan luettuani janoan lisää. Lumikin tarina jää vielä hieman avonaiseksi, ja varsinkin vanhempien vaitonaisuus herättää mielenkiinnon. Ja mitähän muuta Lumikin menneisyydestä vielä selviää?

Philippa Gregory - Sininen herttuatar

Philippa Gregory - Sininen herttuatar
Bazar 2014
Suomennos Natasha Vilokkinen
Englanninkielinen alkuteos: Lady of the Rivers


"Voin huonosti, en minä voi tulla", kuiskaan, mutta täti on kerrankin ankara. Minun on pakko olla paikalla, en voi jäädä pois. Ihmisten täytyy nähdä minut tätini ja Bedfordin Anne-herttuattaren vierellä. Meidän täytyy näytellä kohtauksessa oma osamme todistajina, naisina jotka kunnioittavat miesten käskyvaltaa. Minä olen paikalla osoittamassa, millaisia tyttöjen tulee olla: neitsyitä jotka eivät kuule ääniä, naisia jotka eivät usko tietävänsä miehiä enemmän. Tätini, herttuatar ja minä edustamme naisia sellaisina kuin heidän miesten mielestä kuuluu olla. Jeannen kaltaista naista miehet eivät voi sietää."

Vuosi 1431, nuori ja kaunis Jacquetta on lähetetty Luxemburgiin setänsä ja isotätinsä lady Jehannen oppiin. Hän ystävystyy vankilassa tuomiota odottavaan Jeanne D'Arciin, joka poltetaan roviolla Jacquettan silmien alla. Tuolloin Jacquetta ymmärtää kuinka paljon yhteistä heillä olikaan tuon enkelin ääniä kuulevan naisen kanssa.

Kun Jacquetta palaa kotiinsa, hänet naitetaan nuorena tyttönä Bedfordin herttualle, joka on Jaqcuettaa reippaasti vanhempi. Liiton myötä Jacquettasta tulee kuitenkin vaikutusvaltainen ja rikas, mutta yllättäen selviää että herttua ei nainut häntä vain kauneudensa tähden. Herttua uskoo alkemiaan ja on varma, että saa Jacquettan avustuksella loihdittua kultaa jonka aikoo käyttää Englannin sotajoukkoihin. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, kun herttuatar kuolee ja nuori Jacquetta jää leskeksi.

Sininen herttuatar on itsenäinen jatko-osa Ruusujen sota -sarjassa, joka sijoittuu aikaan ennen sarjan kahden ensimmäisen osan Valkoinen kuningatar ja Punainen kuningatar tapahtumia. Oli selvää nämä kaksi ensimmäistä osaa luettuani, että haluan lukea jatkossa kaikki Gregorylta suomeksi ilmestyvät kirjat. Gregory kirjoittaa vangitsevasti historian vahvoista naisista, antaen äänen heille jotka eivät tuolloin voineet itse saada naisena ääntä kuuluville. Sinisessä herttuattaressa tuodaan usein esille miesten valta, kuinka he voivat vain päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka noituuteen tuolloin suhtauduttiin:

"He ovat päättäneet että Margery on noita, kadotettu sielu. Katselen taas kerran, kuinka kuningaskunnan vaikutusvaltaisimmat miehet käyttävät valtaansa naiseen, joka on syyllistynyt vain siihen, että on elänyt sydämensä sykkeen rytmissä, katsellut maailmaa omilla silmillään; mutta se ei ole heidän rytminsä eikä heidän katsantonsa, eivätkä he mitään muuta siedä."

Jacquetta on syystäkin huolissaan sillä kerrotaan, että Jacquettan suku polveutuu suoraan Melusinasta, veden jumalattaresta, ja Jacquettalla onkin kykyjä joita kaikilla ei ole. Jacquetta näkee välillä tulevaisuuteen, mutta ei osaa aina yhdistää tapahtumia, eikä ole varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjan lopussa Jacquetta kuitenkin tietää kuinka hänen tyttärensä Elisabetin elämä muuttuu, ja sen tarinan kertookin kirja Valkoinen kuningatar. Jacquetta nousee taas tyttärensä myötä Englannin hovissa korkeaan asemaan.

Ruusujen sodan tulevista jatko-osista en tiedä, mutta itseäni hieman hankaloitti että sarjassa mentiin taaksepäin. Tämä olisi ollut looginen ensimmäinen osa, jota seuraavat osat olisivat tukeneet. Loppusanoista käy kuitenkin ilmi, että Jacquettan tarinan Gregory löysi vasta, kun alkoi tutkia Elisabet Woodvillen, Jacquettan tyttären (Valkoinen kuningatar) historiaa, joten siksi kirja ilmestyy nyt tässä vaiheessa sarjaa.

Gregoryn romaanit ovat taattua laatua, hän herättää historian henkiin kirjojensa sivuilla. Jos keskiajan Englanti ja historian unohdettujen naisten tarinat kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan.

11 asiaa

Sain essielinalta Sabinan knallista sekä Noannalta haasteen, jossa tarkoituksena on kertoa 11 asiaa itsestään. Kiitos kovasti molemmille, olen saanut haasteen jo aikoja sitten mutta vasta nyt ehdin vastailla kysymyksiinne. Vaikka sääntöjen mukaan tulisi haastaa muitakin blogeja mukaan, olen kauhea tyyppi enkä tällä kertaa haasta ketään. Tämä on kiertänyt jo niin monessa blogissa etten enää keksi kenellä tätä ei olisi ollut.


11 asiaa minusta

1. Minulla on tatuointi, ja haaveilen joskus ottavani toisen.
2. Olen kauhea herkkuhiiri, voisin syödä makeaa vaikka joka päivä.
3. Tykkään kulkea tennareissa ja farkuissa, tyylini on jämähtänyt siihen mitä se lukiossa oli.
4. Siivoan yleensä vasta silloin kun tilanne on päässyt katastrofaaliseen pisteeseen.
5. Haaveilen joka päivä.
6. Tykkään vetelehtiä sängyssä, viikonloppuisin en pidä mitään kiirettä nousta ylös.
7. Minulla menee enemmän rahaa meikkeihin ja kauneudenhoitoon kuin vaatteisiin.
8. Olen erityisen iloinen jos vien kaupasta viimeisen tuotteen. Tiedän, tämä on outoa.
9. En värjää tukkaani enää ollenkaan.
10. Olen vilukissa, minulla on aina kylmä! Uskon vakaasti että minua ei ole tehty asumaan näille leveyspiireille.
11. Minulla on monen vuoden kamppailulaji tausta.

Noannan kysymykset:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Tavallinen, hymyilevä, ajoittain ujo. Ihan kamalan vaikeaa aina kuvailla itseään, joskus olen ujo, joskus pälätän kuin papupata. 

2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?
 Siihen on tosiaan syynsä, miksi minua ei kyseisessä ohjelmassa ole näkynyt: en omaa mitään erikoista taitoa.
 

3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä? 
 Dome Karukosken Leijonasydän. Elokuva oli hyvä, erilainen ja silmiä avaavakin. Pidin kovasti.

 

4. Mistä sait idean bloggaamiseen?

Löysin sattuman kautta tieni kirjablogiin, johon jäin heti koukkuun. Olin aivan haltioissani kun löysin blogin, jossa kerrotaan kirjoista! Ja siitä se ajatus sitten lähti.

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?

Jotenkin se Tylypahka vetää puoleensa.

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?

Tämäpä hyvä kysymys, olen pohtinut asiaa viime aikoina kovasti itsekseni. Olen aina ennen ollut kova suunnittelemaan tulevaa, ja päättänyt missä vaiheessa elämää pitää olla jossain pisteessä, ja stressannut itselleni harmaita hiuksia kun mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Kaikki tuntuu nyt paremmalta, kun olen päästänyt kaikista ohjaksista irti ja antanut nyt elämän vain viedä. Asioita alkoi tapahtua rytinällä, kun jätin turhan stressaamisen pois. Elämä vie sinne minne sen pitääkin viedä. Aina se tie minkä itselle on ajatellut, ei olekaan se oikea.

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?

Lukemisen.

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?

Viime vuoden lopulla töiden puolesta.

9. Bravuurisi keittiössä?

En ole kovin kummoinen kokki, teen ihan tavallista kotiruokaa.

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?

Kyllä, yksi suunnitelmista on käydä Tuurissa! Lisäksi aion oleilla mökillä ja maata auringossa kirja kädessä.

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

 Juuri nyt lähestyvä kesä.

Essielinan kysymykset:

1. Mikä biisi pelastaa aina takuuvarmasti päiväsi?
Minulla ei ole omaa voimabiisiä, kuuntelen niin laidasta laitaan musiikkia muutenkin. Mutta yleensä jokin rytmikäs tanssibiisi tuo kesän ja auringon mieleen, ja alkaa väkisinkin hymyilyttää.

2. Mikä oli haaveammattisi lapsena?

Lääkäri. 

3. Jos saisit valita itse, mille historialliselle aikakaudelle syntyisit mieluiten?
Mahdollisesti keski-ajalle.
  

4. Mikä on omituisin tai hämmentävin paikka, jossa olet ikinä käynyt?
Hmm...ei kyllä valitettavasti tule mitään outoa mieleen...

5. Mistä kirjasta olet viimeksi keskustellut jonkun kanssa?

Mafian naisista äitini kanssa. 

6. Asia, jonka tekisit heti, jos vain uskaltaisit?

Sanoisin itseni irti ja lähtisin opiskelemaan täysipäiväisesti. 

7. Milloin viimeksi sinulle on sattunut jokin hauska kohtaaminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa? Millainen tilanne oli kyseessä? 
Jostain syystä omaan kyvyn vetää täysin tuntemattomia ihmisiä puoleeni, äitini on ihan samanlainen. Yleensä kaupoissa ihmiset alkavat herkästi höpöttämään minulle ties mistä asioista, ja olen suuresta ihmisjoukosta aina se, jolta tullaan kysymään tietä tms. Jos olen äitini kanssa liikenteessä, saamme hetkessä seuraa viereisestä kahvipöydästä tai kassajonossa. En tiedä mistä tämä johtuu :D

8. Minkä taidon haluaisit omata/opetella vielä joku päivä?
Puhua italiaa. En tiedä tekisinkö taidolla mitään, mutta olen vuosia haaveillut sen opiskelusta. Katson jopa aina välillä olisiko aikuisopistolla tarjota italiaa vasta-alkajille mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle.

9. Mitä odotat eniten kesässä?
Vapaata! Kun ei ole vuosiin ollut kesälomaa, sitä nauttii tulevasta lomasta ihan hillittömästi.

10. Elokuva, jonka kaikkien tulisi mielestäsi nähdä?
Hmm, no itse suosittelen aina kaikille Kummisetää, koska se on lempielokuvani. En silti tiedä onko mafiaelokuva sellainen joka tulisi jokaisen nähdä, mutta... 

11. Minkälainen olisi unelmiesi lomamatka?
Kirkas ja turkoosi merivesi, upeat hiekkarannat, kiireetön elämä, paaaaaljon kirjoja, hyvää ruokaa ja hemmottelua. Ja että se kestäisi pidempään kuin viikon tai kaksi ;)

Tällä kertaa en nyt tosiaan haasta ketään mukaan, mutta oli kiva vastata kysymyksiin. Olen tehnyt vastaavan haasteen muutamaan otteeseen aikaisemminkin, mutta kyllähän näitä on aina kiva tehdä uudestaankin. Tässä postauksessa olen käyttänyt kuvituksena viime syksyn Riikan -matkamme kuvia, sillä haaveilen taas kaupunkilomasta. Varsinkin Lontoo on mielessä vähän väliä.. :)

Parinoush Saniee - Kohtalon kirja

Parinoush Saniee
Tammi, 2014
Suomennos Anna Lönnroth
Persiankielinen alkuteos Sahme man, 2003
Teos on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate

Äidillä oli tapana sanoa: "Jokaisen kohtalo on ennalta määrätty, se on säästetty heidän varalleen eikä se muutu vaikka taivas putoaisi." Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla?

Masume on aivan tavallinen teheranilainen teinityttö, joka pitää opiskelusta ja haluaa jatkaa sitä mahdollisimman pitkään. Isä kannustaa ja on ylpeä tyttärensä opiskelumenestyksestä, mutta äiti ei ymmärrä tyttärensä halua opiskella - eihän nainen tee sellaisilla taidoilla avioliitossaan mitään. Masumen veljiä ei opiskelu ole koskaan kiinnostanut, ja heitä kaihertaa todella paljon että Masume saa isän luvalla jatkaa opiskelua ja on näin enemmän kouluja käynyt kuin veljensä.

Eräällä koulumatkalla Masume tapaa ystävänsä kanssa pojan, joka salpaa hänen hengityksensä. Masume rakastuu niin silmittömästi kuin teinityttö voi koskaan rakastua, ja saa vastakaikua. Tästä alkaa kirjeenvaihto, joka tekee Masumen maailman onnellisimmaksi tytöksi maailmassa. Kirjeet kuitenkin löytyvät ja Masume saa yllensä perheensä vihat, onhan tyttö kirjeenvaihdollaan saattanut perheen ikuiseen häpeään ja tahrannut suvun kunnian. Veli pahoinpitelee Masumen ja kaikki alkavat kiirehtiä Masumen avioliittoa tytöltä sen enempää kysymättä kiinnostusta. Koska tytär on maineensa tahrannut, tulee hänet saada mahdollisimman pian naimisiin ja pahat puheet vaiennettua.

Masume menettää elämänsä rakkauden, haaveet opiskeluista, elämänhalunsa ja parhaan ystävänsä kun hänet suljetaan kotiinsa. Vanhemmat järjestävät avioliiton miehen kanssa jota ei ole koskaan tavannut, ja Masumen elämä ottaa täysin erilaisen suunnan kuin hän oli koskaan osannut kuvitella.

Kohtalon kirja on vangitsevaa luettavaa, kirjan yli 600 sivua kääntyvät tiuhaan kun Masumen tarina etenee. Välillä ei voi kuin haukkoa henkeä: kuinka on mahdollista että yhden naisen harteille tuntuu kasaantuvan kaikki maailman suru ja paino, mistä tuo nainen aina löytää sisäisen voimansa jatkaa kaikesta huolimatta? Kohtalon kirja osoittaa omat ongelmat lähes mitättömiksi, toisaalta myös sen kuinka vahvoja naiset voivatkaan olla.

Saniee on kirjoittanut mielenkiintoisesti iranilaisuudesta, kuinka eri tavoin eri perheissä suhtauduttiin uskontoon ja naisten asemaan. Oli aika, jolloin Teheranin kaduilla nainen pystyi vapaasti kävelemään ilman huivia matkalla kouluun. Kohtalon kirjassa politiikka on hyvin keskeisessä osassa, minkä vuoksi sen julkaisu kiellettiin Iranissa kahdesti ennen sen vapautumista sensuurista. Saniee ottaa hahmojen suilla kantaa poliittisiin kysymyksiin ja kyseenalaistaa sokean luottamuksen valtaapitäviin.

Minulle tämä oli voimakas lukukokemus, vuosikymmenien ajan seurasin Masumen elämää kirjojen sivuilta ja sain kurkistaa iranilaiseen elämään naisen silmin. Vaikka kirjassa on paljon surua, epätoivoa ja synkkyyttä, on siinä myös rakkautta, voimaa ja ennen kaikkea toivoa. Ainoa miinus minulle oli kirjan loppu - en suostunut hyväksymään Masumen kohtaloa kuten hän itse lopulta teki.

Muita kirjan lukeneita:
Elegia
Annika
Krista
Annami