Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes: Belgravia

Otava 2016

Suomennos Markku Päkkilä

Englanninkielinen alkuteos Belgravia

Kirjastosta lainattu

Vuonna 1815 Brysselissä nuoripari Sophia Trenchard ja aatelissukuun kuuluva Edmund Bellasis rakastuvat toisiinsa luokkaerosta huolimatta. Edmund järjestää Sophialle ja tämän perheelle kutsun sukunsa kuuluisiin tanssiaisiin, joihin ei ketä tahansa kutsuta. Jo Trenchardin perheen saapuminen tanssiaisiin on omiaan nostamaan kohun juhlissa. Hyvällä ei myöskään katsota Sophian ja Edmundin selkeää kiinnostusta toisiinsa. Juhlat kuitenkin keskeytyvät, kun kaikki nuoret miehet joutuvat lähtemään välittömästi Waterloon taisteluun. Edmund saa taistelussa surmansa ja Sophia suree raskaasti menetystä.

Sophian ja Edmundin traagisesti päättynyt rakkaustarina muistuttaa heitä vielä vuosikymmeniä myöhemmin Trenchardien perheen asuessa uudella loistelialla Belgravian alueella Lontoossa. Perheen varallisuus on kasvanut entisestään ja todisteena siitä he asuttavat yhtä Lontoon yläluokkaisinta korttelia. Menneisyys silti seuraa perässä, niin Trenchardin kuin Bellasisinkin perhettä.

Kun kannessa mainostetaan isoin kirjaimin lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen, fani tietenkin nappaa kirjan mukaansa suurin odotuksin. Todettakoon jo tässä kohtaa, että ihan paikkaansa Belgravia ei lunastanut, mutta oikein oiva ja vetävä lukuromaani tämä kyllä oli. Vaikka Fellowes onkin Downton Abbeyn käsikirjoittaja, en toivoisi kaikkea hänen tuotantoaan verrattavan juuri siihen, sillä Downton Abbeyta ei voita mikään. Belgravia on oma kirjansa, vaikka sama kirjoittaja kirjan takaa löytyykin.

Eniten kirjan lukemisessa nautin sen vetävyydestä. Kiemuraiset ihmissuhteet ja jännite salaisuuden yllä loivat tunnelmaa jonka vuoksi sivut kääntyivät tiuhaan. Ja koska pidän suuresti historiallisista romaaneista, osui Belgravia juuri siihen kohtaan hyvin. Ja kuinka hyvin näkisinkään tämän televisioon sovitettuna...

Lopulta tämä kirja päätyi ajatuksissani kevyeen ja viihteelliseen kategoriaan, ja täytti historiallisen lukuromaanin tarpeeni. Se ei jää suuresti mieleeni, ja loppuratkaisukin oli oikeastaan aika oppikirjamainen jossa paha saa palkkansa ja hyvät ihmiset onnellisen loppunsa. Ajoittain mietin myös, että juonta oli venytetty turhan pitkälle, ja vaikka loppuratkaisu oli lukijalle jo melkoisen selvä, vieläkin tarina jatkui.

Eli ei lääkettä Downton Abbeyn jättämään aukkoon, mutta historiallisen romaanin nälkään kyllä.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kate Atkinson: Elämä elämältä
Schildts & Söderströmsin julkaisemana 2014

Atschi! -pokkari 2015
Suomennos Kaisa Kattelus

Kansi Anders Carpelan
Englanninkielinen alkuteos Life after life

Oma ostos

"Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa."

Elämä elämältä alkaa 1900- luvulta, alkaakseen aina uudelleen. Se kertoo vuosituhannen alussa eläneestä Toddin perheestä joka elää onnellisen tietämättömänä mitä mullistuksia elämässä tulee tapahtumaan, ja kuinka nuori Ursula sen kaiken kokee. Hänellä on tunne, että hän on kokenut asioita ennenkin... Ursula nimittäin syntyi kuolleena, napanuora kiertyneenä kaulan ympärille, eikä lääkäri ehtinyt paikalle. Sitten lääkäri ehtiikin paikalle, ja Ursula syntyy terveenä. Ja kaikki alkaa.

Elämä elämältä on ollut kovasti ylistetty teos. Se on voittanut Blogistanian Globaliassakin parhaan käännöskirjan palkinnon vuonna 2014. Tartuin tähän kirjaan siis suurin odotuksin, sillä olin säästänyt kirjaa sopivaan hetkeen varmana siitä että tästä tulee nyt yksi suosikeistani.

Mutta kirja, jossa tarina alkaa aina uudestaan alkaakseen uudestaan, sai aikaan sen, että uuvuin. Kirjan puolenvälin jälkeen en jaksanut oikeastaan innostua siitä enää. On oikeastikin todella mielenkiintoista leikkiä "mitä jos?" -ajatuksella, mutta se ei jaksanut useaan kertaan kannatella omaa mielenkiintoani kirjaa kohtaan. Aika perheen tilalla Fox Cornerissa ja elämä maailmansotien aikaan Englannissa oli kiehtovaa luettavaa, mutta kun siirryttiin Saksan puolelle ja Hitlerin tuttavapiiriin oltiin jo melkoisen epäuskottavalla maaperällä. Mitä jos Hitler olisi ehditty tappamaan ennen valtaannousua, tai Hitler olisi kuollut syntyessään? Euroopan historia olisi tottavie erilainen.

Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. Entäs sitten kauhea pelko - pelottava kauhu - jota hän kantoi mukanaan. Pimeä maisema hänen sisällään. "Älä mietiskele sellaisia asioita", Sylvie sanoi terävästi, kun Ursula yritti selittää. "Ajattele iloisia ajatuksia."

Atkinson on kirjoittanut melkoisen kunnianhimoisen romaanin. Ja kaikki ainekset siinä upeaan lukukokemukseen onkin, mutta minuun se ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Ja taidan samalla ollakin niitä harvoja jotka eivät ole tähän täysin ihastuneet. Osa Atkinsonin luomista uusista entä jos -tarinalinjoista pitivät otteessaan, ja ne kertoivat ajan historiaa osuvasti ja tarkkanäköisesti. Menetykset, suuret surut ja väärät valinnat koskettivat, siitä ei pääse mihinkään. Ne olisivat koskettaneet vielä paljon enemmän, jos olisi tiennyt että valittu polku johtaa siihen mihin sen on tarkoituskin, mutta koska tiesi että Ursula tarina alkaa jälleen uudestaan, sitä vain toivoi että parempi elämänjakso alkaa pian.

Elämä elämältä ei siis tällä kertaa noussutkaan suosikikseni, vaikka niin olin aluksi kuvitellut.

Sadie Jones: Kotiinpaluu

Sadie Jones: Kotiinpaluu
Otava 2016
Suomennos Marianna Kurtto
Kansi Haywood Magee / Gettyimages
Englanninkielinen alkuteos The Outcast, 2008

Kirjastosta lainattu

"Isä oli jännittävä, ja ihailun kohde, mutta myös vieras joka muutti kodin tasapainoa. Gilbertin univormua ei ollut poltettu, vaan se roikkui vaatekaapissa vierashuoneessa, jossa hän pukeutui. Lewis olisi halunnut että Gilbert käyttäisi edelleen univormua ja olisi etäinen ja sankarillinen sen sijaan että oli todellinen ja vaikutti Lewisin päivittäiseen elämään kuten nyt vaikutti. Puvussaan ja tweed-takissaan Gilbert näytti isämäiseltä ja helposti lähestyttävältä, mutta vaikutelma oli petollinen, sillä hän oli muukalainen, ja olisi ollut helpompaa jso hän ei olisi näyttänyt joltakulta niin tutulta, kun hän ei kuitenkaan ollut."


Lewis Aldridge on vasta pieni poika kun hän näkee äitinsä kuolevan tapaturmaisesti. Tapahtumapaikalta kannetaan kotiin poika joka ei pysty kertomaan mitä tapahtui, ja viileä suhde isään viilenee entisestään. Isä suree, ja jättää samalla pienen pojankin suremaan yksin.

Vuosia myöhemmin 19-vuotias Lewis palaa kotiin vapauduttuaan juuri vankilasta. Kaikesta huolimatta Lewis suuntaa lapsuudenkotiinsa vaikka ahdistaakin. Kotiinpaluun myötä menneisyys palaa elämään ja kulissit alkavat murentua niin perhesuhteissa kuin pikkukaupungin tekopyhyydessäkin.

Alan varmasti pian toistamaan itseäni, mutta olen onnistunut alkuvuodesta lukemaan useita upeita teoksia, ja Sadie Jonesin Kotiinpaluu on ehdottomasti yksi niistä. Jones kiertää lukijan pikkusormensa ympärille täysin, ja vangitsee lukemaan kasvavan pojan kipeän tarinan. Lewisin menetys ja kasvutarina karussa ympäristössä koskettaa aivan mielettömästi, ja vaikka kirja on upea on se myös ehdottoman surullinen, synkkä ja ahdistavakin.

Kun Lewisin Elizabeth äiti kuolee, ottaa Gilbert-isä nopeasti uuden nuoren vaimon Alicen, joka on niin epävarma itsestään että ei pysty auttamaan Lewisia. Lewis jää täysin yksin, ulkopuolelle. Lukijana tuli tunne, että haluaisi ottaa tuon pienen pojan kainaloon ja lohduttaa. Kantaa poika pois keskeltä pinnallisuutta ja yksinäisyyttä. Antaa halaus, jota hän niin kovasti kaipaa.

Kirja vaikutti minuun syvästi, ja se todella heitti keskelle tunnemyrskyä. Välillä tuli mietittyä, onko maailmassa enää toivoa, mutta onneksi kirjan lopussa voidaan nähdä pieni valon pilkahduskin! Ihon alle menevä tarina olisi tuntunut suorastaan epätoivoiselta ja pahalta, jos Jones ei olisi loppuun antanut toivon hippusta.

Kotiinpaluu on Jonesin esikoisteos vuodelta 2008, mutta se suomennetaan vasta nyt. Tätä ennen Jonesilta on suomennettu vain yksi teos Ehkä rakkaus oli totta, ja se totta vie pongahtaa nyt lukulistalleni. Kotiinpaluun taitava kerronta ja mieleenpainuva tarina vakuuttivat minut siitä, että Jonesiin kannattaa tutustua jatkossakin.

Kotiinpaluu on yksi niistä kirjoista, jotka jälleen muistuttavat minua siitä miksi luen. Yksi vuoden parhaimmista lukemistani kirjoista.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Gummerus 2015

Suomennos Heli Naski

Kansi Eevaliina Rusanen ja Jenni Noponen

Englanninkielinen alkuteos Me Before You

Louisa Clarkin elämä pienessä brittiläisessä kaupungissa on tuttua ja turvallista, mutta kun työt kahvilassa päättyvät, alkaa Louisan elämä vähitellen saamaan uusia käänteitä. Louisa on 27-vuotias, ja asuu vielä vanhempiensa luona. Samassa taloudessa asuu myös Louisan sisko pienen poikansa kanssa, sekä Louisan vaari. Vilskettä siis riittää. Huoli taloudellisesta tilanteesta on aito ja suuri, sillä Louisan töiden päättyminen vaikuttaa koko perheen toimeentuloon. Isänkin työsuhde on hyvin epävakaalla alustalla.

Töitä ei juurikaan ole tarjolla, ja kun eteen sattuu melkoisen hyvin palkattu työ henkilökohtaisena avustajana parantumattomasti sairaalle neliraajahalvaantuneelle miehelle, tarttuu Louisa tarjoukseen. Jo heti ensimmäisenä päivänä Louisa on valmis kuitenkin luovuttamaan, onnettomuudessa loukkaantunut Will ei todellakaan ole helpoimmasta päästä.

Will oli ennen onnettomuutta eloisa, menestynyt ja hurjapäinen mies, mutta istuu nyt katkeroituneena pyörätuolissa muiden armoilla. Vähempikin vetää ihmisen mielen mustaksi, eikä ystävällisyys olekaan Willin parhaita puolia. Louisalla on kuitenkin missio: yrittää palauttaa elämänilo Willille. Samaan aikaan Will yrittää omalla tahollaan saada Louisan ymmärtämään, että maailmassa on muutakin kuin pieni kyläpahanen jossa Louisa on koko elämänsä ajan asunut. Nyt jos koskaan Louisan olisi aika uskaltaa levittää siipensä ja uskaltaa elää.

Aluksi Willillä ja Louisalla ei todellakaan tunnu olevan mitään yhteistä, mutta ajan kuluessa heistä tulee toinen toistensa tukijoita ja elämä saa uuden suunnan. Epätavallinen rakkaustarina on saanut alkunsa.

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen eteeni kirjaston hyllystä. Olin lukenut muutaman melko raskaan teoksen hiljattain, ja todella kaipasin nyt jotain aivan muuta. Minä halusin, että minulle kerrottaisiin vaihteeksi jotain hyvää.

Kirja etenee hyvää tahtia, on helppolukuinen, huumorilla höystetty ja sydämeen käyvä. Kukapa ei koskaan pelkäisi seuraavan askeleen ottamista tai uskaltaisi päästää irti silloin kun aika on? Vaikka kategorion kirjan chick-lit genren puolelle, ei tämä minusta kuitenkaan ollut mikään höttöinen tapaus ollenkaan. Lopussa onnistuin vielä kaikenlisäksi herkistymään aika pahasti! Kirjassa on tärkeitä asioita ja teemoja pohdittavaksi itse kullekin.

Kerro minulle jotain hyvää oli oikein mukava lukukokemus ja jossain välissä täytyy tutustua kirjailijan aiempaan teokseen Ole niin kiltti, älä rakasta häntä joka odottaakin Kobossani lukemistaan. Mikäli haluat lukea jotain kevyttä mutta ei liian höttöistä, suosittelen.

Kate Morton - Hylätty puutarha ja arvonta

Kate Morton: Hylätty Puutarha

Bazar 2014

Suomennos Hilkka Pekkanen

Englanninkielinen alkuteos The Forgotten Garden

Arvostelukappale kustantajalta

"Syysaurinko oli tullut esiin piilopaikastaan ja viskoi hopealaikkuja pitkin joen pintaa. Thamesin. Joki oli nähnyt niin kovin paljon: määräämättömän monet ihmiset olivat eläneet elämäänsä ja lukemattomat kuolleet sen rannoilla. Thamesilta oli kerran vuosia sitten lähtenyt laiva, jossa pikkuinen Nell oli matkustajana. Alus oli vienyt Nellin pois hänen tuntemastaan elämästä kohti epävarmaa tulevaisuutta. Kohti tulevaisuutta joka oli nyt mennyttä, kohti elämää joka oli nyt ohi. Siitä huolimatta se oli edelleen tärkeää, se oli ollu tärkeää Nellille, ja nyt se oli tärkeää Cassandralle. Tämä arvoitus oli hänen perintönsä. Ja enemmänkin, se oli hänen velvollisuutensa."

Vuonna 1913 Britanniasta saapuu Australiaan laiva, joka tuo mukanaan pienen Nell -tytön. Kukaan ei tiedä kuka tyttö on, eikä tyttö suostu kertomaan edes nimeään. Niin oli sovittu leikissä Kirjalijattaren kanssa: hän ei kertoisi kenellekään kuka on. Tyttöä kuitenkin huolettaa, kun Kirjailijatarta ei näy, sillä hän oli luvannut pitää hänestä huolta. Satamassa on kuitenkin hyväsydäminen mies, joka ottaa tytön kotiinsa ja kasvattaa kuin omanaan suurta rakkautta tuntien. 

Nuorena aikuisena, juuri kihloihin menneenä, Nell saa kuitenkin kuulla isältään ettei ole perheen biologinen lapsi ja koko hänen siihen astiselta elämältään menee pohja täysin. Hän ei tiedä kuka on, ja kärsii asiasta koko elämänsä ajan. Kuka hänet oikein hylkäsi laivaan?

Vuosia, vuosia myöhemmin nuori australialaisnainen Cassandra saa isoäidiltään yllättävän perinnön. Pieni rantatalo Cornwallissa, Englannissa nyt Cassandran. Miksi isoäidillä oli rantatalo, jonka olemassaolosta Cassandra ei tiennyt mitään? Cassandra matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä ja saamaan selville isoäitinsä Nellin mysteerisen menneisyyden.

Kate Mortonin aiemmin suomennettu Paluu Rivertoniin oli mukava lukukokemus, ja olinkin kiinnostunut kirjailijan uusimmasta suomennetusta teoksesta heti kun siitä kuulin. Hylätty puutarha on monen aikatason, ihmisen ja kohtalon kirja ja sen yli kuudellesadalle sivulle kätkeytyy melkoinen sukutarina ja perhesalaisuus. Kirjan alku ei täysin tempaissut mukaansa, mutta tarina kuitenkin onnistui kietoa minut pauloihinsa. Blackhurstin yllä leijuva salaisuus kiehtoi ja halu selvittää Nellin menneisyys oli vahva.

Kuten aina ennenkin, kun romaanissa hypitään ajallisesti siellä ja täällä, on itselleni haastavinta palata aina sieltä menneisyydestä nykyisyyteen. Menneet tapahtuvat jaksavat kiehtoa aina enemmän kuin nykyhetki! Mietin kyllä useaan kertaan, olisiko kerrontaa voinut tiivistää, sillä reippaasti yli 600 sivua on melkoinen järkäle. Varsinkin, kun ajallisesti sinkoillaan useassa paikassa. Tuollaiseen sivumäärään mahtuu toki menneisyyttä ja nykyhetkeä, mutta myös paljon ihmisiä ja tapahtumia. Jokaisella kirjassa esiintyneellä ihmisellä oli oma roolinsa menneisyyden verhojen raottamisessa, mutta olisiko vähempikin riittänyt? 

Kirjaa lukiessa en voinut olla miettimättä, kuinka hyvin tarina voisi toimia valkokankaalla. Samoja ajatuksia oli mielessäni myös Paluu Rivertoniin kohdalla. Morton kirjoittaa siis paitsi elokuvamaisesti myös kiehtovasti niin, että sitä uppoutuu väkisinkin kirjan maailmaan. Paljon juonenkäänteitä, perhesalaisuus, mysteeri ja Iso-Britannia, siitä on Hylätty puutarha ja hyvä lukuromaani tehty.

Järjestän tähän loppuun myös pienen arvonnan. Mikäli olet kiinnostunut lukemaan tämän Kate Mortonin kirjan, osallistu kommentoimalla postaukseen mikä on kirjasyksysi odotetuin teos? Toki postaukseen saa kommentoida muutenkin, mutta ilmoitathan mikäli et osallistu arvontaan :) Aikaa osallistua on tämä loppuviikko, sunnuntaihin saakka. Maanantaina 15.9 julkistan voittajan.

Holly Smale - Geek Girl- Matalalentoa mallitaivaalla

Holly Smale - Geek Girl- Matalalentoa mallitaivaalla

Tammi 2013

Suomennos Kaisa Kattelus

Englanninkielinen alkuteos Geek Girl. From Geek to Chic... 2013

"Olen Harriet Manners: huippuoppilas, puolijalokivien keräilijä, virheettömässä mittakaavssa toteutettujen pienoisjunaratojen rakentaja, listojen kirjoittaja, kirjojen aakkostaja ja genrettäjä, keksittyjen sanojen käyttäjä, puutarhan perällä kahdenkymmenenkolmen kiven alla asuvan siiran suojelija.
Olen Harriet Manners:
NÖRTTI."

Harriet Manners on 15-vuotias ja pesunkestävä nörtti. Hän kulkee Nalle Puh -puseroissa, rakastaa tehdä listoja, jakaa nippelitietoa muille eikä hän voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Muoti on vain vaatteita. Harrietin paras ystävä Natalie, joka on haaveillut mallinurasta pikkutytöstä lähtien, raahaa Harrietin väkisin mukaansa muotimessuille. Natalie haaveilee että hänen keksittäisiin messuilta malliksi, mutta jostain kumman syystä iso mallitoimisto kiinnittääkin huomionsa Harrietiin. Hetkessä Harrietista tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo ja hän huomaa olevansa matkalla Venäjälle muotikuvauksiin. Lisää sydämentykytyksiä uudessa elämäntilanteessa aiheuttaa myös komea mallipoika Nick.

Nörttitytöstä tulee hetkessä maailmankuulu, mutta elämä ei silti ole pelkkää tähtisadetta, sillä mutkia matkaan tuo paras ystävä Nat, joka on pahoillaan asioiden uudesta kulusta, isän ja äitipuolen aviokriisi sekä nörtti-stalkkeri Toby, joka on totaalisen ihastunut Harrietiin.

Minusta nörtit ovat parhaita, olen aina näiden väärinymmärrettyjen ja koulumaailmassa sorrettujen puolella. Kun kirjaston hyllyssä on Geek Girl -kirja, minä en mieti asiaa enempää, vaan nappaan kirjan mukaan. Sitä paitsi, minuun ihan oikeasti iskee nörttihuumori.

Geek Girl on hyvin helppolukuinen, iso fontti ja lyhyet luvut takaavat että sivut kääntyvät tiuhaan. Ja koska juoni on kuitenkin kevyt, voi tämän kanssa heittää hyvin aivot narikkaan. Kirja on ennen kaikkea suunnattu nuorille lukijoille: on koulumaailma, nörttejä ja suosittuja, muotia, malleja ja tietysti poskia punoittavaa ihastusta. Minulle tämä oli kevyttä hömppää, harmitonta komediaa, paikoitellen lapsellistakin luettavaa, mutta ihan mukava nuorten kirja.

Eniten kirjassa ärsytti jonkinlaisena malliagenttina työskentelevän Wilburin käyttämät hellittelysanat Harrietille: luumutorttuseni, pikku-panda ja mitä lie tomusokerilla kuorrutettuja sanoja. Ne olivat yksinkertaisesti ällöjä. Vaaleanpunaisessa silinterihatussa kulkeva Wilbur oli todellinen ääripää. Lisäksi Harrietin isä oli myös kummallinen, heti kun Harriet kertoo muotimessuilla sattuneesta kohtauksesta syttyy isän kasvoille miljoonien omahyväisten keijujen valo. Hmm, aika omituinen suhtautuminen.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että tämä oli hyvin vetävä, ja että mallimaailma ei kuvattu pelkkänä glamourina. Asiaan varmasti vaikuttaa jonkun verran se, että kirja sisältää omaelämäkerrallisia aineksia. Holly Smale on löydetty 15-vuotiaana ja kiinnitetty lontoolaisen mallitoimiston listoille, mutta ei tee enää mallintöitä.

John Boyne - Kuudes mies

John Boyne (The Absolutist) Bazar kustannus 2013. 

Suomennos Laura Beck, kuva Johnny Ring

"Miksi olin tullut tänne? minä mietin. Mitä olin oikein ajatellut? Jos etsin synninpäästöä, sellaista ei ollut saatavilla. Jos ymmärtämystä, ei ollut ketään joka olisi sitä voinut tarjota. Jos anteeksiantoa, en ansainnut sitä."

Nuori Tristan Sadler palaa sodasta yrittäen toipua sen jättämistä jäljistä. Hän ei kuollutkaan saksalaisten luoteihin, kuten hänen isänsä niin kovasti toivoi. Sen sijaan Tristanin sotatoveri rintamalla, Will Bancroft, kuolee petturina hänen kieltäytyessään sotimasta. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Tristan matkustaa Lontoosta Norwichiin tapaamaan Willin siskoa Mariania. Tristanilla on mukanaan pino kirjeitä jotka haluaa Marianille antaa, mutta kirjeet eivät ole ainoa syy miksi hän matkustaa Mariania tapaamaan. 

Tristan kertoo Marianille hänen ja Willin ystävyydestä, siitä kuinka he tutustuivat harjoittelukentillä ja valmistautuivat sotaan. Siitä, kuinka heidän ystävyytensä syveni ja kuinka he taistelivat Pohjois-Ranskassa, ei kenenkään maalla ja taisteluhaudoissa aina siihen asti kunnes Will julistautui aseistakieltäytyjäksi ja halusi lopettaa sotimisen. Valkoisen sulan mies. Hän kertoo ystävyyden onnenhetkistä ja lopulta epätoivosta ja tuskasta jota hän sydämessään raskaana kantaa.

John Boyne on tarinankertoja, siitä ei ole kiistäminen. Traaginen ja surullinen kirja ehdottomasti. Kuudes mies kertoo kahden nuoren miehen ystävyydestä sodan jaloissa ja tunteiden myrskyssä. Boyne kirjoittaa edelleen sujuvasti tyyliin johon olen tottunut, ja jota lukee mielellään. Kaikessa surullisuudessaan tarinan haluaa lukea ja uppouduinkin tarinan vietäväksi täysin. Minulla ei ollut ennakkoon juurikaan tietoa kirjasta, vaikka osasin varautua surulliseen tarinaan. Nopeasti lukija pääsee kärryille ja osaa arvata ennalta tapahtumien kulkua, ja siksi en avaakaan juonta teille enempää jotta lukukokemuksesta saa enemmän irti.

Kuitenkin, kun on lukenut Boynea jo muutaman kirjan verran ja ihastunut kaikkiin edellisiin, sitä odottaa uusimmaltakin teokselta paljon. Kuudes mies ei tehnyt aivan täydellistä vaikutusta, enkä edes ymmärrä miksi ei. Pidin teoksen haikeasta ja surullisesta tunnelmasta. Pidin lopusta, joka oli hieno, vahva ja sopivan dramaattinen jota Boynelta voi odottaakin. Pidin siitä, ettei oltu liikaa keskitytty sodan kauheuksien kuvaamiseen vaan siihen mitä ihmisten välillä tapahtuu, mitä sota ihmisille tekee.

Silti jokin osa ei napsahtanut kohdilleen, enkä ihastunut tähän niin kuten esimerkiksi Poika raidallisessa pyjamassa. 

Koska tarina kuitenkin osasi jättää minuun jäljen vielä lukemisen jälkeenkin, on se syy lukea tämä romaani. Jos pidät Boynesta, kannattaa tähän tutustua. Kirjan ovat ehtineet lukea myös Sara ja Sanna.

Saran kanssa olen samaa mieltä siitä että tämä tarina sopisi hienosti valkokankaalle!

Chris Cleave - Poikani ääni

Chris Cleave ( Incendiary, 2005) Gummerus 2012. Kuva: Sanna-Reeta Meilahti, suomennos Irmeli Ruuska.

Ja tiedän että sinä tekisit heti paikalla lopun kaikista pommeista, jos vaan saisin sinut katsomaan poikaani edes hetken niin, että koko sinun sydämesi on siinä mukana. Tiedän, että lakkaisit tekemästä maailmaan pojan muotoisia aukkoja. Sua surettaisi ihan liikaa Osama. Niinpä yritän kirjoittaa tämän niin hyvin kuin osaan.

Itä-Lontoolainen nainen menettää poliisissa työskentelevän miehensä ja 4 vuotta 3 kuukautta vanhan poikansa vappupäivän itsemurhaiskussa jalkapallostadionilla Lontoossa. Myös nainen loukkaantuu terrori-iskun jälkimainingeissa etsiessään epätoivoisesti poikiaan, mutta mikään ei satu niin paljon kuin menetys. Alkaa surun täyttämä matka yhden naisen hajalla olevaan mieleen, ja elämään tragedian jälkeen.

Nainen alkaa kirjoittaa kirjeitä Osama bin Ladenille, ja toivoo ettei kenekään äidin koskaan tarvitsisi sellaista kirjoittaa. Kirjeissään nainen kertoo elämästään, pojastaan ja niistä muista miehistä, joista hänen aviomiehensä ei koskaan saanut tietää. Kirja ei ole kirjoitettu yksinomaan kirjemuotoon, ja olen samaa mieltä Katjan kanssa, että kyse oli enemmänkin yksinpuhelusta joka oli kuitenkin kohdennettu juuri Osamalle.

Cleave kirjoittaa vangitsevasti ja helpon vaivattomasti, ja lukijan on pakko saada tietää miten tarina päättyy. Alkuperäiskielellä luettuna erilaiset kielen vivahteet varmasti nousisivat tekstistä paremmin esiin, mutta lukija saa kyllä suomennoksessakin selville milloin puhuu yläluokkalainen britti ja milloin alempi keskiluokkainen britti. Täytyy tässä välissä muuten todeta, että vaikka kuinka rakastan brittikirjallisuutta, ja koko saarivaltiota ylipäänsä, en ole koskaan ymmärtänyt tätä brittiläistä tapaa jakaa ihmisiä ylä - ja alaluokkaan. Se on niin vanhoillista ja jotenkin niin kärjistettyä.

Oli äänessä sitten yläluokkainen britti tai ei, oli teoksessa myös havaittavissa vahvaa yhteiskunnallista ja poliittista ääntä. Tässä teoksessa Lontoo ei välity lukijalle kauniina ja viehättävän paikkana, jollaisena minä olen paikan saanut kokea ja jollaisena se mielikuvissani on. Tässä on havaittavissa selkeät yhteiskunnalliset luokkaerot, joista kauneus on kaukana.

Aihe on rankka ja surullinen, siitä ei käy kiistäminen, mutta jotenkin tästä jäi jotain puuttumaan, jotta minä olisin tähän täysin ihastunut. Hurmaavaa kuitenkin, että Cleave tiputtaa väliin myös huumoria, vaikka näinkin rankkaa aihetta käsittelee. Jos vertailulinjalle lähdetään, pidin enemmän Little Beestä. Tässä oli myös jollain tavalla epätietoisuutta, kuka loppupeleissä oli tarinan "pahis"? Missä meni todellisuuden raja? Kirjan loppupuoli alkoi olla yhtä kaaosta ja sekasortoa. En ollut myöskään täysin tyytyväinen loppuratkaisuun. Cleave on kuitenkin mielenkiintoinen kirjailija ja uskon ettei hänen mahdollinen seuraavakaan teos tule jäämään lukematta.

Mikä pitää meidät elossa, kun mitään syytä elää ei enää ole?

Rosamund Lupton - Sisar

"Tekisin mitä hyvänsä ollakseni sinun kanssasi juuri nyt, juuri tällä hetkellä, jotta voisin pidellä sinua kädestä, nähdä kasvosi, kuulla äänesi. Kuinka kirje voi korvata tuntemisen ja näkemisen ja kuulemisen - kaikki nuo aistireseptorit, optiset hermot ja värähtelevät tärykalvot? Mutta olemmehan onnistuneet aiemminkin käyttämään sanoja siltana välillämme, muistatko?"

On kuulkaa aivan kamalaa saada kirja loppuun yömyöhään, kun ei oikeastaan jaksa enää avata konetta jotta voisi kirjoittaa mielessä pyörivät ajatukset kirjasta blogiin. Seuraavana päivänä tilanne on jo ihan toinen. Ei koskaan saisi lopettaa kirjaa niin ettei saa kirjoitettua mitään kirjasta herääviä asioita heti ylös.

Ostin vähän aikaa sitten minua kiehtoneen Rosamund Luptonin esikoisromaanin Sisar, jonka lukeminen todellisuudessa kesti aika kauan. Palaan tähän hieman alempana, jahka olen ehtinyt teille hieman valottaa Sisaren sisältöä!

Beatrice asuu New Yorkissa kihlattunsa kanssa, ja elää tavallista ja turvallista elämää uraputkessa. Beatricen elämä muuttuu kuitenkin kertaheitolla kun hän saa kesken sunnuntailounaan puhelun äidiltään Englannista: hänen pikkusiskonsa Tess on kadonnut jäjettömiin. Beatrice matkaa kotiin välittömästi ja lähtee selvittämään mitä hänen siskollensa on tapahtunut.

Beatricen elämänkatsomus heittää kärrynpyörää, kun hän tutustuu rakkaan siskonsa ystäviin, elämään, naapuriin ja jopa hänen taloonsa. Hän saa myös huomata, ettei aina ole ollut Tessin elämässä ainoa ja ensimmäinen jolle hän huolensa jakaa, ja se saa Beatricen miettimään omaa käyttäytymistään.

Siinä missä kaikki uskovat Tessin kadonneen lopullisesti ja ikuisiksi ajoiksi, ei Beatrice anna periksi. Ei vaikka kuinka tosiasiat puhuisivat puolestaan. Beatrice on valmis tekemään ja antamaan kaikkensa, että hän saisi rakkaan siskonsa takaisin.

Minua alku ei temmannut heti mukaansa. Keskivaiheilla kirja muuttui paikoitellen jopa hieman tylsäksi, sillä tuntui että kaipauksessa vellottiin liian paljon, eikä se tuonut lukijalle juuri ja mielenkiintoista. Kirja ei kuitenkaan päästänyt otteestaan, sillä täydellistä juonen ratkaisua en ainakaan minä pystynyt missään vaiheessa ratkaisemaan ennen aikojaan, vaan todellakin viime metreillä. Silti juuri se keskivaiheen puutuminen sai luku-urakkani kestämään aika kauan.

En missään nimessä lyttää kirjaa, myönnän kuitenkin että odotin siltä ehkä enemmän. Huomasin myös, että minun oli yllättävän vaikeaa samaistua Beatricen tilanteeseen. Olin paikoitellen suorastaan hämmästynyt siitä, kuinka kiihkeästi ja suurella voimalla Beatrice kaipasi Tessiä. Oli oikeasti aika ravisuttavaa lukea jonkun kaipaavan sisartaan niin kovasti, että pohdin itseänikin tuohon tilanteeseen.

Sisar oli paikoitellen sekava, hieman tylsäkin paikoitellen, mutta tässäkin tapauksessa loppu pelasti kaiken, ja nosti lukemisen aivan uudelle tasolle. Juuri siksi tätä ei kannata lopettaa kesken.

Kate Morton - Paluu Rivertoniin

Grace on vasta nuori tyttö kun hän äitinsä jalanjäljissä pääsee töihin Rivertonin kartanon palvelusväkeen. Vaikka Gracen äiti on ollut aina varma tyttären pääsystä kartanoon töihin, jaksaa Grace ihmetellä miksei äiti koskaan puhu omista Rivertonin ajoistaan. Se, kuten Gracen isäkin, on ollut lapsesta lähtien äidin ja tyttären kielletty puheenaihe heidän vaatimattomassa kodissaan.

Grace tuntee syyllisyyttä joutuessaan jättämään köyhän ja huonokuntoisen äitinsä yksin, mutta koska hänelle on koko ajan teroitettu kuinka onnellisessa asemassa hän on päästessään kartanoon töihin, unohtaa hän vähitellen syyllisyyden tunteen uuden ja jännittävän elämän imaistessa hänet mukanaan.
1900 - luvun englantilaisen kartanomaiseman idylliin kätkeytyy kuitenkin salaisuuksia, murheita, sotaa ja rakkautta, joka muuttaa kaikkien elämän kartanossa ikuisesti.

Kirja kulkee eteen päin kahdessa ajassa. Ajassa, jossa Grace työskentelee osana Rivertonin palvelusväkeä sekä ajassa, jossa hän 98- vuotiaana palaa taas Rivertoniin muistoissa ja kantaa harteillaan syyllisyyden taakkaa suuresta salaisuudesta.

Olin positiivisesti yllättynyt suhteellisen paksun romaanin helppolukuisuudesta ja sen nopeasta etenemisestä. Paluu Rivertoniin vei mukanaan kirjan alkumetreiltä saakka ja vaikka en yleensä pidä tarinoista jotka pomppivat ajallisesti siellä täällä, ei se tässä tapauksessa häirinnyt millään tavalla. Sen sijaan olin hienoisen pettynyt paikka paikoin ennalta-arvattavuuteen ja Gracen nuoruuden naiiviuteen ja rohkeuden puuttumiseen. Toki ymmärrän tässä tapauksessa myös romaanin ajakohdan ja osaltaan Gracen tilanteet, ajat tosiaan olivat erilaiset ja Gracen asema palvelusväkenä ei sosiaalisesti mitenkään kehuttava.

Kaiken kaikkiaan olin ihastunut tarinan miljööseen, historialliseen ajanjaksoon sekä kerrontatyyliin, joka tarjosi jännitystä ja rakkautta. Paluu Rivertoniin on lukuromaani ja erittäin vahva esikoisteos, joka kätkee kauniiden kansiensa sisään mukaansatempaavan lukukokemuksen!

David Nicholls- Sinä päivänä

Kaksikymmentä vuotta - kaksi ihmistä

Emma ja Dexter ovat juuri valmistuneet Yliopistosta, on vuosi 1988. He päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn ja ajattelevat, että tuttavuus on ohimenevä asia nuoren ihmisen elämässä, kuten niin moni muukin asia. Emma ja Dexter tapaavat kuitenkin toisiaan vuosien saatossa vaikka molempien elämät ovat usein kuin toistensa vastakohdat: Dexter päätyy kummempia yrittämättä televisio-tähdeksi nauttien hienosta elämästä Emman kamppaillessa epäonnistuneiden miessuhteidensa ja työpaikkojensa kanssa. Vuodet vierivät ja side säilyy, elämän aina toisinaan heitellessä sekaan vastoinkäymisiä.

Rakastin tätä kirjaa, se sai minut nauramaan, ärsyyntymään, koskettamaan syvästi ja pitämään silti ajatukset toiveikkaina. Pidin kirjasta niin paljon, että pitkitin sen lukemista niin paljon kuin pystyin. Emman ja Dexterin elämän lukeminen oli kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa ja se sai minut tempautumaan mukaan mielettömällä voimalla.

Ajattelin ensin, etten välttämättä pysty ymmärtämään ja eläytymään kirjaan ellen olisi itsekin vanhempi. Olin väärässä. Luulen että kirja kosketti senkin takia niin paljon, että olen tällä hetkellä nuori ja se kuuluisa "kokotulevaisuusedessä", että toisinaan se pistää ihan pelottamaan. Omaa elämäänsä kun ei aina pysty ennalta tietämään tai suunnittelemaan. En nimittäin todellakaan osannut ajatella vielä joitakin vuosia sitten ylioppilas todistus kädessäni, että olisinkin ihan eri alalla kuin olin alunperin suunnitellut, tai että elämäntilanteeni ylipäänsä olisi nyt se mitä se tällä hetkellä on.

Pidin Nichollsin tavasta kirjoittaa, kirja oli jaettu mielestäni onnistuneesti niin, että Emman ja Dexterin elämää seurattiin aina vuoden välein, joka heinäkuun 15.päivä. Vuodessa ehtii tapahtua niin monia asioita.. Tämä kirja osui ja upposi, yksi vuoden 2011 kirjakohokohdistani. Kirjasta vaikuttuneena uskallan myös innostua kirjaan perustuvasta elokuvasta joka kuuleman mukaan ilmestyy vuoden lopussa elokuvateattereihin.