Jacqueline Kelly - Luonnonlapsi Calpurnia Tate

" Äiti oli yrittänyt seitsemän kertaa ja saanut vain yhden tytön. Minä en varmaankaan ollut aivan sellainen kuin hän olisi toivonut, ihastuttava tytär, joka seisoisi hänen rinnallaan uhmaten raisujen pojanviikareiden vellovaa massaa, joka uhkasi hukuttaa alleen koko talon. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hän oli ehkä toivonut saavansa liittolaisen ja jäänyt lopulta yksin. Mitä siitä, etten halunnut puhua käsitöistä ja resepteistä ja juoda teetä salongissa? Tekikö se minusta itsekkään? Tekikö se minusta omituisen? Ja ennen kaikkea, tekikö se minusta pettymyksen?"

Olisin saanut Luonnonlapsi Calpurnia Taten loppuun jo eilen yöllä, mutta halusin jättää vielä viimeisen luvun aamuksi, jotta pääsen heti kirjan luettuani sitä tänne kirjoittamaan. On parempi kirjoittaa kirjasta heti kun sen on lukenut, on vielä niin kirjan maailmassa.

Kirja kertoo 11- vuotiaasta seitsenlapsisen perheen ainoasta tytöstä, Calpurnia Tatesta. Eletään vuotta 1899 teksasilaisessa pikkukaupungissa, jossa ajan hengen mukaisesti tytöistä koulututetaan hyviä leipureita ja neulojia, opiskelu kun on tarkoitettu vain pojille. Calpurnia ei asiaa purematta niele, hän on enemmän kiinnostunut luonnosta ja kirjoista, ja löytääkin hengenheimolaisen perheen parista, nimittäin isoisästään. Isoisä on oppinut mies, ja kertoo Calpurnialla maailmasta ja historiasta sen mitä koulussa jätetään kertomatta.

Kirja oli ihastuttava, täydellinen tyttökirja! Kirjassa oli kerrottu asiat Calpurnian näkökulmasta, mikä sopikin siihen täydellisesti, näin kokonaisuus pysyi eheänä koko lukukokemuksen ajan. Kirjailija kirjoittaa ajanmukaisista teemoista ja asioista uskottavasti: Darwinista, automobiilista, Coca-Colasta sekä tietysti tasa-arvosta.

Lisäksi kirjan kansi on ihastuttava ja muistuttaa tyyliltään hieman Little Beetä. Pidin myös siitä, että luvuilla oli nimensä, ei pelkästään numerot, kuten niin usein joutuu kirjoja lukiessaan kohtaamaan. Nimetyt luvut ovat persoonallisia ja siitä tulee tunne että kirjailija arvostaa lukijaa, kun kiinnittää huomiota myös lukujen otsikointiin.

Mitä sieltä puolison yöpöydältä tosiaan löytyy?

Hanna kirjoitti äskettäin mitä sekä hänen että hänen puolisonsa yöpöydältä löytyy, sen verran mukavalta haasteelta tämä tuntui, että nappasin kuvan mieheni yöpöydältä.

Meillähän tilanne on sellainen, että minä luen. Mies ei kuulemman pysty niin pitkäjänteiseen (!) hommaan, että voisi ajatella lukevansa, ainakaan sellaiseen tahtiin kuin minä ;) Syystä taikka toisesta yhteiselomme aikana miehen välillä löytää jonkin kirjan parista.

Tällä hetkellä kesken on Juha Vuorisen taattua mieshuumoria Helmiä hanurista. Meidän hyllystä löytyvät nämä kaikki, ja hohotus on välillä sen mukaista. Itse en näihin ole kajonnut. Toinen hauska kirja on Viivi ja Wagnerin sarjakuvakirja pokkarimuodossa, sille nauramme välillä yhdessä, sen verran hauskoja ja osuvia yhteensattumia meidänkin yhteiselostamme välillä löytyy :)

Takana olevassa pinossa on Roope-Setiä. Voi että.

Kuten sanoin, minä hoidan meillä tämän lukemispuolen. Toisaalta olen sitä mieltä, että on ihan sama mitä lukee, kunhan lukee.

Cecilia Samartin - Señor Peregrino

Tässäpä olikin vallan ihastuttava kirja, jonka luin yhtä kyytiä juuri mieleenpainuvan kerronnan ja juonensa vuoksi.

Kirja kertoo nuoresta meksikolaisnaisesta Jamiletista, jolla on valtavankokoinen verenpunainen syntymämerkki selässään. Kotikylässään sitä pidetään itsensä paholaisen merkkinä, ja Jamiletin tulevaisuus kylässä on synkkä, ensimmäinen koulupäiväkin alkaa sillä että samanikäiset lapset kivittävät häntä.

Jamilet on päättänyt päästä eroon häpeällisestä merkistään ja lukutaidoton tyttö ylittää rajan haaveidensa maahan: Yhdysvaltoihin.

Ylitettyään rajan laittomasti hän etsii käsiinsä Carmen tädin ja alkaa kerätä rahaa leikkaukseen jossa poistetaan hänen kauhea syntymämerkkinsä. Hän pääsee töihin lähellä olevaan mielisairaalaan jossa hoitaa pahansisuista ja erikoista herra Peregrinoa. Kaikista ennakkokäsityksistä poiketen parivaljakko ystävystyy ja herra Peregrino valottaa menneisyyttään joka on mielenkiintoinen ja vangitseva. Kirjan loppujuonesta en enempää kerro, se täytyy jokaisen lukea itse :)

Pidin kirjan kielestä ja Jamiletin matkasta etsiä sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään. Lisäksi Jamiletin räiskyvä, iso ja pelottava Carmen täti oli loistava hahmo, joka sai lukijan nauramaan dramaattisuudellaan: " Ihan sama, Carmen vastasi ja hymyili sarkastisesti. "Kun olet siellä Espanjassa, niin tuo minulle kastanjetit. Olen päättänyt ottaa lopputilin ja ryhtyä flamencotanssijaksi. Se on kuulkaa minun salainen unlemani." Carmen työnsi vatsaansa eteenpäin ja nosti kädet päänsä päälle. "Eikö minusta tulisikin hyvä tanssija?" Hän ojensi toisen jalkateränsä eteenpäin ja taivutti polviaan kuin sumopainija. "Avaa ikkuna, Louis", hän komensi ja vaihtoi toiseen asentoon, joka sai hänet näyttämään entistäkin naurettavammalta. "Kun Meksikon kansallisbaletin kykyjenetsijä kävelee taloni ohi, haluan että hän näkee minut. Olen varma, että hän pestaa minut siltä istumalta."

(s.366)

Samartinin teksti on helppoa, soljuvaa ja vangitsevaa. Mielenkiinnolla tartun jossain vaiheessa kirjailijan toiseen teokseen Nora & Aliciaan.

Mitä mieltä olette muut kirjan lukeneet, voisiko tämän kirjan liittää osaksi maahanmuuttaja- haastetta, onhan kirjan päähenkilö Jamilet kuitenkin siirtolainen?

Riikka Pulkkinen - Raja

Aloitin Pulkkiseen tutustumisen lukemalla Totta -romaanin. Totta ei täysin vakuuttanut, kuitenkin monien kehotuksesta tartuin Rajaan, onhan Rajaa kehuttu hurjasti ympäri median ja kirjailija ollut julkisuudessa paljon esikoisromaaninsa suosion myötä.

Kirjassa kerrotaan neljän ihmisen elämää. Anja on keski-ikäinen kirjallisuuden professori, joka on antanut  Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen lupauksen auttaa tätä kuolemaan sitten kun mies ei enää muista. Anjan siskon tytär Mari on lukion ensimmäisellä luokalla ja rakastuu äidinkielenopettajaansa Julianiin. Julian vastaa Marin tunteisiin ja rajat alkavat hämärtyä. Äänessä on myös Julianin esikouluikäinen tytär Anni, joka tarkkailee sivusta aikuisten touhuja.

Kirjassa oli muutama häiritsevä asia, josta on pakko puhua.

Ensinnäkin 16-vuotias Mari.
Omasta lukioajastani ei ole niin pitkä aika ettenkö vielä muistaisi lukionmeininkiä, bileitä ja sen sellaista. Kukaan ei missään vaiheessa puhunut "Iik siis mä en kestä kun tänään on ne bileet ja sit siel on niit poikii". Tai että kenenkään tytön elämäntehtävä oli päästä neitsyydestään keinolla millä hyvänsä. Marin hahmoon ja maailmaan oli ympätty jotenkin kaikki ääripäät; pakko oli kokeilla kun muutkin, nolostuttavia kokeiluja poikien kanssa, viiltely ja rintatoppaukset. Varsinkin Marin ja hänen parhaan ystävänsä keskustelut menivät paikoitellen niin yli hilseen että meinasin ulvoa myötähäpeästä.
En siis todellakaan allekirjoita lukiolaisia tuollaisiksi. Ehkä koulujen meiningeissä on eroja, omassa lukiossani meno ei kuitenkaan ollut noin kärjistettyä. Tai sitten olen jo niin vanha ;)

Toisekseen  Anni, äidinkielenopettaja Julianin tytär. Kun ottaa huomioon että kyseessä on esikoululainen, on kirjailijalla saattanut unohtua minkä ikäinen esikoululainen todella on. Vaikeaa kuvitella että hän osaa/pystyy keittämään perunoita, joka tarkoittaa automaattisesti lieden käyttöä. Voihan tämä toki olla mahdollistakin, hurjalta se kuulostaa näin lapsettomankin mielestä.
Lisäksi tytön ajatukset: " Anni ajattelee vielä nopeasti ruskeahiuksista tyttöä jolla oli kaunis takki ja ihanat silmät, sellaiset silmät jotka Anni haluaa sitten kun kasvaa isoksi. Anni ajattelee nopeasti sitä kuinka tyttö on ollut autossa, kuinka isä on katsonut tyttöä, puhutellut tätä. Nopea ajatus josta äiti saa ottaa kiinni, jos haluaa. Mutta äiti ei tartu ajatukseen, ja Anni ajattelee että ehkä äiti ei haluakaan tietää, ei halua riittävän paljon." (s.180-181). Aika syvälliset ja runolliset ajatukset ja havainnot noin nuoreksi, eikö?

Julianin ja Marin suhde aiheena on aika raju, aika moni varmaan kuitenkin tunnustaa olleensa nuorena ihastunut johonkin opettajaan, mutta joka on ajan kuluessa haalistunut ja muuttunut mukavaksi muistoksi. Kirjassa suhde kuitenkin kehittyy vähän turhankin nopeasti, Julian vastaa melkein heti Marin tunteisiin ja pian ollaankin pimeässä luokkahuoneessa suljettujen ovien takana. Suhde ei tunnu kovin uskottavalta.

Lisäksi sekä Julianin teko Maria kohtaan että Anjan teko miestään kohtaan jää ikään kuin ratkaisemattomaksi, ja jää tunne, että he molemmat selviävät tilanteistaan kuin koira veräjästä.

Tämä kirja jakaa varmasti mielipiteitä, itse olen sitä mieltä että tämä oli parempi kuin Totta, mutta siltikään en laskisi tätä parhaimmiksi lukemikseni kirjoiksi, tämä kun sain pitkästä aikaa minussa aikaan silkkaa ärsyyntyneisyyden tunnetta mitä harvoin kirjaa lukiessa itsessäni huomaan.

Jean Kwok - Kännöksiä

Käännöksiä kertoo Kimberlystä ja hänen äidistään jotka muuttavat Kiinasta Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Kimberlyn äidin sisko, Paula -täti, auttaa heidät maahan antaen samalla työpaikan Chinatownista hänen ja miehensä Bobin vaatetehtaalta. Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, Paula -täti hienolta ihmiseltä ja elämä suurelta mahdollisuudelta, kunnes Paula -täti osoittautuukin kateelliseksi ja ilkeäksi naiseksi joka ei edes yritä auttaa perheenjäseniään selviytymään Yhdysvalloissa.

Kimberly ja äiti asuvat purkukunnossa olevassa asunnossa ilman juoksevaa vettä ja lämmitystä lattialla vilistävien torakoiden ja rottien kanssa. Työ tehtaalla vaatii myös Kimberlyn osallistumista, muuten  he eivät pysty elämään, niin alipalkattua ja vähintäänkin kyseenalaisissa työoloissa he Paula -tädin alaisuudessa ovat. Kaiken tämän aikana Kimberly kasvaa, oppii englantia vähitellen ja menestyy koulussa. Juuri Kimberlyn kouluviisaus on heidän onnensa, avaimensa pois kurjuudesta.

Tarina on todellinen ryysyistä rikkauksiin selviytymistarina ja vaikka juonenkulku oli toisaalta hyvinkin ennalta-arvattava, se ei häirinnyt lukukokemusta millään tavalla. Kirjailijalle kuitenkin täydet pisteet kirjan päätöksestä, juuri kun luulin kaiken päättyvän perinteisesti "happily ever after" -tyylin, käännettiin juonikuvioita hieman päälaelleen ja alussa hyvin ennalta-arvattava kirja osasi vangita lukijansa silti loppuun asti. Jotain vangitsevuudesta voi kertoa sekin, että luin kirjan yhdeltä istumalta, välissä vain ruoan tehdessä.

Pidin kirjasta, maahanmuuttaja selviytymistarina uppoaa ja antaa, mitäs muutakaan, kuin toivoa. Kieli oli yksinkertaista ja pidin tyylistä, jossa Kimberlyn ja äidin englanti kirjoitettiin väärin, juuri niin kuin he sen osasivat. Kirjan kannesta vielä sen verran, että ehdottomasti tämän vuoden kauneimpia kirjoja, niin herkullinen värimaailma kirjassa on! Vielä lopuksi: jos kirjan kiteyttäisi jollain tavalla, olisi se " Amerikassa kaikki on mahdollista".

Liitän tämän kirjan maahanmuuttaja -haasteeseeni.

Elina Hirvonen - Että hän muistaisi saman

Olin muutaman ylistävän kirjoituksen lukenut jo aikoja sitten Hirvosen esikoisromaanista, ja nyt vihdoin päätin sen lukea. Kirja on monikerroksinen kuvaus Annan elämästä, jossa valotetaan mielisairaan veljen elämää, Annan perheen sekä Yhdysvaltalaisen poikaystävän lähihistoriaa. Kirja kuvaa miten edellisten sukupolvien kokemat sodat ja lähihistorian varjot kulkevat ihmisten mukana ja vaikuttavat heidän elämiinsä.

Hirvosen esikoisromaani on laajasti kehuttu ja ollut kansainvälisestikin esillä, jopa arvovaltainen The New York Times -lehti nosti kirjan sunnuntainumeronsa kanteen. Teos valittiin myös Finlandia palkintoehdokkaaksi vuonna 2005.

Itse tartuin kirjaan ajatellen sen olevan sopivaa kesäpäivän lukemista jo pelkästään sen lyhkäisyytensäkin vuoksi. Lukutunnelmani oli kuitenkin suurimmaksi osaksi ahdistunut; kaikilla henkilöillä oli paha olla, heidän perheillään oli paha olla ja kerronta niin monikerroksista että koska välillä pidin lukemisesta taukoa, olin välillä hieman hukassa. Kieli oli hienoa, vaikka itse pidän enemmän hieman yksinkertaisemmasta kirjoitustyylistä. Itse olin jollain tavalla kuitenkin hienoisesti pettynyt, samoin kävi myös Kauimpana kuolemasta -teoksen kohdalla.

Kesän huipentuma

Olen ollut blogimaailman ulottumattomissa jonkin aikaa, sen verran ihanaa tapahtumaa on ollut ettei koneelle ole malttanut tulla.
Kesä alkaa olla pikkuhiljaa lopuillaan, aamuista sen haistaa, ilma on sillä ihanalla tavalla kirpeä jota helteiden jälkeen kaipaakin jo kovasti. Tänä vuonna oma kesäni jollain tavalla lipui ohi, kesätöissä neljän seinän sisällä ja asuminen kerrostalossa ilman mahdollisuutta auringonottoon oli jo valmiiksi hankala yhdistelmä. Ehkäpä ensi kesänä sitten pääsen nauttimaan hieman toisella tavalla :)

Kesän ehdottomasti ihanin asia oli poikaystäväni polvistuminen eteeni, monen vuoden seurustelun jälkeen asia tuli sitten kuitenkin ihan "puskista", ja täällä sitä ollaankin sitten virnistelty pitkin viikkoa onnellisuuden virne naamassa :)

kuva

Ensi viikolla toinen puoliskoni palaakin jo töihin ja minä jään kotiin rentoutumaan mahtavaakin mahtavimman kirjavuoreni kanssa, jota syksyn innostamalla tarmokkuudella alan pienentämään.

Chris Cleave - Little Bee

Minun piti jo useaan otteeseen tarttua tähän, mutta aina jokin muu kirja tuli ja sotki aikomukseni :) Taidan olla myös niitä harvoja jotka saivat kirjan luettua vasta nyt! Olen ollut jostain kumman syystä viimeisen viikon ajan todella kiireinen, ja pääsin vasta nyt näpyttelemään arvioitakin, vaikka kirjan sain viikonloppuna jo luettua. 

Harvemmin kirjaan tarttuessa on niin tietämätön juonesta kuin mitä Little Been kanssa oli. Juonen kertomatta jättäminen kun oli osa tarinaa joka piti kokea itse. Heti ensimmäisestä lauseesta lähtien kirja piti tiukassa otteessaan, ja olin harmistunut kun jouduin välillä pitämään taukoa lukemisessa.

Little Bee on 16-vuotias nigerialaistyttö, joka kahden pakolaiskeskuksessa vietetyn vuoden jälkeen seisoo vapaana Englannin maakamaralla kulunut käyntikortti kädessään. Käyntikortin perusteella Little Bee ilmestyy Sarah O'Rourken kotiovelle jonka jälkeen lukija alkaa saada vuosia sitten tapahtuneelle dramaattiselle kohtaamiselle nigerian rannalla selitystä. Näiden naisten kohtaaminen jätti tuolloin molempiin pysyvät jäljet. Tämä jääköön kaikeksi mitä kirjan juonesta haluan kertoa.

Olin samalla toiveikas, samalla epätoivoinen ja silti kirjan lopussa erittäin vaikuttunut lukemastani. Tämänkin voin huoletta rankata vuoden 2011 parhaimmiksi lukemikseni kirjoiksi. Kirjan lukeminen kuuluu samalla Maahanmuuttajien tarinat - haasteeseen.