Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Into Kustannus 2012
Suomennos Arto Konttinen

Venäjänkielinen alkuteos Notšnoi Dozor

On mielenkiintoista, kuinka välillä tulee kiinnostuneeksi jostakin kirjasta. Yleensä hyvänä keinona ovat suosittelut, kirjablogimaailmassa kun ei voi välttyä hyviltä kirja-arvioilta, mutta tällä kertaa vaikutin tarttua kirjaan tuli hieman muualta. Tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaana oli Venäjä. Jonkun verran selasin listoja, joissa vilisi itselle tuntemattomia kirjailijannimiä, mutta muutamista kiinnostuin kuitenkin sen verran että aloin ottamaan niistä selvää. Yksi mielenkiintoinen nimi oli Sergei Lukjanenko, Venäjällä ja maailmallakin todella suosittu fantasia- kirjailija, jonka kirjoja tunnuttiin kehuvan joka puolella joissa niistä luin. Venäjällä Lukjanenkon kirjat kuulemman ovat suositumpia kuin Taru Sormusten herrasta tai Harry Potter! Kirjan juoni kyllä tuntui erilaiselta ja mielenkiintoiselta, välillä on nimittäin päästävä täysin muihin maailmoihin, myös kirjojen parissa.

Into -kustannuksen piste Helsingin kirjamessuilla 2015

Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa on Muita - noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia. He kuuluvat joko Valon tai Pimeyden palvelijoihin. Molemmat osapuolet ovat solmineet aselevon, sopimuksen, jossa molemmat osapuolet valvovat toisiaan ettei toinen tee mitään sellaista mikä järkyttää tasapainoa. Vampyyrit eivät siis voi vapaasti metsästää ihmisverta vaikka mieli tekisi, eikä Valon palvelijat listiä pahiksia noin vain. On säilytettävä hyvän ja pahan tasapaino, koko ajan.

Keskitason velho, Anton Gorodetski, palvelee Valon puolella, Yöpartiossa. Eräänä iltana hän huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa tuhota koko Moskovan. Antonin omat voimat eivät riitä hallitsemaan niin suuria voimia, mutta jostain syystä hänen kohtalonsa on sinetöity tuohon tuhon partaalla olevaan naiseen. Pian Anton onkin keskellä Valon ja Pimeyden taistelua, eikä mikään ole täysin mustavalkoista.

Lukjanenko on todellakin luonut oman maailmansa; on demoneita, velhoja, kauhua ja vauhdikkaita tapahtumia. Ja mikä parasta, meininki ei ole nolostuttavaa eikä missään nimessä ennalta-arvattavaa. Pidin hurjasti siitä, että kirja haastaa lukijaansa, sillä mitään ei tarjoilla valmiina. Juonenkäänteitä joutuu välillä pohtimaan tarkemminkin, ymmärsikö varmasti oikein sen minkä juuri äsken luki?

Yöpartio on sarjan ensimmäinen osa. Se koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, mutta kaikki tapahtumat linkittyvät kyllä toisiinsa. Erilainen, mutta onnistunut toteutus. Tämä on ehdottomasti sarja, jonka pariin palaan vastaisuudessakin. Varsinkin silloin, kun tämä ihminen kaipaa pakoa hieman muihin todellisuuksiin.

Charlaine Harris - Veri kielellä

Charlaine Harris - Veri kielellä
Gummerus 2013
Suomennos Sari Kumpulainen
Englanninkielinen alkuteos Deadlocked


Sookie yllättää poikaystävänsä Eric Northmanin juomasta toisesta naisesta, joka on kaiken lisäksi Sookieta nuorempi. Vihaisella Sookiella olisi tapahtumasta paljonkin sanottavaa, mutta tällä kertaa Sookien on nieltävä kiukkunsa, sillä vampyyrikuningas Felipe de Castro on vierailulla selvittämässä mitä yhdelle hänen alaisistaan Victorille on tapahtunut Ericin alueella. Kesken kaiken Ericin etupihalta löytyy ruumis, joka sattuu olemaan sama nuori nainen josta Eric oli juuri äsken juonut. Sookie on siis jälleen kerran keskellä suurta sotkua ja nyt vielä murhatutkimustakin johon poliisi on sekaantunut.

Kun asioita aletaan selvitellä tarkemmin, huomaa Sookie että tapahtuneilla asioilla on yhteys häneen, ja vihollinen on kavalampi kuin hän voisi arvatakaan. Lisäksi Sookien elämää sekoittavat keijumaailman asiat ja sarastin, joka kiehtoo keijuja todella paljon. Myöskään Ericin ja Sookien välit eivät ole niin tuliset kuin edellisissä osissa on voinut huomata. Sookien läheisille tapahtuu paljon iloisia ja onnellisia asioita mutta Sookie on oman rakkauselämänsä kanssa melkoisessa umpikujassa. Sookien ja Ericin tilanne jääkin kovin avonaiseksi kirja lopussa...

En ole pitkään aikaan tuonut Sookie Stackhouse -sarjan kirjoja blogiini. Viimeisimmät ovat näköjään olleet Verta sakeampaa ja Veren perintö. Syy on yksinkertaisesti ollut se, että nämä kirjat ovat olleet minulle täysin välipala lukemista. Olen utelias tietämään kuinka sarjassa lopulta käy ja ahmin kirjan helposti päivässä, mutta silti Sookien maailma pysyy minulle kevyen viihteellisenä. Lisäksi sarjan edelliset osat eivät ole edes olleet kovin vahvoja, suorastaan tylsiä, että niistä olisi ollut hirveästi mitään kerrottavaa täällä blogin puolella.

Tällä viikolla huomasin kirjastossa Bestseller -tarralla koristellun Veri kielellä ja nappasin heti mukaani. Ja päivässähän minä kirjan sitten ahminkin (heh, hyvä käyttää sanoja välipala tai ahmia, kun puhutaan vampyyreistä!). Kirjan luettuani tajusin, että tässä todella vedetään viimeisiä, siis sarjan suhteen. Veri kielellä on toisiksi viimeisin osa, ja seuraava ilmestyvä onkin sitten jo viimeinen. Jotain koukuttavaa Harrisin luomassa maailmassa viihteellisyyden lisäksi silti on, että jään harmittelemaan sarjan loppumista. Palan halusta tietää miten sarja päättyy ja kenet Sookie valitsee. Onhan kuitenkin totta, että Sookien miesseikkailut ovat sarjan keskiössä.

Minusta kirja oli viihdyttävä, ja selkeästi parempi muutamaan viimeisimpään osaan verrattuna. Sivut kääntyivät kuin itsestään ja kirja oli luettu ennen kuin tajusinkaan. Nyt odotan kyllä innolla viimeisimmän osan ilmestymistä!

Charlaine Harris -painotteinen viikko

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut todellista muutosten aikaa elämässäni, kun vuoteni alkoi työpaikanvaihdoksella. Se toi uutta energiaa ja sai vuoden käynnistymään mitä mahtavimmalla tavalla mutta toisaalta se on vaatinut myös veronsa. Koska kaikki asiat ovat olleet niin uusia, olen monesti iltaisin rojahtanut sänkyyn rättiväsyneenä ilman että olisin jaksanut keskittyä lukemiseen. Kirjastosta valikoituikin mukaan Charlaine Harrisin kaksi uusinta suomennettua kirjaa Verta sakeampaa ja Veren perintö. Näiden kanssa olen päässyt mukavasti rentoutumaan ja saamaan hieman vastapainoa hetkiselle arjelleni.

Tällä kertaa päädyin esittelemään nämä kirjat yhteisessä postauksessa luettuani nämä niin peräkkäin, ja koska kirjalijakin on sama.

Verta sakeampaa

Sookien elämässä tapahtuu taas, kun Jason muuttuu täydenkuun aikaan ihmispuumaksi. Samalla kun Sookie miettii veljeään, ottaa sala-ampuja paikalliset kaksiluontoiset maalitauluksi, ja Jason joutuu epäilysten kohteeksi. Sookien haave rauhallisesta elämästä ei näytä käyvän toteen, kun myös Sookie kohtaa aseenpiipun ja Debbie Peltin kohtalo kummittelee taustalla.
Jotain uutta mieskuvioihin syntyy, kun Sookie tapaa Quinnin, komean ihmistiikerin, joka tuntuu tyystin erilaiselta kuin aiemmat suhteet vampyyreihin tai nyt kovasti kiukuttelevaan Alcideen.

Tässä kirjassa päästään tutustumaan hieman ihmissusien maailmaan, mutta muuten kirja ei juurikaan juonellaan juhlinut. Tapahtumia pystyi ennalta- arvaamaan, ja Sookien ongelmat liittyivät oikeastaan miehiin tai silloin tällöin esiintyvään ajatukseen Debbie Peltin kuolemasta.



Veren perintö

Erikoiset tapahtumat ja vaaralliset tilanteet eivät näytä jättävän Sookieta rauhaan edes treffien ajaksi, kun Sookie ja Quinn joutuvat ihmissusien hyökkäyksen kohteeksi. Tapaus on erikoinen ja saa pohtimaan kuka Sookien perässä tällä kertaa on.Yhteinen aika Quinnin kanssa tuntuukin jäävän kovin lyhkäiseksi, kun Sookien on määrä käydä kuolleen serkkunsa Hadleyn asunnolla tutkimassa jäämistöä, ja tapaamassa itse New Orleansin vampyyrikuningatarta. Tässä kirjassa tapahtumien paino onkin muualla kuin tutussa Bon Tempsissa, ja se tuo mukavaa vaihtelua. Lisäksi kirjassa on paljastus Sookiesta, mutta myös Billistä, mikä saa Sookien suunniltaan.

Muutaman kerran kirjaa eteen päin luettuani jouduin hämmennyksen valtaan. Tuntui kuin osa tapahtumista olisi jäänyt jollain tavalla välistä, ja jouduinkin useaan kertaan tarkistamaan, että juuri tämä osa on jatkoa Verta sakeampaa -teokselle. Kirjamielellä -blogista selvisikin, että kirjan  tapahtumat nojaavat osittain Harrisin kirjoittamaan novelliin A Touch of Dead . Sen tapahtumat ovat  ajallisesti tämän ja edellisen kirjan välissä, joten lukija joutuu kestämään muutamia aukkoja.Hmm, hyvin erikoista näin lukijan näkökulmasta, mutta liiaksi se ei lukukokemusta häirinnyt.

Molempia kirjoja lukiessa huomaa, että Harrisin pääpaino on ihmisissä ja ihmissuhteiden kuvaamisessa. Monet tapahtumakohtaukset ovat hyvinkin nopeasti kerrottu, kun taas arkipäiväisiin puuhiin tuntuu tekstitilaa riittävän. Lisäksi Sookiella menee taas kerran miesrintamalla lujaa, ja Sookie selviytyy jokaisesta kohtauksesta muutamilla naarmuilla.

Vaikka Sookie minua hahmona toisinaan hieman ärsyttää, on kirjojen lukeminen minulle kuitenkin aina viihdyttävä lukukokemus, ja mitä ilmeisemmin hyvin koukuttavakin kun haluan näitä aina uusien osien ilmestyessä lukea :)