Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 eKr.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOYn kustantamana 1945

"Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan. En mairitellakseni jumalia, en mairitellakseni kuninkaita, en pelosta enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin.Vaan itseni tähden tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa."

Valitsin kesäkirjakseni ja Helmetin lukuhaasteen klassikkokirja kohtaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Ottaen huomioon kuinka paljon luen, on klassikoiden kohdalla tilanne aina ollut vähän heikohko, valitettavasti. Sinuhen lukemista olen kuitenkin vuosia pohtinut, ja juuri tämä Helmetin lukuhaaste antoi sen lopullisen kimmokkeen tarttua tähän suureen klassikkoon. Onneksi, sillä ei kirjaa suotta ole kymmenille kielille käännetty ja kansainvälisesti kehuttu: Sinuhe egyptiläinen on ajaton klassikko.

Kirjan lukemisen jälkeen jäin kuitenkin kovasti pohtimaan, että mitä ihmettä voisin kirjoittaa klassikosta? Olen rummuttanut jo etukäteen joka suuntaan että työn alla on Sinuhe, mutta tässä kohtaa alan hieman empiä. Mitä erilaista sanottavaa (tai ylipäätään sanottavaa) minulla voisi olla klassikosta, jonka kirjallinen taso on vallan hyvin huomioitu jo ennen syntymääni. Mutta nyt täällä uutuuskirjojen ja muiden kirjojen keskellä on myös ajatukseni klassikosta, Sinuhe egyptiläisestä.

Juonesta kerron lyhykäisesti tämän: Sinuhe kulkeutuu vastasyntyneenä punotussa kaislaveneessä alas Niilin virtaa köyhän ja lapsettoman pariskunnan luokse, jotka ottavat tämän omaksi pojakseen. Kasvaessaan Sinuhesta tulee lääkäri kuten isästään. Kohtalo oli varannut kuitenkin Sinuhelle matkaamisen maailmalle, ja paitsi lääkärinä myös maailman matkaajana hän näkee ja kokee enemmän kuin suurin osa ihmisistä koskaan.

Vaikka juonesta voi kertoa lyhyestikin, ei sivumäärältään Sinuhe egyptiläinen suinkaan sitä ole. Onkin yllättävää, kuinka sujuvaa ja helppoa kirjan lukeminen runsaudestaan huolimatta on. Varsinkin alussa hurahti ensimmäiset kirjat helposti ja Egypti kietoutui tiukasti ympärilleni; Theban tuoksut, värit ja kaupungin kiihko. Ihastuin kirjan vanhaan kieleen ja dialogeihin joita Waltari kirjoittaa todella tarkkanäköisesti ja yksityiskohtaisesti, monessa ääneen lausutussa kohdassa on totuuden siemen ja ajateltavaa. Rivien välistä löytääkin paljonkin pureskeltavaa, ja varsinkin kirjan lopussa se näkyy parhaiten kun Sinuhe pohtii menneisyyttään ja tekojaan.

"Ei ole eroa ihmisten välillä ja jokainen ihminen syntyy alastomana maailmaan ja ihmisen sydän on ainoa mitta ihmisten välillä. Eikä ihmistä voi mitata hänen ihonsa värin tai kielensä mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen vaatteensa tai korujensa mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen rikkautensa tai köyhyytensä mukaan, vaan ainoastaan hänen sydämensä mukaan. Siksi hyvä ihminen on parempi kuin paha ihminen ja oikeus on parempi kuin vääryys, mutta muuta en tiedä ja tämä on kaikki tietoni."

Teemoja kirjassa riittää, itseäni puhutteli vahvasti kirjan uskonnollisuus, kuinka Waltari siitä kirjoittaa. Siitä, kuinka sokeasti ihminen luottaa jumalaan. Siitä, kuinka on vääriä jumalia ja oikeita, kuinka uskonnon ja jumaluuden nimissä sallitaan kaikki ihmisen kauheat teot ja julistetaan sodat. Aivan kuten tänäkin päivänä. Valta ja vallan himo on myös näkyvästi yksi kirjan teemoista kun faaraon kruunusta, jumaluudesta, taistellaan verisesti jatkuvasti. Raakuuden ja ylipäätään väkivaltaisuuden kuvaukset korostivat ajan uskonnollista kiihkoa ja oikeutusta siihen jumaluuden nimissä. Lääkärinä ja maailmaa nähneenä Sinuhe ei uskonut jumaliin, mutta uskoi sellaiseen mihin kansakunta ei ollut vielä valmis.

En oikeastaan osannut täysin aavistaa mitä tulen lukemaan kun tartuin Sinuheen, mutta nyt voin sanoa että se on yksi upeimmista suomalaisista kirjoista joita olen koskaan lukenut. Sen lukeminen ei ollut täysin ongelmatonta ja monta hidastempoista ja tylsääkin hetkeä matkalle mahtui, mutta kokonaisuus palkitsee suuresti. On hämmästyttävää kuinka upean maailman Waltari on luonut menneestä ajasta ilman että mikään tuntuu epäuskottavalta. Sinuhen maailmankuvassa ja ajatuksissa on paljon peilattavaa tähänkin aikaan ja uskonkin, että mikäli Sinuhen lukisi joskus uudestaan, sieltä löytäisi jälleen uusia tasoja pohdittavaksi.

Sinuhe egyptiläinen oli oiva valinta kesäkirjaksi, ja nousee mielessäni koko ajan suurempaan ja suurempaan arvoon. Tätä suomalaista klassikkoa ei voi kuin suositella!


Helmet-lukuhaaste: 3. Suomalainen klassikkokirja

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa

 

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa

Avain 2014

Mistä löytää hyvää lukemista?

Mitkä kirjat jokaisen pitäisi lukea?

Mikä on kaikkien aikojen paras kirja?

Kirja kirjoista, mahtavaa! Kirjabloggaajat Katja Jalkanen Luminen omena -blogista ja Aino-Maria Savolainen Amman lukuhetki -blogista ovat kirjoittaneet ihanan tietokirjan 50 parhaasta kirjasta, jotka perustuvat vuonna 2013 pidettyyn Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen tuloksiin. Amman blogissa järjestettyyn äänestykseen parhaiden kirjojen ehdotuksia tuli yli 500, ja näistä nyt 50 eniten kirjabloggaajien ääntä saanutta on Linnasta humisevalle harjulle -kirjan sivuilla.

Tartuin tietokirjaan innolla, sillä rakastan kirjoja ja rakastan listoja. Kuten etukäteen olin uumoillutkin, oli kirjassa sellaisiakin teoksia, joita olin jo lukenut ja joiden juonesta olin niin ikään selvillä. Mutta paljon tuli uutta tietoa, ja luin kiinnostuneena tietoja myös niistä kirjoista jotka olin jo lukenut. Jokainen kirjaesittely on kirjoitettu vetävästi.

Sivuilta tarttui useampi kirjavinkki, varsinkin Tuulen viemää on kyllä sellainen klassikko että sen aion vielä jonain päivänä lukea. Teoksen avulla ymmärsin, kuinka pihalla juonesta oikeastaan olinkaan, en edes tiennyt mille aikakaudelle Tuulen viemää sijoittuu, ennen kuin luin tiivistelmän. Olen kaikki nämä vuodet luullut, että kirja on imelääkin imelämpi rakkaustarina. Tarinassa on kuitenkin paljon muuta, mikä minua alkoi heti kiinnostamaan. Kas näin tietämätön sitä voi kirjabloggaajakin toisinaan olla!

Pidin kirjaa onnistuneena, sillä kaikenlaiset lukijat löytävät joukosta lukuvinkkejä, ja omalla kohdallani myös tietyt oletukset tiettyjen kirjojen sisällöistä saivat kyytiä. Olin yllättynyt, kuinka paljon sain teoksesta irti, sillä kirjojen esittelyistä selvisi myös paljon pieniä kivoja faktoja jotka toivat mukavan lisän. Lisäksi oli mukavaa huomata, kuinka kirjabloggaaja -taustaiset tekijät nostivat esille myös kirjabloggausta mm. mainitsemalla joitakin blogeja nimeltä.

Yllättäen löysin omasta hyllystänikin useamman kirjan, jotka teoksessa mainitaan. Harmi vain, että kaikkia en ole vieläkään saanut luettua. Tästäpä jokin projekti jälleen itselle? Nyt katselen nimittäin kirjoja aivan eri silmin, ja varsinkin Pikku naisia olisi kesän aikana ihana lukea. Laskin, että 50 kirjasta olen lukenut 16. Eniten klassikon asemassa olevia kirjoja olen lukenut nuorempana, mikä käytännössä tarkoittaa että kirjat on luettu koulussa. Muistinko Kärpästen herraa, Hobittia tai Anna Liisaa enää kouluajoilta kovin hyvin? Valitettavasti en, mutta tämä tietoteos palautti asioita taas mieleen ja pisti pohtimaan, että klassikoita pitäisi lukea aikuisena uudestaan.

Hieman hankalana kirjassa pidin joidenkin kirjaesittelyn jälkeisiä linkkejä, jota kautta lukija voi etsiä lisää tietoa, sillä osa linkeistä kun oli mahdottoman pitkiä ja epäilen, että harva jaksaa kirjoittaa osoiteriville sellaisia rimpsuja. Linkit olisivat oiva lisä sähköisessä muodossa olevassa kirjassa, joiden avulla kyseisille sivuille voisi periaatteessa heti päästä, mutta tässä tapauksessa minusta linkit olivat ehkä hieman turhia. Kauhean pitkä osoiterivi kirjassa ei näyttänyt hyvältä. Mutta nämä asiathan ovat sellaisia pieniä juttuja.

Kaiken kaikkiaan olin todella viehättynyt kirjasta, ja luin sen mielelläni. Mukaan tarttui paitsi tietoa myös paljon uusia lukuvinkkejä. Tässä kirja kirjojen ystäville!

 -----------
Blogger jostain syystä kiukuttelee jälleen, eikä suostu tekemään kunnon kappalejakoa. Tämä teksti näkyy nyt yhtenä pötkönä korjausyrityksistäni huolimatta. Pahoitteluni!

Alice Walker - Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa kertoo Celien elämäntarinaa, joka kietoo lukijansa heti ensisivuilta lähtien mukaansa. Celie purkaa oloaan Jumalalle kirjeiden avulla, ja jo ensimmäisestä kirjeestä alkaen lukija ymmärtää, että Celien elämä on kaikkea muuta kuin onnellista ja rauhallista. Jo 14- vuotiaana Celie joutuu insestin uhriksi, hänet naitetaan vastoin tahtoaan ja joutuu myös eroon rakkaasta sisarestaan.

Celie tyytyy osaansa vaimona jota ei arvosteta ja jolle on oikeus tehdä mitä vain. Avioliiton myötä Celie saa hoidettavakseen paitsi miehensä, miehen talon ja tämän edellisestä avioliitostaan jääneet lapset. Pieni ilonpilkahdus näyttäytyy Celien elämässä Shug Averyn muodossa, joka on hänen miehensä rakastajatar. Naisten välille kehkeytyy erityislaatuinen ystävyys, ja se saa Celiessäkin aikaan muutoksia.

Kirja koostuu kirjeistä, joita Celie kirjoittaa ensin Jumalalle, ja sitten myös sisarelleen Nettielle. Kirjeiden avulla huomaa, että Nettie paremmin kouluttautuneena kirjoittaa kaunista kirjakieltä, kun taas Celien kirjeissä huomaa lukuisia kirjoitusvirheitä sekä puhetyyliä. Tästä huolimatta jokaisesta kirjeestä kuvastaa kaipaus, joka sisarten välillä on. Elämä on heittänyt siskokset erilleen, mutta toivo jälleennäkemisestä elää edelleen.

Kirja oli järisyttävä lukukokemus, enkä malttanut irrottautua kirjasta millään. Celien puhekielinen kirjoitustyyli häiritsi alussa, mutta siihen tottui nopeasti. Puolivälin jälkeen lukija huomaa tarkoituksen, sillä Nettie -siskon lähettämät kirjeet ovat virheettömiä, ja joista huomaa eron.

Ainoa erikoinen asia oli se, että jos lukija ei tiedä ennestään kirjan kertovan mustista, huomaa asian vasta aika pitkän pätkän luettuaan.

Minua kiehtoisi kovasti nähdä tämä myös elokuvana! Luulen että jossain välissä lainaan tämän kirjastosta ja toivon että elokuva tekee oikeutta tälle rajulle ja surumieliselle kasvutarinalle.

Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen

"- Tulehan tänne, Scout, sanoi Atticus. Minä ryömin hänen syliinsä ja työnsin pääni hänen leukansa alle. Hän kietoi käsivartensa minun ympärilleni ja keinutti minua hiljaa. - Se on eri juttu tällä kertaa, hän sanoi. - Tällä kertaa me emme taistele jenkkejä vastaan, me taistelemme ystäviämme vastaan..."

Kuin surmaisi satakielen kertoo 1930-luvun pikkukaupungista Maycombista Alabamassa, ja sen asukkaista. Päähenkilöinä ovat Atticus Finch, sympaattinen lakimies, hänen tyttärensä Scout sekä poikansa Jem. Nuori Scout on kirjan kertojaminä, ja aivan aluksi hänet opitaan tuntemaan kuusivuotiaana rämäpäänä, kunnes kirjan lopussa Scout on kasvanut yhdeksänvuotiaaksi.

Elämä Maycombissa on lapsille rauhallinen ja kesäpäivät täyttyvät seikkailuista omalla pihamaalla, toisinaan peittelemätön lapsen utelaisuus naapureiden touhuissa saa lapset hiipimään myös muiden pihamaille. Kirjan alkupuoli on kiinnostavaa luettavaa pikkukaunpungin elämästä; lasten leikit, salaperäiset naapurit, uusi ystävä sekä koulunkäynti, joka nuoressa Scoutissa herättää toisinaan hyvin vahvojakin tunteita.

Lasten elämä kuitenkin muuttuu, kun heidän isänsä Atticus puolustaa oikeudessa tummaihoista. Koko perhe joutuu keskelle Yhdysvaltain etelävaltioiden syvällä piilevien ennakkoluulojen, patoutumien ja rotuvihan keskelle. Pieni ja idyllinen elämä Maycombissa näyttää lapsille nyt sen raadollisemman puolensa.

Kuin surmaisi satakielen oli hyvä lukukokemus, ja ihmettelen taas itsekseni, kuinka klassikkoteokseen tarttuminen voikaan viedä välillä näin kauan aikaa...
Kirjan julkaisemisesta on aikaa, ja kuvitteellisista tapahtumistakin hyvä tovi, mutta silti aihe on yhä edelleen ajankohtainen

"Itke sen pelkän helvetin vuoksi, jonka ihmiset järjestävät toisilleen. Itke sen helvetin vuoksi, jonka valkoihoiset järjestävät neekereille pysähtymättä hetkeksikään ajattelemaan, että neekeritkin ovat ihmisiä."

Pidin siitä, että kirjan näkökulma oli kuvattu lapsen silmin, se oli rankka mutta silti totuudenmukainen ja koskettava. Erinomainen lukukokemus, ja jos haluat johonkin klassikkoteokseen tarttua, suosittelen tätä lämpimästi!