Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Gummerus 2017

Suomennos Sari Kumpulainen

Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret

Oikolukematon ennakkokappale kustantajalta

Emma Bohman työskentelee ison vaateketjun palveluksessa Clothes & More -liikkeessä Tukholmassa, ja on korviaan myöten rakastunut esimieheensä Jesper Orreen. Pari tapaa toisiaan salassa, sillä suhteessa on ongelma; se on pidettävä salassa juorulehtien vuoksi, sillä Jesper on vaateliikeketjun toimitusjohtaja ja skandaalilehtien vakiokasvo. Sitten Jesper kuitenkin katoaa ja tämän kotoa löydetään erittäin raa'asti murhattu nainen. Murha on samanlainen kuin kymmenisen vuotta sitten tapahtunut ja selvittämättömäksi jäänyt, mikä mietityttää aikaisempaa tapausta tutkineita rikospoliisi Peter Lindgreniä sekä profiloija Hanne Lagerlind-Schöniä. Jesperiä etsii niin Emma kuin poliisitkin.

Kun postiluukkuun kolahti arvostelukappale mainostekstillä vuoden petollisin trilleri päätin kokeilla. Suhteeni dekkareihin on ajoittain ongelmallinen, sillä en ihan hirveästi koe niitä omaksi kirjalliseksi mukavuusalueekseni niiden henkilöhahmojen pakollisten kliseiden takia. Dekkarissa pitää olla hieman jotain erilaista jotta viihdyn sen parissa. Esimerkiksi viimeksi lukemani dekkarit omasivat vahvan yhteiskunnallisen äänen, ja Karin Slaughter on ehdoton suosikkini dekkarigenressä vaikka ei näissäkään henkilöt millään tavalla ongelmattomia ole.  Kun jää pettää alta -kirjan alku oli suhteellisen nopeatempoinen, joten päätin antaa mahdollisuuden.

Jatkoin, vaikka puolessa välissä tajusinkin ettei tämä tosiaan ole minulle.

Onkohan sellaista poliisia/tutkijaa näissä dekkareissa olemassakaan joka olisi onnellinen, tai edes ihan vain tavallinen ihminen? Pitääkö aina päähenkilön tai päähenkilöiden elämässä olla tapahtunut jotain traumaattista että tarina on uskottava ja vetävä? Minua jostain syystä ärsyttää tämä asia dekkareissa nykyään niin paljon, etten tahdo päästä siitä yli. Tykkään, että kirjojen henkilöhahmoissa on rouheutta (eihän kukaan nyt jaksa täydellisistä ihmisistä lukeakaan), mutta. Kun tämä toistuu jokaisessa lukemassani dekkarissa ja siksi mutkat suorana yleistänkin ( ja voihan olla että olen haalinut itselleni vain täysin vääriä dekkareita luettavaksi). Greben romaanissa on jälleen henkilökohtaisessa elämässään epäonnistunut sitoutumiskammoinen mies joka uskoo että hänen on parempi olla yksin, koska ovathan kaikki hänen ympärillään kärsineet niin pahasti että hän ei voi muuta kuin paeta lähikapakkaan, olla tapaamatta poikaansa ja blaah. Ylipäätään poliisien henkilökohtaiselle elämälle annettin todella paljon tekstitilaa, mikä ei saanut lämpenemään kirjalle yhtään enempää, sillä siitä huolimatta henkilöt tuntuivat jäävän ohuiksi juonen hajaantuen vähän joka suuntaan.

Kun jää pettää alta ei lopulta osunut minulle millään tavalla, ja luinkin sen loppuun vain siksi, että olin kerennyt jo kirjan aloittamaan. Muualla blogimaailmassa kirjasta on pidetty paljonkin, joten huomattavasti paljon positiivisempia arvioita pääsee lukemaan esimerkiksi Annikalta, Leena Lumilta, Lukuneuvojalta ja Susalta.

No, näinhän me olemme erilaisia lukijoita.

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

WSOY 2015

Suomennos Outi Menna

Kansi Paul Stuart / Kristyan Mallett

Ruotsinkielinen alkuteos Det som inte dödar oss

Millennium- lehdellä on uusi omistaja, sillä se ei pysty sinnittelemään enää yksin. Lehtiala on vaikeuksissa vähenevien mainostulojen vuoksi, eikä tähtitoimittaja Mikael Blomkvist ole kirjoittanut vähään aikaan mitään suurta. Mikael alkaa olla itsekin kyllästynyt tilanteeseen, varsinkin, kun pahat kielet väittävät että tämän ote alkaa herpaantua ja tähti sammua. Mikael saa jatkuvasti vihjeitä joilla ei ole mitään merkitystä, mistä ei yksinkertaisesti ole tulossa mitään skuuppia, mutta yksi vihje häntä alkaa kiinnostaa.


Frans Balder on maailman johtavia tekoälytutkimuksen tiedemiehiä, joka vuosien Yhdysvalloissa olon jälkeen palaa Ruotsiin poikansa luokse. Balderilla on sydämellään muutakin, ja hän haluaa kertoa sen kaiken Mikael Blomkvistille. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saakin puhelun Balderilta, ja selviää että miehillä on yksi yhteinen tuttu: Lisbet Salander.

Tilanne on kuitenkin ajautunut jo pisteeseen, että palkkamurhaajat ovat Balderin kannoilla. Tilanne on kriittinen, ja vaarassa on myös hänen pieni poikansa. Tästä alkaa avautua melkoisen likainen vyyhti, jolla myös menneisyydellä on sormensa pelissä.

Ja Mikael Blomkvist saa kaipaamansa jymyjutun.

Olen lukenut aikoinani Stieg Larssonin Millennium -trilogian, ja pidin siitä aivan mielettömästi. Luin koko saagan varmaan parissa päivässä. Nyt kun sarjasta ilmestyi itsenäinen jatko-osa, en yksinkertaisesti voinut olla lukematta kirjaa. Ja kyllähän tarina jälleen otteessaan piti!

Kirjassa on todella paljon muitakin henkilöhahmoja kuin sarjasta entuudestaan tutut. Mukaan on sotkettu vielä Yhdysvaltain NSA:n henkilöitä, joten paitsi niitä henkilöitä myös tapahtumia riittää melkoisesti. Tapahtumat poukkoilevat, ja yhden henkilön mukana saatetaan mennä vain sivun verran, kun ollaan jo seuraavassa. Tästä syystä esimerkiksi Mikael Blomkvist itse ei tuntunut olevan loppujen lopuksi kovin suuressa roolissa, hänen ajatuksiaan ei päässyt lukemaan niin syvällisesti verraten trilogian kirjoihin.

Pakko mainita myös itseäni kirjallisuudessa aina häirinnyt asia: inhoan sitä että tuleviin tapahtumiin vihjataan tyylillä "se oli virhe, mutta sitä hän ei vielä tiennyt". Minusta se pilaa itse lukukokemusta. Tässä valitettavasti oli muutamissa kohdissa tätä ennakointia.

Mutta koska Lagercrantz ei kuitenkaan yritä olla kuin Larsson, on kirja kuitenkin varsin onnistunut. Sen tunnistaa omaksi teoksekseen, mutta se on silti hyvää jatkumoa Larssonin luomille hahmoille. Itse näen, että kirja on kuin kunnianosoitus edesmenneelle kirjailijalle: hänen hahmonsa elävät edelleen.

Erik Axl Sund - Unissakävelijä

 

Erik Axl Sund - Unissakulkija

Otava 2014

Suomennos Kari Koski

Ruotsinkielinen alkuteos Hungerelden

"Vuoroin lyödä ja hyväillä, ensin suojella ja sitten tuhota."

Unissakulkija jatkaa siitä, mihin Varistytössä jäätiin. En uskalla kovasti juonesta kertoa etten vahingossakaan tulisi paljastaneeksi liikaa. Unissakulkijakin osasi nimittäin yllättää, ja tulee olemaan mielenkiintoista lukea kuinka kaikki päättyy.

Jeanette Kihlberg saa jälleen tutkittavakseen uusia raakoja murhia, ja kadonneiden poikien kohtalo on edelleen kysymysmerkki. Lisäksi hänen omissa tutkimuksissaan löytyy koko ajan lisää johtolankoja, ja samat nimet nousevat jatkuvasti esille. Kuka on Victoria Bergman, joka tuntuu kadonneen täysin maailmasta? Apunaan Jeanettella on hänen parinsa Jens Hurtig, sekä psykologi Sofia Zetterlund, jolla on omia menneisyyden haamuja selvitettävänään.

Unissakulkija ei tuntunut niin rankalta kuin Varistyttö, vaikka raakuuksia tapahtuu ja julmia kohtaloita tulee päivänvaloon. Ehkä tuntemus johtui siitä, että tähän kaikkeen osasi jollain tavalla varautua. Tiesi, että mistään helposta luettavasta ei kuitenkaan ole kyse. Kirja on jokatapauksessa täynnä pahuutta ja pahaa oloa niin että suututtaa.

Siinä missä Varistytön luki hetkessä, meni Unissakulkijan kanssa hitusen kauemmin. Kirja ei ollut tylsä, mutta sitä samaa räjähtävää etenemistä ei ollut kuin aloitusosassa. Tässä ei roiskittu lukijan naamalle kauheuksia jatkuvasti, enemmänkin tapahtumia avattiin enemmän. Unissakulkijan loppupuolella sivut alkoivatkin sitten kääntyä tiuhaan, kun täysin uusi asia murhatutkimuksissa selviää. Kuvio raakojen murhien taustalla alkaa hahmottua Jeanettelle.

Lokakuussa ilmestyy trilogian päätösosa, Varjojen huone, joka on ehdottomasti lukulistallani. Kamalasta aiheestaan huolimatta kirjailijapari on kirjoittanut todella koukuttavan kirjasarjan, jota ei kyllä enää tässä vaiheessa voi edes kuvitella jättävänsä kesken. Kuinkakohan kaikki vielä päättyy?

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

WSOY 2014
Suomennos Pekka Marjamäki
Ruotsinkielinen alkuteos Paradisoffer

Dekkariviikko jatkuu! Kävin alkuviikosta kirjastossa ja nappasin mukaani minulle entuudestaan tuntemattoman Kristina Ohlssonin dekkarin Paratiisiuhrit. Mietin aluksi että mitenköhän ehdin kirjan lukemaan kun sivuja on kuitenkin yli neljäsataa, mutta niinhän siinä sitten kävi että kirja vei mennessään niin hyvin, että heräsin aamuisinkin aikaisemmin että ehdin vielä ennen töihin lähtöä lukemaan hieman. Todella koukuttavaa ensi sivuilta lähtien.

Ruotsin Arlandasta nousee ilmaan kone, jonka suunta on New York. Yli neljäsataa matkustajaa kuljettavan lentokoneen vessasta löytyy kirje, jossa uhataan räjäyttää kone ellei Ruotsi peru algerialaistaustaisen terroristiepäillyn karkoittamispäätöstä, ja Yhdysvallat lupaa sulkea vankilaa, jonka olemassaolo on salaisuus. Poliisilla on vain 13 tuntia aikaa estää pahimman mahdollisen tapahtuminen. Kello käy, eikä tilannetta helpota ollenkaan Yhdysvaltain asevoimien suhtautuminen ilmatilaansa lähestyvää lentokonetta kohtaan.

"Ruotsalaiset eivät tienneet, mitä todellinen pelko tarkoitti. He luulivat, että pelko on se, mitä ihminen tunsi silloin kun matkatavarat sattuivat saapumaan lomakohteeseen kolme tuntia myöhässä tai kun sähkön hinta nousi parilla prosentilla."

Keskiössä on Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvan ja räiskyvän persoonan omaava Eden Lundell, siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht. Taistellessaan aikaa vastaan, he yrittävät saada selville terroristien henkilöllisyyden ja yhteyden vaatimusten välille, mutta terroristit ovat peittäneet jälkensä hämmästyttävän hyvin.

En osannut päätellä syyllistä oikein, vaikka jossain vaiheessa olin varma kuka on teon takana. Loppu tuli siis täysin yllätyksenä, ja täytyy sanoa, että Ohlsson teki vaikutuksen. Loppu jää kaikenlisäksi vielä hyvin avoimeksi jättäen mahdollisuuden palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä terroristien työt eivät pääty koskaan. Eikä terrorisminvastainen työkään.

Vaikka luin Ohlssonia nyt ensimmäistä kertaa, eikä hänen luomansa henkilöhahmot olleet entuudestaan tuttuja, oli uutena lukijana onneksi helppo sujahtaa matkaan mukaan. Henkilöiden ajatuksia ja maailmaa raotetaan aina välillä, ja heidän historiaansa on näin helppo seurata. Paratiisiuhrit koukutti totaalisesti, ja voi olla, että vielä jossain välissä palaan Ohlssonin muihinkin kirjoihin. Aikaisemmin sarjasta on ilmestynyt Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat.

Dekkariviikko! Katarina Wennstam: Tahra

Katarina Wennstam: Tahra

Otava 2011

Suomennos Laura Beck

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts

Tällä viikolla (9.-15.6.2014) vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista dekkariviikkoa, jossa viikon aikana kirjakaupoissa nostetaan esille dekkareita. Lisää dekkariviikosta voit lukea tästä Kirjakauppaliiton tiedotteesta. Dekkarit ovat suosittu genre, ja erityisen hyvin dekkarit sopivat kesään, joten dekkariviikon ajankohta on mitä parhain. 

 

Dekkariviikosta innostuneena päätin minäkin osallistua tempaukseen, ja siirryin heti oman kirjahyllyn pariin tutkimaan josko sieltä löytyisi lukemattomia dekkareita. Kyllähän sieltä heti löytyi yksi johon tarttua, saanhan samalla myös lukemattomia pinoja pienemmäksi! En ole koskaan aikaisemmin ollut dekkareiden ystävä, kunnes blogimaailmaan siirryttyäni uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja täytyy sanoa että olen viihtynyt! Mistäköhän aikaisempi ennakkoluulo? Olen tosin lukenut todella hyviä dekkareita ja nostaisinkin esille viimeisimmän lukemani Erik Axl Sundin Varistytön, Karin Slaughterin Will Trent -sarjan sekä kotimaisen Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan. Näiden kirjailijoiden dekkarit ovat olleet laatua, Varistyttö oli kyllä melkoinen trilogian aloitus! 

 

Dekkarit tuntuvat olevan sellainen genre, että se iskee hyvin moneen, sillä tiedän monia ihmisiä jotka eivät muuten lue juuri koskaan mitään, mutta heidän kirjahyllyistään löytyy aina kuitenkin muutama dekkari. Dekkarit tuntuvat sopivan siis kaikille. Minä aloitin dekkariviikon lukemalla Katarina Wennstamin Tahran, joka minulla on jo tovin odottanut omassa hyllyssäni.

Jonas Wahl on perheenisä ja menestynyt asianajaja, jolla on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Jonas on lisäksi hyvännäköinen, ja nauttii nousukiidossa olevasta urastaan, ja hänet tunnetaan parhaiten kaltoin kohdeltujen naisten puolustajana. Jonasta pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppaa ja bordellitoimintaa, minkä tietää olevan lähtölaskenta kaikelle.

Jonaksen perheeseen kuuluu kaunis, fiksu ja menestyvä vaimo Rebecca, joka kirja alussa vaikuttaa mukavalta. Loppua kohden inho Rebeccaa kohtaan kasvaa, sillä hän on valmis tekemään mitä vain, jotta ei joutuisi luopumaan talostaan ja sen kauniista tavaroista. Lapset Emma ja Oliver aistivat vanhempiensa välisen jännitteen, mutta Emmalla on kiire poikakuvioiden kanssa teiniksi kasvamisen ohessa, ja Oliver suhtautuu intohimoisesti jalkapalloon. Sekä Jonas että Rebecca tuntuivat hyvin vastenmielisiltä henkilöiltä. Ja kuinka jälleen kerran käy taas ilmi, että niiden hulppeiden talojen julkisivujen toisella puolen totuus on jotain aivan muuta..

Kirjan pääaiheita ovat prostituutio, ihmiskauppa ja tätä kaikkea pyörittävät miehet. Ei mikään kevyt juttu ollenkaan. Tahraa ei voi hirveästi luonnehtia dekkariksi, ehkä enemmän trillerimäiseksi, kun totuus alkaa paljastua. Ennen kaikkea koin kirjan hyvin kantaaottavaksi, yhteiskunnalliseksi ja feministiseksi, jossa tuntui jokainen mies olevan kauhea hirviö. Mutta onhan aihe todella vakava ja tätä kauheutta tapahtuu koko ajan.

 

Luin kirjan nopeasti, mutta koin usein kirjan aikana suoranaisia pahanolon tunteita, sillä sen maailma on niin rankka, eikä Wennstam silottele mitään. Toisaalta aihe myös kiukututtaa, miten asiat voivat olla näin! Wennstam kirjoittaa tiukasti ja napakasti tuoden seksinoston epäkohdat esiin:

"Madeleine Edwarsin mukaan seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia. On epätavallista että heidät tuomitaan jos he kieltävät rikoksensa. Seksinostajat ovat niitä harvoja rikollisia, joihin tuomarit ja lautamiehet todella voivat samastua, tunnollisia kansalaisia jotka eivät ikinä syyllistyisi mihinkään sen pahempaan kuin ylinopeuteen tai ehkä veronkiertoon. Niin, ja prostituoitujen luona käymiseen. "

Vaikka kyse on kauheasta ja vakavasta aiheesta joka on syytä nostaakin esille, ei kirja kuitenkaan ollut niin hyvä kuin odotin. 

Erik Axl Sund - Varistyttö

Erik Axl Sund - Varistyttö
Otava 2014
Suomennos Kari Koski
Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan

"Jossain joku sieppasi lapsia joita kukaan ei kaivannut ja pahoinpiteli heitä sitten niin raa'asti että he kuolivat."

Rikospoliisi Jeanette Kihlberg joutuu keskellä kamalaa tutkimusta, kun metroaseman läheisyydestä löydetään nuori poika kuolleena. Pojan kuolemaan liittyy outoja seikkoja, jotka saavat heikkohermoisen kavahtamaan jo kirjan alussa. Kuolleita poikia alkaa löytyä lisää, samalla tavalla kohdeltuina, ja heille kaikille yhteistä on se tosiasia, että kukaan ei kaipaa heitä. Kukaan ei tiedä keitä he ovat.

Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterberg tapaa yksityisvastaanotollaan pahasti häiriintyneen Victoria Bergmanin, jonka lapsuudessa koetut kauhut ovat läsnä hänen elämässään edelleenkin. Samalla kirja avaa Sierra Leonen lapsisotilaiden kauhuja Sofian omien kokemuksien, ja Sofian potilaan kautta. Jeanette ja Sofia löytävät toisensa rikostutkimusten edetessä, ja kammottava pedofilian maailma avautuu lukijalle.

Mietin pitkään haluanko lukea kirjaa, jonka tiesin muutamien blogiarvioiden perusteella olevan tavattoman synkkä aiheeltaan. Synkkää ja surullista on aina, kun puhutaan lapsiin kohdistuvista rikoksista. Lainasin kuitenkin kirjan kirjastosta ja päätin, että mikäli kokemus olisi liikaa, lopettaisin yksinkertaisesti kesken. Jo pelkkä kannen perusteella pystyi päättelemään, että lukemisesta ei tulisi kevyttä.

Lukukokemus oli kaikessa karmeudessaan pysäyttävä, järkyttävä ja pahaa oloa tuottavakin. Ja silti sanon, että tämä on yksi parhaimpia lukemiani dekkareita, tai noh, miksiköhän tätä osaisi edes sanoa. Niin synkkään ja pimeään maailmaan lukiessaan joutuu.

Vaan silti maailmassa on lapsia jotka joutuvat kokemaan rikoksista kauheimman, joka päivä, vuosien ajan. Se ei mene tämän ihmisen oikeustajuun että he, miehistä alhaisimmat, vielä kehtaavat puolustella tekojaan ylimielisesti. Varistyttö ei ole vain psykologinen dekkari, se ottaa teemallaan vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja siihen kauheuteen mitä jotkut lapsista joutuvat kokemaan. Ja entäpä naiset! Äidit, jotka sulkevat silmänsä, kääntävät katseensa eivätkä auta omaa lastaan. Ei sellaista voi olla.

En siis lopettanut kirjaa kesken. Vaikka luin kirjaa pätkittäin, tajusin, että tämä tarina pitää tulla luetuksi. Minä en ainakaan ole se, joka kääntää katseensa muualle. Väkivalta on niin silmitöntä, että tekee pahaa lukea, mutta minä luen, sillä maailmassa on joku, joka joutuu sen kokemaan.

Varistyttö aloittaa kolmiosaisen sarjan, jonka seuraava osa Unissakulkija ilmestyy ensi kuussa, ja viimeinen, Varjojen huone, lokakuussa. Lopussa oli niin järjetön koukku, että tämän aloituksen jälkeen on ehdottomasti luettava seuraavatkin osat. En osannut ollenkaan arvata lopun käännettä, vaikka lukijalle tämä paljastetaankin ilman että poliisi on vielä itse kartalla. Tämä kirjailijakaksikko todella "pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla", kuten takakannessa verrataan.

Mons Kallentoft - Kevätkuolema

 Mons Kallentoft - Kevätkuolema (Vårlik) WSOY 2013. 

Suomennos Arja Gothoni ja Juha Saikkonen

"Isi, missä sinä olet?

Haluan että olet minun luona.

Minne sinä olet mennyt? Isi, isi sinun pitää tulla nyt.

Pikkuveli itkee.

Se on niin pieni. Se makaa lattialla ja itkee ja lattialla on pissaa, isi. Täällä on hämähäkkejä ja pääseekö käärmeet sisään? Liskot, keltahampaiset varaanit, nekö ne täällä rapistelevat? Isi, on sinun vika jos me kuollaan."

Näin hyytävästi alkaa minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan Mons Kallentoftin luoma, jo neljänteen osaansa ehtinyt Malin Fors - sarja. Hyytävä ja rankka kirja ei päästä lukijaa missään vaiheessa helpolla, mutta samalla se koukuttaa lukijan täydellisesti heti ensi sivuilta lähtien.

Karmivan alun pohjustuksen jälkeen siirrytään pieneen Linköpingin kylään, jossa kaunis kevätpäivä muuttuu verenpunaiseksi kun torilla räjähtää pommi. Malin hälyytetään paikalle suoraan äitinsä hautajaisista, eikä näkymään torilla voi koskaan valmistautua kunnolla. Siellä makaa kuolleena kauniit kuusivuotiaat kaksostytöt, joiden nimiä heidän äitinsä on juuri äsken kiljunut, ennen sokaisevan kirkasta valoa vieden tytöt taivaan tuuliin.

"Me elimme kuusi vuotta, Malin.

Kuusi vuotta.

Mikä elämä se muka on?

Me haluamme enemmän."

Malinilla on vahva, lähes yliluonnollinen vaisto, ja hän kuulee tyttöjen äänet. Hänen täytyy auttaa tyttöjä, kuka on pommi-iskun takana, ja kuka on niin julma että tappaa lapsia? Samalla kun Malin kollegoineen ratkaisee kamalaa rikosta, sivutaan myös Malinin henkilökohtaista elämää. Äidin kuoleman käsitteleminen, alkoholiongelman kanssa kamppaileminen sekä sen suuren tiedon kanssa eläminen, joka äidin perunkirjoituksessa ilmenee vuosien jälkeen. Malinin elämässä tapahtuu paljon, mutta tärkeintä on nyt saada lapsentappaja kiinni.

Malinin tutkimukset vievät lukijan asunnottomien keskuuteen, Tukholman hylättyihin metrotunneleihin ja hienostokaupunginosiin. Asetelma on jyrkkä, ja Kallentoftilla on paikoitellen vahva yhteiskunnallinen ääni, kun maailmalla vallitseva taloudellinen tilanne vaikuttaa myös tavallisiin ruotsalaisiin. Tukholma näyttäytyy kirjassa melkeinpä vastenmielisenä, kaupunkina joka rakastaa vain menestystä ja rahaa.

Vaikka olin välillä kauhusta jäykkä, ja minua suorastaan ahdisti ja itketti lapsiin kohdistuva väkivalta ja sairaalloinen pahuus mitä kirjojen sivuilta löytyi, en voi voi muuta sanoa kuin että todella, todella taidokas kirja. Ymmärrän, että tämä voi olla joillekin liikaa juuri lapsiin kohdistuvan väkivallan vuoksi mutta silti tätä suosittelen, jos psykologinen rikoskirjallisuus kiinnostaa. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä oli todella hyvä, ja kiitän Annikaa lukuvinkistä!

Muita kirjan lukeneita: Lukuneuvoja ja Kirjanainen