Kati Hiekkapelto: Kolibri & Suojattomat

Kati Hiekkapelto: Kolibri, Otava 2013
Kati Hiekkapelto: Suojattomat, Otava 2014
Molemmat kirjat omia ostoksia Elisa Kirjasta

Innostuin pitkästä aikaa kaivamaan Koboni esiin, ja tilaamaan Elisa Kirjasta pari edullista dekkaria helpoksi lukemiseksi. Koska Kati Hiekkapellon Anna Fekete -sarja houkutteli edullisella hinnallaan, päätin kokeilla hetkeksi aikaa dekkarien maailmaa. Ja tästähän kuoriutui vallan loistava sarja jota ruveta seuraamaan, todella positiivinen yllätys!

Kirjan päähenkilönä on Anna Fekete, Jugoslavian hajoamissotaa jo lapsena perheensä kanssa Suomeen paennut rikostutkija. Hän on juuri aloittanut työnsä pohjoissuomalaisessa kaupungissa, kun hän joutuu heti keskelle raakaa murhatutkintaa. Samalla murhatutkimusten taustalla Annaa mietityttää kovasti nuoren kurditytön hätäpuhelu kunniaväkivallan uhasta, mutta tyttö pyörtää lopulta puheensa. Anna tietää ettei kaikki ole kunnossa, mutta tyttö ei uskalla avata suutaan. Uuden työn aloitus on siis melkoisen rankka, varsinkin kun Anna saa rasistisen Eskon työparikseen johon kiteytyy koko suomalaisen keski-ikäisen miehen irvikuva kielteisine asenteineen ulkomaalaisia kohtaan.

Molemmissa teoksissa tutkitaan rikoksia, mutta ollaan myös syvällä yhteiskunnallisissa asioissa ja annetaan kasvot tuntemattomille, maahanmuuttajille ja sille aina olemassa olevalle tarinan toiselle puolelle. Mikään ei ole mustavalkoista, vaikka juuri Annan työpari Esko ottaakin sarjassa roolin mustavalkoisesta ajattelutavasta mitä tulee asenteesta ulkomaalaisia kohtaan. Ja sarjan ensimmäisessä osassa, Kolibrissa, Esko onkin niin järkyttävän kamala tapaus että hävettää ihan ajatella että elävästä elämästä oikeasti löytyy niin rasistisia ihmisiä.

Kati Hiekkapelto tuo siis esiin paljon kipeitä aiheita, ihmiskohtaloita ja toisaalta vastakkainasettelua: rasistin työpariksi ulkomaalaistaustainen maahanmuuttaja, rikollisen ulkomaalaisen rinnalle työtä tekevän ulkomaalaisen. Jokaisella ihmisellä on tarina kerrotavanaan, eikä sitä pidä vähätellä.

"Suomen lähiöissä oli jo vuosikausia tikittänyt aikapommi: toisen polven syrjäytyneet maahanmuuttajanuoret, joiden elämäntavat ja moraali eivät ammentaneet heidän vanhempiensa uuden sen enempää kuin vanhankaan kotimaan parhaista puolista. Silti musta huppari tuntui yllättäneen kaikki kuin äkisti noussut ukkonen. Poliisit tuijottivat sitä epäuskoisina, ilmassa kihisi sähköinen jännitys, Esko tunsi sen väreilyn ihollaan. Näiden hupparityyppien tulevaisuuden unelmissa ei siintänyt koulunpenkki ja alipalkattu paskatyö. Näille tyypeille tämä yhteiskunta ei ollut onnistunut tarjoamaan mitään kiinnostavaa vaan päinvastoin: yhteiskunta oli onnistunut sysäämään heidät syrjään."

Tykästyin kovasti kirjasarjaan. Se oli vetävä juonellaan, mielenkiintoinen kantaaottavuudellaan. Se ei tuomitse, mutta tuo esiin asioita joita on jokaisen hyvä pohtia. Suomalainen ei aina ymmärrä miten tavallista ja turvallista elämää saa elää. Sellaista, josta niin moni haaveilee. Näitä asioita, tavallisia asioita meille, tuodaan kirjoissa välillä esille. Joskus kuin ohimennen, mutta silti välillä hieman liian alleviivaavasti. Ensin se ärsytti, mutta sitten sitäkin jäi miettimään: ehkä sitä alleviivaavuutta oikeasti tarvitaan että voi ymmärtää miten hyvä Suomessa on asua.

Anna Fekete on kiinnostavan oloinen persoona, vaikkakin tuntuu että yhdenkään dekkarisarjan tähti ei voi olla muutakuin yksinäinen ja kovasti työtä tekevä, ehkä aina vähän alkoholilla lohduttautuva tapaus (ei kai ehkä näin aina ole, mutta ne dekkarit joita olen lukenut, tuntuu näin usein olevan). Tämäkään päähenkilö ei ole siitä muotista poikkeus, mutta silti tuntuu siltä että pinnan alta voisi paljastua vielä paljonkin, sen sarjan eteneminen varmaan vielä näyttää. Sarjan kolmas osa tulee varmasti vielä luettua!

Helmet-lukuhaaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Tammi 2016

Suomennos Aleksi Milonoff

Kansi Jussi Karjalainen

Ruotsinkielinen alkuteos Maskarna på Carmine Street

Arvostelukappale kustantajalta

Paluu kirjablogimaailmaan on alkanut! Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, on kesä vienyt monin tavoin mennessään ja blogi on lekotellut kesälaitumella. Nyt palaankin vähitellen arkeen ja tietokoneeni ääreen purkamalla kesän kirjapinoa, ja ensimmäisen vuoron saa dekkariviikon jäljiltä roikkumaan jäänyt Carmine Streetin sokeat. En ole aikaisemmin lukenut Nesseriltä yhden ainuttakaan kirjaa, mutta taka-kannen luettuani Carmine Streetin sokeat houkutteli, ja kun dekkariviikkokin oli (tuolloin kesäkuussa) päällänsä, tartuin kirjaan ja tutustuin samalla täysin uuteen kirjailijaan.

Erik Steinbeck on kirjailija ja hänen vaimonsa Winnie kuvataiteilija. He muuttavat New Yorkiin aloittaakseen elämänsä uudestaan, sillä puolitoista vuotta aiemmin heidän pieni Sarah-tyttärensä on kidnapattu, eikä Sarahista ole yhden ainuttakaan havaintoa tuon kohtalokkaan hetken jälkeen. New Yorkissa Erik yrittää aloittaa uutta kirjaa ja Winnie maalaamistaan, mutta samalla Erik on ruvennut tarkkailemaan vaimoaan tarkemmin. Missä vaimo oikein käy salaperäisillä retkillään, ja miksi Winnie väittää varmana että Sarah elää? Samalla selviää täysin uusia asioita vaimon menneisyydestä ja Erikin on pakko alkaa miettiä, että ehkä heidän muuttonsa New Yorkiin ei ollutkaan täysin sattumaa.

Carmine Streetin sokeat ei tuntunut aluksi ollenkaan dekkarilta. Ei murhaa, ei poliiseja eikä edes suunniteltua rikosta. Vain aviopari elämänsä raunioissa yrittäen tulla toimeen keskenään traagisen menetyksen jälkeen. Ja kuinka kiehtovalta se oikeastaan tuntui, perinteiseen dekkariin verrattuna asetelmat olivat ihan erilaiset kuin mihin olin törmännyt.

Mutta luin tätä lyhyttä kirjaa todella kauan.

Kirjan sivuilla oli psykologista jännitystä koko ajan ilmassa, ja se enteili hyvää. Kuitenkaan se ei päässyt lopulta säväyttämään. Jotenkin asetelma perinteiseen dekkariin oli niin erilainen, että oli vaikeaa hahmottaa mitä kirjalta odotti, ja siksi lopputulema oli kuitenkin lopulta pettymys. Otin kirjan lopulta välipalana, ja siihen kategoriaan se minulla nyt jääkin.

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Karin Slaughter: Kaunokaiset
HarperCrime 2016
Suomennos Pirjo Ruti
Kansi Renée Lundvall
Englanninkielinen alkuteos Pretty Girls 

Kirjastosta lainattu

"Valheita valheiden perään, loputtomia valheita.
Valheet olivat kuin kranaatteja. Paul oli heitellyt niitä muurin yli, ja Claire oli odottanut loputtoman pitkän ajan ennen kuin totuus oli viimein räjähtänyt hänen kasvoilleen.
Valokuvat olivat tuhat kranaattia. Ne olivat ydinräjähdys, joka oli lennättänyt Clairen pahimpaan pimeyteen, missä hän oli koskaan ollut."
 

Dekkariviikko on jälleen täällä, ja sen hengessä olen jälleen viettänyt muutaman päivän Karin Slaughterin parissa, joka on lempidekkaristejani. Luen harvoin dekkareita, mutta tämä dekkariviikko on aina poikkeus ja niin myös Slaughter: hänen uutuuksiaan en jätä koskaan lukematta. Tällä kertaa ei seurata Will Trentiä, vaan Slaughterilla on tarjota itsenäinen psykologinen trilleri avioelämän valheellisuudesta, sisaren menetyksestä sekä julmaakin julmemmasta salaisuudesta.

Claire ja Paul ovat onnellinen ja rakastunut aviopari, jolla taloudelliset asiat ovat paremmin kuin hyvin: Paul tienaa arkkitehtina suuria summia ja he asuvat hulppeassa kartanossa, ajavat upeilla autoilla ja pukeutuvat kalliisti. Kaikki on täydellisesti, ja he ovat hulluna toisiinsa.

Sitten Claire näkee omin silmin kuinka Paul murhataan hänen jalkojensa juureen kylmäverisesti, ja maailma romahtaa jalkojen alta. Kaikki muistot ja hetket ovat poissa, heitä ei enää ole.

Paulin kuoleman myötä alkaa Claire kaivella menneitä, tiedostot joita hän edesmenneen miehensä tietokoneelta löytää, suistaa Clairen raiteiltaan. Hänen koko elämänsä on ollut yhtä valhetta, Paul ei todellakaan ole sitä mitä hän on vuosia näytellyt olevansa. Ja vihdoin Claire uskoo myös sisartaan, jonka kanssa hänellä on ollut Paulin takia vuosia huonot välit. Totuus on julmempi kuin hän olisi koskaan ikinä osannut kuvitellakaan.

En sitä epäillytkään, mutta Slaughter teki sen taas ja kietoi pikkusormensa ympärilleni, enkä olisi halunnut välillä keskeyttää lukemista ollenkaan. Tämä imaisi mukaansa täydellisesti. Tarina on kuitenkin kamala, se on kertakaikkiaan todella julma. Ei vain henkisellä tasolla (kuinka voi elää kaksikymmentä vuotta ihmisen kanssa jota ei tunne ollenkaan?) vaan myös fyysisesti. Väkivalta ja julmat teot tekevät todella pahaa. Ihmisen mieli on sairas, ja tässä julmuudessa on mukana monia kaksinaamaisia miehiä joita maailmassa riittää.

Dekkari on dekkari, ja Slaughterin mielikuvituksen tuotetta, mutta en voinut olla ajattelematta että Slaughter halusi välittää kirjallaan muutakin. Nimittäin äänen antamista uhreille. Kuinka hän kirjoittaa hahmojensa suulla siitä, että tytön kauneus oikeuttaa pojat ja miehet mihin vain, kuinka on aina tytön itsensä tyhmyyttä joutua raiskatuksi ja kuinka kauneus tuntuu olevan toisinaan suorastaan kirous. Ja kuinka ällöttävät setämiehet ulottavat lonkeronsa minne vain, etkä voi aina luottaa edes virkavallan luomaan turvaan. Kiukku nousee vähemmästäkin, mutta Slaughter tuo esille niitä kauheita epäkohtia joita maailmaamme mahtuu.

Slaughter on siis todellakin kirjoittanut jälleen kerrassaan vetävän ja älykkään trillerin jota suosittelen kaikille Slaughterin faneille ja dekkarien ystäville.

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

WSOY 2016

Suomennos Veera Kaski

Kansi Martti Ruokonen

Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben

Arvostelukappale kustantajalta

"Olen istunut tuomioni, ja nyt olen palannut." Hän katsoi kiusaantuneita kasvoja, alas luotuja silmiä. "Sopi se sitten teille tai ei." 

Pieni saksalaiskylä vuonna 1997. Kaksi 17-vuotiasta tyttöä, Lumikki ja Laura, katoavat jäljettömiin ja syyttävä sormi osui heistä toisen poikaystävään, Tobiakseen. Todisteet tuntuvat pitävän paikkansa vaikka Tobias itse ei muista tapahtumista mitään. Tobias joutuu vankilaan syytettynä tyttöjen murhasta ja tulevaisuus romahtaa paitsi häneltä myös monelta kyläläiseltä loppuelämäksi.

Vuosia myöhemmin Tobias vapautuu ja palaa kotiinsa. Hän kohtaa surullisen näyn, kun oma kotitila on romahduspisteessä hänen vanhemmistaan puhumattakaan. Mikään ei ole kuin ennen eikä Tobias ole todellakaan tervetullut takaisin, siitä pitävät kyläläiset huolen. Kun jälleen uusi nuori tyttö katoaa, on aihetta kauhuun. Toistaako historia itseään?

Samalla kun Tobias palaa piinaavien muistojen kotikyläänsä, putoaa hänen äitinsä kävelysillalta alas. Vaikuttaa siltä, että hänet tyrkättiin liikenteen sekaan väkisin. Tapausta alkavat tutkia poliisit Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein, ja pian he huomaavatkin että taustalta löytyy paljon muutakin ja pienen kylän paikalliset asukkaat tiivistävät rivinsä. Tobiaksen ja kadonneiden tyttöjen tapaus on yllättäen jälleen auki.

Kesää kohti mentäessä alkaa dekkareiden lukeminen olla jälleen ajankohtaista, minulle nimittäin juuri kesä on parasta aikaa lukea dekkareita. Voikin sanoa että olin jopa hieman täpinöissäni kun sain postilaatikkoon iloisen yllätyksen Nele Neuhausin läpimurtoteoksesta Lumikin on kuoltava.

Lumikin on kuoltava on todella koukuttava kirja. Neuhaus pitää jännitystä yllä kutkuttavalla tavalla, eikä tarina ole missään vaiheessa liian raaka. Mutta mukaansa se tempaa! En ole varma, onko tämä kyseinen kirja kirjasarjansa ensimmäinen, Goodreadsin mukaan kyseessä olisi jo neljäs osa, joten se mahdollisesti selittää sen että Neuhaus ei liikoja esittele tai jaarittele poliisien yksityiselämästä vaikka se läsnä onkin. Juoni etenee jatkuvalla hyvällä temmolla ja harmittelin, että minulta meni muutama päivä lukemiseen vaikka tämä on juuri niitä kirjoja jonka voi ahmia päivässä.

Koko juoni on kiehtova ja totaalisen solmussa heti alussa, onhan kirjassa mukana koko kyläyhteisö ja tuntuu että heistä harvalla on hyviä taka-ajatuksia. Siksi pallottelinkin jokaisen kohdalla epäilysteni kanssa mutta vaikka olinkin jossain vaiheessa jo selvittänyt mielessäni syyllisen, mutta se mitä olin jo päässäni kehitellyt, ei todellakaan ollut koko totuus. Nimittäin "Altenhainissa, tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja kuolleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen."

Dekkarinnälkään täydellistä lukemista, ja kirjasarja jota mielelläni tulen lukemaan jatkossakin.

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

WSOY 2015

Suomennos Outi Menna

Kansi Paul Stuart / Kristyan Mallett

Ruotsinkielinen alkuteos Det som inte dödar oss

Millennium- lehdellä on uusi omistaja, sillä se ei pysty sinnittelemään enää yksin. Lehtiala on vaikeuksissa vähenevien mainostulojen vuoksi, eikä tähtitoimittaja Mikael Blomkvist ole kirjoittanut vähään aikaan mitään suurta. Mikael alkaa olla itsekin kyllästynyt tilanteeseen, varsinkin, kun pahat kielet väittävät että tämän ote alkaa herpaantua ja tähti sammua. Mikael saa jatkuvasti vihjeitä joilla ei ole mitään merkitystä, mistä ei yksinkertaisesti ole tulossa mitään skuuppia, mutta yksi vihje häntä alkaa kiinnostaa.


Frans Balder on maailman johtavia tekoälytutkimuksen tiedemiehiä, joka vuosien Yhdysvalloissa olon jälkeen palaa Ruotsiin poikansa luokse. Balderilla on sydämellään muutakin, ja hän haluaa kertoa sen kaiken Mikael Blomkvistille. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saakin puhelun Balderilta, ja selviää että miehillä on yksi yhteinen tuttu: Lisbet Salander.

Tilanne on kuitenkin ajautunut jo pisteeseen, että palkkamurhaajat ovat Balderin kannoilla. Tilanne on kriittinen, ja vaarassa on myös hänen pieni poikansa. Tästä alkaa avautua melkoisen likainen vyyhti, jolla myös menneisyydellä on sormensa pelissä.

Ja Mikael Blomkvist saa kaipaamansa jymyjutun.

Olen lukenut aikoinani Stieg Larssonin Millennium -trilogian, ja pidin siitä aivan mielettömästi. Luin koko saagan varmaan parissa päivässä. Nyt kun sarjasta ilmestyi itsenäinen jatko-osa, en yksinkertaisesti voinut olla lukematta kirjaa. Ja kyllähän tarina jälleen otteessaan piti!

Kirjassa on todella paljon muitakin henkilöhahmoja kuin sarjasta entuudestaan tutut. Mukaan on sotkettu vielä Yhdysvaltain NSA:n henkilöitä, joten paitsi niitä henkilöitä myös tapahtumia riittää melkoisesti. Tapahtumat poukkoilevat, ja yhden henkilön mukana saatetaan mennä vain sivun verran, kun ollaan jo seuraavassa. Tästä syystä esimerkiksi Mikael Blomkvist itse ei tuntunut olevan loppujen lopuksi kovin suuressa roolissa, hänen ajatuksiaan ei päässyt lukemaan niin syvällisesti verraten trilogian kirjoihin.

Pakko mainita myös itseäni kirjallisuudessa aina häirinnyt asia: inhoan sitä että tuleviin tapahtumiin vihjataan tyylillä "se oli virhe, mutta sitä hän ei vielä tiennyt". Minusta se pilaa itse lukukokemusta. Tässä valitettavasti oli muutamissa kohdissa tätä ennakointia.

Mutta koska Lagercrantz ei kuitenkaan yritä olla kuin Larsson, on kirja kuitenkin varsin onnistunut. Sen tunnistaa omaksi teoksekseen, mutta se on silti hyvää jatkumoa Larssonin luomille hahmoille. Itse näen, että kirja on kuin kunnianosoitus edesmenneelle kirjailijalle: hänen hahmonsa elävät edelleen.

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1 ja dekkariviikon päätös

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1

Johnny Kniga 2015

Suomennos Outi Menna

Kansi Martti Ruokonen

Alkuteos Blood on Snow

Arvostelukappale kustantajalta

"Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa. Päämäärättömästi, tietämättä mennäkö ylös vai alas, antautuen Oslonvuonon äärettömästä pimeydestä puhaltavan jäätävän, helvetillisen tuulen vietäväksi. Ne pyörähtelivät yhdessä, tuuli ja lumi, tanssivat piiritanssiaan öisen sataman autioiden varastorakennusten välissä. Kunnes tuuli lopulta kyllästyi ja sysäsi tanssiparinsa seinän viereen. Siellä viiman uuvuttama pakkaslumi kerääntyi kinokseksi juuri hetki sitten rintaan ja kaulaan ampumani miehen kenkien alle."

Oslolainen Olav saa joulun alla vuonna 1977 huumekaupan suurelta kiholta Daniel Hoffmanilta tehtävän eliminoida vaimonsa. Äänettömästi, huomiota herättämättä. Mahdollisimman siististi. Keikan pitäisi näyttää joltain muulta kuin mitä se oikeasti on, asuntomurrolta, sillä poliisit hermostuvat aina kun siviilejä kuolee.

Olav on rikollisena erikoinen. Hän ei käsittele huumeita koska omaa onnettoman laskupään, eikä sekaannu parittamiseen koska on hommaan liian herkkä. Mutta tappamisen hän osaa, ja on siinä taitava. Lisäksi Olav lukee, vaikka yrittää vähentää.

Verta lumella on ensimmäinen Nesbølta lukemani kirja. Ja täytyy sanoa, etten ole kovin haltioissani. Nesbøa on kovasti kehuttu, ja ilmeisesti hänen luomansa Harry Hole -sarja todella hyvä, mutta minulle Verta lumella oli aika mitäänsanomaton lukukokemus. Kirja oli mukavan tiivis, päähenkilö Olav oli erilainen rikollinen, sellainen josta oppi jopa hieman pitämäänkin vaikka karmaisevaa työtä harjoittikin, mutta ei pärjännyt millään tavalla esimerkiksi tällä viikolla lukemieni Slaughterin kirjojen kanssa.

Voi olla, että joskus tutustun kirjailijan muuhun tuotantoon mutta ainakaan tämän perusteella en pidä asian suhteen kiirettä.

Tänään on kuitenkin aika pistää dekkariviikko pakettiin! Minulla on kesken juuri nyt yksi dekkari mutta en ehdi millään lukemaan sitä teemaviikon puitteissa joten se jää suosiolla ensi viikkoon. Viikon aikana luin kolme dekkaria, kaksi Karin Slaughteria sekä tämän Nesbøn kirjan. Olin hieman kuvitellut ehtiväni enemmänkin, mutta lukumäärä on saman verran kuin viime vuonna.

Minulla on kuitenkin useampi dekkari lukupinossa odottamassa vuoroaan, joten tavallaan blogissa dekkarimeiningit jatkuvat koko kesän. Oli todella mukavaa osallistua tällaiseen tempaukseen, se muistuttaa minua tarttumaan jatkossakin paremmin dekkareihin, joita en ennen blogia lukenut käytännössä ollenkaan. Hyvä dekkari on koukuttava ja sen parissa viihtyy jopa yöunista tinkimällä!

Dekkariviikon aikana on ollut mukava seurata muitakin blogeja, joista on saanut hyviä lukuvinkkejä. Dekkariviikko on innostanut esimerkiksi ostamaan uusia e-kirjoja (dekkareita), joten lukemiset ei tässä osoitteessa kyllä pääse loppumaan! Kiva tempaus. Ensi vuonna uudestaan?

Karin Slaughter: Näkymätön

 Karin Slaughter: Näkymätön

Tammi 2015

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Unseen, 2013

Arvostelukappale kustantajalta

Sara Linton saa järkyttävän puhelun edesmenneen miehensä äidiltä: Saran poikapuolta on ammuttu ja ampumiseen liittyy jälleen yksi nimi jota Sara ei voi sietää. Lena Adams. Sama nainen, joka liittyi myös Jeffreyn kuolemaan. Nyt samainen nainen on jälleen kuvioissa kun Jeffreyn poikaa ammutaan. Hyökkäys saa Saran paitsi raivoihinsa myös palaamaan menneisyyden kipeimpiin hetkiin. Ja kohtaamaan Lenan.

Sara ei tiedä että hänen miesystävänsä erikoisagentti Will Trent on myös Georgian Maconissa, jossa järkyttävä ampumiskohtaus on tapahtunut. Will on mukana vaarallisessa peitetehtävässä, eikä saa paljastua, mikä tarkoittaa asioiden salaamista Saralle. Kyseessä on hyvin vaarallinen operaatio, jonka kaikista yksityiskohdista edes Will ei tiedä, kuten myöhemmin selviää.

Minulle dekkarimaailman parhaimmistoa on Karin Slaughter. Kun aikoinani tutustuin kirjailijan tuotantoon (tästä pääset edellisiin arvioihin), olin niin sanotusti mennyttä miestä. Järjettömiä koukkuja, ihmissuhteita ja tapahtumia jotka hengästyttävät ja joita ei osaa odottaa. Tai arvata. Kun saan Slaughterin kirjan käteeni, en malta lopettaa. Siksi olinkin aivan kissa pistoksissa kun viikonloppu meni reissussa enkä päässyt lukemaan. Melkoinen kyyti oli nimittäin jälleen tiedossa!

Näkymätön olikin jälleen taattua Slaughteria, taattua timanttia. Juonenkäänteitä, paljastuksia ja ihmissuhteita on kuvattu koukuttavasti ja taitavasti: aivot kyllä miettivät kuumeisesti syyllistä ja sitä mitä seuraavaksi tapahtuu mutta Slaughter osaa aina yllättää. On parempi vain hypätä kyytiin ja antaa Slaughterin kuljettaa.

Rikosten ja tapahtumien lisäksi minua kiinnostaa kovasti Slaughterin tarjoama ihmissuhdedraama. Ja eritoten Willin ja Saran rakkaussuhde, joka kompastelee vähän väliä. Silti lähentymistä tapahtuu kirja kirjalta aina vain enemmän. Ilokseni Willin kamalaakin kamalampi Angie-vaimo loistaa poissaolollaan, hänestä ei välittäisi lukea riviäkään. Rautarouva Amanda Wagner, Willin esimies, pysyttelee tässä enimmäkseen taustalla, mikä oli ehkä hieman yllättävää.

Aina kun saa Slaughterin kirjan päätökseen, toivoisi vain että saisi lukea pian lisää.

Karin Slaughter: Siepattu

Karin Slaughter: Siepattu

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Englanninkielinen alkuteos Snatched

E-Kirja

Erikoisagentti Will Trent on joutunut komennukselle ikävään ja tylsään tehtävään, johon hänen pomonsa Amanda Wagner on hänet määrännyt. Ja kaikki vain sen takia, ettei Will suostunut ajoissa parturiin. Amanda Wagner ei moista käytöstä suvaitse ja määrää Willille mahdollisimman ikävän tehtävän: lentokenttäterminaalin miestenvessojen vahtiminen. Kansainvälisen lentokentän vessoissa tapahtuu vuosittain monta kahdenkeskistä tapaamista miesten välillä, ja Hartsfieldin kenttä Atlantassa komeilee tilastojen kärjessä.

Yhdella vahtikeikallaan Will kuulee vessankopista lapsen anovan kuiskauksen, ja saa Willin hälytyskellot kilkattamaan. Will epäröi kuitenkin hetken liian pitkään ja lasta retuuttava mies ehtii kadota väenpaljouteen. Willin on päätettävä nopeasti, oliko epäilyttävä tilanne syy sulkea yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Will päättää luottaa vaistoonsa, ja peli aikaa vastaan on alkanut.

Selasin joitakin aikoja sitten Elisa Kirjan valikoimaa ja silmiini osui kyseinen Karin Slaughterin teos. Mietin hetken aikaa että miten minulta on mennyt ohi Slaughterin kirjan julkaisu, ja miksi kirja oli niin edullinen. Hetken päästä ymmärsin, että kyseessä on 60-sivuinen novelli joka on julkaistu vain e-kirjana. Tämä selitti sen etten ollut kirjaan aikaisemmin törmännyt. Päätin ostaa kirjan ja luinkin sen yhden iltapäivän aikana. 

Kirja oli mukavan tiivis, ja tapahtumia riitti näinkin pieneen sivumäärään. Pääpaino on enemmän itse tapahtumissa ja ratkaisun selvittämisessä, sillä syyllinen on tiedossa koko ajan. Ratkaisevaa onkin, kuinka todisteita saadaan ja mies tunnustamaan. 

Vauhdikas ja jännittävä novelli Slaughterin tyyliin, oikein sopiva pieneen lukuhetkeen. Slaughterilta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä hänen Will Trent- sarjansa on todella hyvä ja koukuttava. Onneksi minulla on juuri nyt kesken Slaughterin uusin, tällä kertaa täyspitkä romaani, ja palaan siihen myöhemmin tämän viikon aikana. Dekkariviikko on alkanut!

Lene Kaaberbøll & Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha

Lene Kaaberbøll & Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha

Siltala 2014

Suomennos Aino Ahonen

Kansi iStockphoto ja Mika Tuominen

Viime syksynä ilmestyi tältä tanskalaiselta dekkariparilta kirja Poika matkalaukussa, joka aloitti uuden Nina Borg -sarjan. Sarjan aloitus oli todella vahva, räjähtävä ja ehdottoman koukuttava. Tältä kirjailijakaksikolta halusin lukea lisää, ja henkilönä Nina vaikutti mielenkiintoiselta mutta toisaalta niin ristiriitaiselta. Nina Borg -sarja saa siis nyt jatkoa, sillä Ninan työt yhteiskunnan heikompiosaisten auttajana eivät todellakaan ole loppumaan päin.

Kaikki alkaa siitä, kun köyhät romanipojat etsivät Pohjois-Unkarissa sijaitsevan hylätyn sotilassairaalan tiloista jotain myytäväksi kelpaavaa, mutta löytävätkin sen sijaan jotain hyvin merkittävää, ja omien sanojensa mukaan jotain paljon parempaa kuin olisivat koskaan voineet odottaa. Kyseessä on kuitenkin jotakin hyvin vaarallista, ja kun löytö alkaa herättää kiinnostusta, matkustaa toinen pojista Tanskaan rahan toivossa, mutta samalla vaara kasvaa vielä suuremaksi. Katastrofi on lähellä ja poliisi askeleen jäljessä.

Samaan aikaan Nina yrittää auttaa Tanskaan tulleita romaneja, jotka asuvat vanhassa autokorjaamossa ja kärsivät rajuista pahoinvoinneista. Nina on luvannut miehelleen, ettei sekaannu tämän työmatkan aikana mihinkään mikä vaarantaisi perheen, vaan yrittäisi olla ja elää aivan tavallisesti. Luonteelleen Nina ei kuitenkaan mitään mahda, ja pian Nina huomaa olevansa syvemmällä tapahtumien ketjussa, jossa hänen ei todellakaan pitäisi olla.

Tartuin kirjaan innoissani, mutta huomasin että sen lukeminen kesti yllättävän kauan. Vastaavaa välitöntä koukuttumista ei tällä kertaa tapahtunut kuten aloitusosassa. Henkilöitä tuntui alussa olevan liikaa, vaikka tiesi että jokaisella on oma hetkensä ja paikkansa tarinan edetessä. Silti usean henkilön esiintyminen kirjan alussa vaikutti kohdallani kirjan alun koukuttavuuteen. Kun pääsin kirjan puoleen väliin, olikin se sitten jo menoa ja ahmin kirjan lopun hetkessä. Ja kävi kuten tiesinkin, niillä alussa esiintyneillä useilla henkilöillä tosiaan oli paikkansa tarinassa, mutta selkeästi malttamaton minäni antoi sen vaikuttaa lukutahtiin.

Hiljainen, huomaamaton murha on hyvä ja jännittävä. Nina Borg -sarja tuntuu erottuvan joukostaan, sillä jännittävät juonenkäänteet eivät ole ainoa kirjan ominaisuus. Lukija miettii tapahtumien keskellä henkilöiden kautta myös omaa ajatusmaailmaansa sorrettujen ja vähäosaisten suhteen, sillä nämä kirjailijattaret haluavat tuoda äänen myös heille, jotka eivät sitä muuten saa kuuluviin. Ja Nina tekee kaikkensa auttaakseen kaikkia, mutta oma perhe... Se on Ninalle kaikkein vaikeinta.

Nina näyttäytyi minulle tällä kertaa vähemmän paremmassa valossa kuin ensimmäisessä osassa. Välillä Nina tuntui todella itsekkäältä ja ajattelemattomalta. Toisaalta Ninaa ajaa takaa koko ajan jatkuva syyllisyys, kun maailma tarvitsee lisää hänen kaltaisiaan jotka auttavat hädässä olevia, toisaalta Ninalla on myös äitinä velvollisuutensa. Kuinka hoitaa molemmat tärkeät tehtävät hyvin? Ninan perhekuviot näyttäytyvät kirjassa melkoisina sekasotkuina, jotka eivät tunnu ratkeavan täysin kerralla. Kuinka sitten työn ja perheen yhdistäminen lopulta käy, se tulee varmasti selviämään sarjan edetessä.

Erik Axl Sund - Unissakävelijä

 

Erik Axl Sund - Unissakulkija

Otava 2014

Suomennos Kari Koski

Ruotsinkielinen alkuteos Hungerelden

"Vuoroin lyödä ja hyväillä, ensin suojella ja sitten tuhota."

Unissakulkija jatkaa siitä, mihin Varistytössä jäätiin. En uskalla kovasti juonesta kertoa etten vahingossakaan tulisi paljastaneeksi liikaa. Unissakulkijakin osasi nimittäin yllättää, ja tulee olemaan mielenkiintoista lukea kuinka kaikki päättyy.

Jeanette Kihlberg saa jälleen tutkittavakseen uusia raakoja murhia, ja kadonneiden poikien kohtalo on edelleen kysymysmerkki. Lisäksi hänen omissa tutkimuksissaan löytyy koko ajan lisää johtolankoja, ja samat nimet nousevat jatkuvasti esille. Kuka on Victoria Bergman, joka tuntuu kadonneen täysin maailmasta? Apunaan Jeanettella on hänen parinsa Jens Hurtig, sekä psykologi Sofia Zetterlund, jolla on omia menneisyyden haamuja selvitettävänään.

Unissakulkija ei tuntunut niin rankalta kuin Varistyttö, vaikka raakuuksia tapahtuu ja julmia kohtaloita tulee päivänvaloon. Ehkä tuntemus johtui siitä, että tähän kaikkeen osasi jollain tavalla varautua. Tiesi, että mistään helposta luettavasta ei kuitenkaan ole kyse. Kirja on jokatapauksessa täynnä pahuutta ja pahaa oloa niin että suututtaa.

Siinä missä Varistytön luki hetkessä, meni Unissakulkijan kanssa hitusen kauemmin. Kirja ei ollut tylsä, mutta sitä samaa räjähtävää etenemistä ei ollut kuin aloitusosassa. Tässä ei roiskittu lukijan naamalle kauheuksia jatkuvasti, enemmänkin tapahtumia avattiin enemmän. Unissakulkijan loppupuolella sivut alkoivatkin sitten kääntyä tiuhaan, kun täysin uusi asia murhatutkimuksissa selviää. Kuvio raakojen murhien taustalla alkaa hahmottua Jeanettelle.

Lokakuussa ilmestyy trilogian päätösosa, Varjojen huone, joka on ehdottomasti lukulistallani. Kamalasta aiheestaan huolimatta kirjailijapari on kirjoittanut todella koukuttavan kirjasarjan, jota ei kyllä enää tässä vaiheessa voi edes kuvitella jättävänsä kesken. Kuinkakohan kaikki vielä päättyy?

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Gummerus 2014

Kansi: Istock

Mistä minulle: Arvostelukappale Gummerukselta, Blogatin kesäkuun kampanja

Ylelliseen huvilaan Villa Sibyllaan tehdään ryöstöyritys. Perheen äiti, Katia Levrini, ottaa yhteyttä yksityisetsivä Arianna de Bellisiin, sillä pelkää miehensä ja poikansa puolesta. Joku haluaa hänelle pahaa, sillä jo ennen ryöstöä Katia on saanut useita uhkauskirjeitä, jotka ovat saaneet entisen viileän huippujuristin hermoraunioksi. Ryöstöyritys ei voi olla sattumaa, ja Katia alkaa olla epätoivoinen.

Ryhtyessään selvittämään tapausta, törmää Arianna erikoisiin asioihin. Villa Sibyllan ilmapiirissä on jotain outoa, ja huvilasta löytyvä auringonkehräsymboli joka viittaa antiikin ajan mithra-kulttiin, hämmentää. Samaan aikaan selviää, että Roomassa vaikuttaa jälleen uusi mafia, banda della Magliana, joka tuntuu tavalla tai toisella olevan kytkettynä Villa Sibyllan asukkaisiin, kuten outo kulttikin. Menneisyyden salaisuudet vainoavat paitsi perhettä, myös Ariannaa itseään, kun mies menneisyydestä ilmaantuu.

"Mies oli hänelle kuin avoin haava, muistutus siitä, ettei menneisyys ollut jättänyt häntä rauhaan. Hän ei muistanut kaikkea, ja kuitenkin niin paljon, että el Lobo merkitsi hänelle uhkaa. Miehellä oli valtaa häneen, mutta oli epäselvää, miten mies aikoi sitä käyttää."

Arianna de Bellis -sarja on edennyt kolmanteen osaansa, ja uusi naisdekkaristi on vakiinnuttanut paikkansa kesälukemistossani. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Kuolema sypressin varjossa sekä Kosto ikuisessa kaupungissa, joista kovasti pidin. Varsinkin sarjan toinen osa jäi niin koukuttavaan kohtaan, että kolmatta osaa odotti malttamattomana. Eikä turhaan. Vala tarjoaa jälleen tuhdin annoksen paitsi lumoavaa Italiaa ja ruokaa, myös mielenkiintoista juonenkäänteitä avaten Ariannan menneisyyttä.

Kirja on tuhti myös muilta osin, sillä siihen mahtuu niin antiikin aikainen kultti, mafia, muukalaislegioona kuin ihmissuhdekuviotkin. Välillä kokonaisuus tuntui raskaalta pitää kasassa ja yrittää pysyä mukana, mutta samalla koin, että Villa Sibyllan kirous on sarjan tähän mennessä parhain osa. Pidän siitä, että Vala on luonut hahmon, jonka kehitystä ja henkilökohtaista elämää on  mielenkiintoista seurata. Ariannan perhe saa myös viimein kasvot, mutta ainakin minulle jäi vaikutelma, ettei kaikkea suinkaan ole vielä kerrottu.

Valan kirjat eivät tunnu täysin perinteisiltä dekkareilta, sillä vaikka kyseessä on aina jokin tapaus, jota Arianna selvittää, keskitytään paljon Ariannan omaan elämään. Lisäksi kirjoissa on tietynlaista kepeyttä, vaikka Arianna tiukkoihin tilanteisiin joutuukin. Arianna de Bellis -sarja sopii oivallisesti kesään ja viihdyttää mukavasti. Ja tietysti se ihana Italia ja ne ruoat, joista niin mielellään lukee. Mistä lie johtui, mutta kirjan lukemisen aikana tällä lukijalla kului niin pestoa, mozzarellaa kuin pastaakin.

Ja kyllähän Vala pisti vielä viimeisille sivuille sellaisen juonenkäänteen, että jään innolla odottamaan sarjan neljättä osaa. Ariannan tarinaa ei todellakaan ole vielä täysin kerrottu.

Dekkariviikon päätös: Karin Slaughter: Rikollinen

Viime viikolla vietettiin ensimmäistä kansallista dekkariviikkoa, ja innostuin osallistumaan teemaviikkoon kolmen dekkarin voimin, vaikka viimeisimmästä en ehtinytkään blogata ihan  teemaviikon puitteissa. Yhtä kaikki, dekkariviikon saldoni on kolme kirjaa, mistä olen hyvin tyytyväinen. Teemaviikkoa oli oikein hauskaa viettää, ja seuraavan kerran voisikin viettää viikon dekkareiden parissa syksymmällä. Tosin dekkarikärpänen pääsi puraisemaan kuitenkin sen verran, että luvussa on jälleen yksi dekkari.

Dekkariviikon aikana luetut kirjat olivat Katarina Wennstamin Tahra, Kristina Ohlssonin Paratiisiuhrit ja Karin Slaughterin Rikollinen. Tahra ei ollut mukavaa luettavaa oikein millään tavalla, oikeastaan inho oli jatkuvasti läsnä. Yllättäjäksi nousi Paratiisiuhrit, sillä Ohlsson oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Viikon parhaimman tittelin saa kuitenkin itseoikeutetusti Karin Slaughter ja hänen uusin kirjansa Rikollinen.

Karin Slaughter: Rikollinen

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Criminal (2012)

Vuonna 1975 Atlantassa murhataan ilotyttöjä, jotka ovat koukuttuneet huumeisiin. Huumeet ja itsensä kauppaaminen ovat asioita joiden valitseminen on varma tie alamäkeen, eikä siksi kukaan jaksa välittääkään kun tyttöjä kohtaa kauhea kuolema. Eräät kuitenkin välittävät, nimittäin nuoret poliisit Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell. Kahden nuoren naisen sitkeyttä ja tahtoa selvittää murhat ei kuitenkaan katsota hyvällä. Maailma on edelleen miesten, niin myös poliisimaailma, jossa naiset kelpaavat vain sihteereiksi. Seksismi ja rasisimi kukoistavat niin kaduilla kuin poliisilaitoksellakin.

Lähes 40 vuoden jälkeen tilanne on muuttunut paljon, sillä Amandaa kovempaa poliisia saa etsiä ja sen tietää jokainen joka Amandan on tavannut. Nykyhetki sekoittuu kuitenkin menneisyyteen kun sama murhaaja kylvää edelleen kauhua kaupungissa, jossa nuoria tyttöjä jälleen katoaa, tismalleen samalla tavalla kuin 70- luvullakin. Amandan ja Evelynin lisäksi peliin vedetään myös Will Trent, joka käy kireänä kuin viulun kieli joutuessaan kohtaamaan menneisyyttään.

Olen odottanut jatkoa Will Trent -sarjalle innokkaana, sillä Slaughter on dekkarimaailman eliittiä. Eikä Slaughter todellakaan pettänyt, kykenemättä lopettamaan lukemista valvoin yömyöhään henkeä pidätellen ja aivot raksuttaen kun olin niin totaalisen koukussa. Menneisyys ja nykyhetki elivät sulassa sovussa koko kirjan ajan valottaen paljon asioita Amandan ja Evelynin uran alkuajoilta.

Slaugher yllättäen tarjoaa raakuuden keskellä myös pehmeyttä, kun Willin ja Saran suhde etenee sekä myös toisenlaisen Amandan. Meillä jokaisella on pehmeä puolemme, niin myös ikuisen rautarouvamme Amandammekin persoonassa. Slaughter osaa yllättää!

Paljon muutakin selviää, ja Slaughter heittää niin viattoman kepeästi vihjeitä sinne tänne, että lukijalla todella aivot raksuttavat nimien, paikkojen ja merkitysten suhteen vimmatusti, kun yrittää samalla koota palapelin palasia yhteen. Koukuttavaa, nerokasta ja älykästä. Kiinnostavaa on, että tekijä ei tule missään vaiheessa yllätyksenä, vaan asia on selvä jo hyvin alusta lähtien. Jännittävintä kirjassa onkin kaikki muu, kuinka palapelin palasen loksahtavat paikoilleen.

Rikoksen lisäksi Slaughter tarjoaa varmasti melkoisen paikkaansa pitävää ajankuvaa maailmasta, josta ei ole edes kovinkaan pitkä aika. Miesten halveksivat ja seksistiset huomautukset olivat raivostuttavaa luettavaa, mutta tuskinpa kaikkea sovinismia koskaan saadaankaan kitkettyä pois. Onneksi maailmaan aina mahtuu Amandan ja Evelynin kaltaisia härkäpäitä jotka näyttävät miehille mistä heidät on tehty.

Voiko Slaughter vielä yllättää? Hän tuntuu parantavan kirja kirjalta, ja jokaisessa panokset nousevat kovemmiksi. Eikä Slaughter hellitä edes viime sivuilla, kun tarjoilee vielä viimeisen juonenkäänteen kirjan loppuun. Tämä oli kyllä aivan huippu.

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

WSOY 2014
Suomennos Pekka Marjamäki
Ruotsinkielinen alkuteos Paradisoffer

Dekkariviikko jatkuu! Kävin alkuviikosta kirjastossa ja nappasin mukaani minulle entuudestaan tuntemattoman Kristina Ohlssonin dekkarin Paratiisiuhrit. Mietin aluksi että mitenköhän ehdin kirjan lukemaan kun sivuja on kuitenkin yli neljäsataa, mutta niinhän siinä sitten kävi että kirja vei mennessään niin hyvin, että heräsin aamuisinkin aikaisemmin että ehdin vielä ennen töihin lähtöä lukemaan hieman. Todella koukuttavaa ensi sivuilta lähtien.

Ruotsin Arlandasta nousee ilmaan kone, jonka suunta on New York. Yli neljäsataa matkustajaa kuljettavan lentokoneen vessasta löytyy kirje, jossa uhataan räjäyttää kone ellei Ruotsi peru algerialaistaustaisen terroristiepäillyn karkoittamispäätöstä, ja Yhdysvallat lupaa sulkea vankilaa, jonka olemassaolo on salaisuus. Poliisilla on vain 13 tuntia aikaa estää pahimman mahdollisen tapahtuminen. Kello käy, eikä tilannetta helpota ollenkaan Yhdysvaltain asevoimien suhtautuminen ilmatilaansa lähestyvää lentokonetta kohtaan.

"Ruotsalaiset eivät tienneet, mitä todellinen pelko tarkoitti. He luulivat, että pelko on se, mitä ihminen tunsi silloin kun matkatavarat sattuivat saapumaan lomakohteeseen kolme tuntia myöhässä tai kun sähkön hinta nousi parilla prosentilla."

Keskiössä on Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvan ja räiskyvän persoonan omaava Eden Lundell, siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht. Taistellessaan aikaa vastaan, he yrittävät saada selville terroristien henkilöllisyyden ja yhteyden vaatimusten välille, mutta terroristit ovat peittäneet jälkensä hämmästyttävän hyvin.

En osannut päätellä syyllistä oikein, vaikka jossain vaiheessa olin varma kuka on teon takana. Loppu tuli siis täysin yllätyksenä, ja täytyy sanoa, että Ohlsson teki vaikutuksen. Loppu jää kaikenlisäksi vielä hyvin avoimeksi jättäen mahdollisuuden palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä terroristien työt eivät pääty koskaan. Eikä terrorisminvastainen työkään.

Vaikka luin Ohlssonia nyt ensimmäistä kertaa, eikä hänen luomansa henkilöhahmot olleet entuudestaan tuttuja, oli uutena lukijana onneksi helppo sujahtaa matkaan mukaan. Henkilöiden ajatuksia ja maailmaa raotetaan aina välillä, ja heidän historiaansa on näin helppo seurata. Paratiisiuhrit koukutti totaalisesti, ja voi olla, että vielä jossain välissä palaan Ohlssonin muihinkin kirjoihin. Aikaisemmin sarjasta on ilmestynyt Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat.

Dekkariviikko! Katarina Wennstam: Tahra

Katarina Wennstam: Tahra

Otava 2011

Suomennos Laura Beck

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts

Tällä viikolla (9.-15.6.2014) vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista dekkariviikkoa, jossa viikon aikana kirjakaupoissa nostetaan esille dekkareita. Lisää dekkariviikosta voit lukea tästä Kirjakauppaliiton tiedotteesta. Dekkarit ovat suosittu genre, ja erityisen hyvin dekkarit sopivat kesään, joten dekkariviikon ajankohta on mitä parhain. 

 

Dekkariviikosta innostuneena päätin minäkin osallistua tempaukseen, ja siirryin heti oman kirjahyllyn pariin tutkimaan josko sieltä löytyisi lukemattomia dekkareita. Kyllähän sieltä heti löytyi yksi johon tarttua, saanhan samalla myös lukemattomia pinoja pienemmäksi! En ole koskaan aikaisemmin ollut dekkareiden ystävä, kunnes blogimaailmaan siirryttyäni uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja täytyy sanoa että olen viihtynyt! Mistäköhän aikaisempi ennakkoluulo? Olen tosin lukenut todella hyviä dekkareita ja nostaisinkin esille viimeisimmän lukemani Erik Axl Sundin Varistytön, Karin Slaughterin Will Trent -sarjan sekä kotimaisen Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan. Näiden kirjailijoiden dekkarit ovat olleet laatua, Varistyttö oli kyllä melkoinen trilogian aloitus! 

 

Dekkarit tuntuvat olevan sellainen genre, että se iskee hyvin moneen, sillä tiedän monia ihmisiä jotka eivät muuten lue juuri koskaan mitään, mutta heidän kirjahyllyistään löytyy aina kuitenkin muutama dekkari. Dekkarit tuntuvat sopivan siis kaikille. Minä aloitin dekkariviikon lukemalla Katarina Wennstamin Tahran, joka minulla on jo tovin odottanut omassa hyllyssäni.

Jonas Wahl on perheenisä ja menestynyt asianajaja, jolla on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Jonas on lisäksi hyvännäköinen, ja nauttii nousukiidossa olevasta urastaan, ja hänet tunnetaan parhaiten kaltoin kohdeltujen naisten puolustajana. Jonasta pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppaa ja bordellitoimintaa, minkä tietää olevan lähtölaskenta kaikelle.

Jonaksen perheeseen kuuluu kaunis, fiksu ja menestyvä vaimo Rebecca, joka kirja alussa vaikuttaa mukavalta. Loppua kohden inho Rebeccaa kohtaan kasvaa, sillä hän on valmis tekemään mitä vain, jotta ei joutuisi luopumaan talostaan ja sen kauniista tavaroista. Lapset Emma ja Oliver aistivat vanhempiensa välisen jännitteen, mutta Emmalla on kiire poikakuvioiden kanssa teiniksi kasvamisen ohessa, ja Oliver suhtautuu intohimoisesti jalkapalloon. Sekä Jonas että Rebecca tuntuivat hyvin vastenmielisiltä henkilöiltä. Ja kuinka jälleen kerran käy taas ilmi, että niiden hulppeiden talojen julkisivujen toisella puolen totuus on jotain aivan muuta..

Kirjan pääaiheita ovat prostituutio, ihmiskauppa ja tätä kaikkea pyörittävät miehet. Ei mikään kevyt juttu ollenkaan. Tahraa ei voi hirveästi luonnehtia dekkariksi, ehkä enemmän trillerimäiseksi, kun totuus alkaa paljastua. Ennen kaikkea koin kirjan hyvin kantaaottavaksi, yhteiskunnalliseksi ja feministiseksi, jossa tuntui jokainen mies olevan kauhea hirviö. Mutta onhan aihe todella vakava ja tätä kauheutta tapahtuu koko ajan.

 

Luin kirjan nopeasti, mutta koin usein kirjan aikana suoranaisia pahanolon tunteita, sillä sen maailma on niin rankka, eikä Wennstam silottele mitään. Toisaalta aihe myös kiukututtaa, miten asiat voivat olla näin! Wennstam kirjoittaa tiukasti ja napakasti tuoden seksinoston epäkohdat esiin:

"Madeleine Edwarsin mukaan seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia. On epätavallista että heidät tuomitaan jos he kieltävät rikoksensa. Seksinostajat ovat niitä harvoja rikollisia, joihin tuomarit ja lautamiehet todella voivat samastua, tunnollisia kansalaisia jotka eivät ikinä syyllistyisi mihinkään sen pahempaan kuin ylinopeuteen tai ehkä veronkiertoon. Niin, ja prostituoitujen luona käymiseen. "

Vaikka kyse on kauheasta ja vakavasta aiheesta joka on syytä nostaakin esille, ei kirja kuitenkaan ollut niin hyvä kuin odotin. 

Erik Axl Sund - Varistyttö

Erik Axl Sund - Varistyttö
Otava 2014
Suomennos Kari Koski
Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan

"Jossain joku sieppasi lapsia joita kukaan ei kaivannut ja pahoinpiteli heitä sitten niin raa'asti että he kuolivat."

Rikospoliisi Jeanette Kihlberg joutuu keskellä kamalaa tutkimusta, kun metroaseman läheisyydestä löydetään nuori poika kuolleena. Pojan kuolemaan liittyy outoja seikkoja, jotka saavat heikkohermoisen kavahtamaan jo kirjan alussa. Kuolleita poikia alkaa löytyä lisää, samalla tavalla kohdeltuina, ja heille kaikille yhteistä on se tosiasia, että kukaan ei kaipaa heitä. Kukaan ei tiedä keitä he ovat.

Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterberg tapaa yksityisvastaanotollaan pahasti häiriintyneen Victoria Bergmanin, jonka lapsuudessa koetut kauhut ovat läsnä hänen elämässään edelleenkin. Samalla kirja avaa Sierra Leonen lapsisotilaiden kauhuja Sofian omien kokemuksien, ja Sofian potilaan kautta. Jeanette ja Sofia löytävät toisensa rikostutkimusten edetessä, ja kammottava pedofilian maailma avautuu lukijalle.

Mietin pitkään haluanko lukea kirjaa, jonka tiesin muutamien blogiarvioiden perusteella olevan tavattoman synkkä aiheeltaan. Synkkää ja surullista on aina, kun puhutaan lapsiin kohdistuvista rikoksista. Lainasin kuitenkin kirjan kirjastosta ja päätin, että mikäli kokemus olisi liikaa, lopettaisin yksinkertaisesti kesken. Jo pelkkä kannen perusteella pystyi päättelemään, että lukemisesta ei tulisi kevyttä.

Lukukokemus oli kaikessa karmeudessaan pysäyttävä, järkyttävä ja pahaa oloa tuottavakin. Ja silti sanon, että tämä on yksi parhaimpia lukemiani dekkareita, tai noh, miksiköhän tätä osaisi edes sanoa. Niin synkkään ja pimeään maailmaan lukiessaan joutuu.

Vaan silti maailmassa on lapsia jotka joutuvat kokemaan rikoksista kauheimman, joka päivä, vuosien ajan. Se ei mene tämän ihmisen oikeustajuun että he, miehistä alhaisimmat, vielä kehtaavat puolustella tekojaan ylimielisesti. Varistyttö ei ole vain psykologinen dekkari, se ottaa teemallaan vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja siihen kauheuteen mitä jotkut lapsista joutuvat kokemaan. Ja entäpä naiset! Äidit, jotka sulkevat silmänsä, kääntävät katseensa eivätkä auta omaa lastaan. Ei sellaista voi olla.

En siis lopettanut kirjaa kesken. Vaikka luin kirjaa pätkittäin, tajusin, että tämä tarina pitää tulla luetuksi. Minä en ainakaan ole se, joka kääntää katseensa muualle. Väkivalta on niin silmitöntä, että tekee pahaa lukea, mutta minä luen, sillä maailmassa on joku, joka joutuu sen kokemaan.

Varistyttö aloittaa kolmiosaisen sarjan, jonka seuraava osa Unissakulkija ilmestyy ensi kuussa, ja viimeinen, Varjojen huone, lokakuussa. Lopussa oli niin järjetön koukku, että tämän aloituksen jälkeen on ehdottomasti luettava seuraavatkin osat. En osannut ollenkaan arvata lopun käännettä, vaikka lukijalle tämä paljastetaankin ilman että poliisi on vielä itse kartalla. Tämä kirjailijakaksikko todella "pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla", kuten takakannessa verrataan.

Karin Slaughter - Pelon huone

Karin Slaughter - Pelon huone

Tammi 2010

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Fractured 2008

"Emma", hän kuiskasi, pudotti puhelimen ja ryntäsi portaita pitkin kohti tyttärensä huonetta. 
Hän jäi seisomaan portaiden yläpäähän ja katsoi järkyttyneenä rikkoutuneita huonekaluja ja lasinsiruja lattialla. Äkkiä hänen näkökenttänsä kapeni, ja hän näki vain Emman, joka makasi verisenä möykkynä käytävän päässä. Emman vieressä seisoi nuori mies, jolla oli veitsi kädessä."

Abigail Campano saapuu kotiinsa Atlantan varakkaalle esikaupunkialueelle tennistuntinsa jälkeen. Järkytys on suuri, kun samaan aikaaan puhuessaan miehensä kanssa puhelimessa hän huomaa ettei ulko-ovi ole lukossa. Lattialla on lasimurskaa jonka päälle hän astuu. Kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Juostessaan paniikissa yläkertaan etsimään tytärtään Emmaa, hän löytää lattialta verisen tyttärensä jonka ylle on kumartunut mies veitsi kädessä. Järkyttyneen äidin silmissä sumenee kun hän naarasleijonan tavoin hyökkää vihollisen kimppuun, muuttaen koko hänen elämänsä ikiajoiksi.

Kun paikallinen poliisi tekee tutkimuksissa erittäin kohtalokkaan virheen, saa erikoisagentti Will Trent jutun tutkittavakseen. Parikseen Will saa etsivä Faith Mitchellin, joka tuntee epäluuloa Williä kohtaan välittömästi, eikä yhteistyö suju täysin ongelmitta. Jotta kamala rikos saadaan kuitenkin ratkaistuksi, on Willin ja Faithin tultava toimeen ja saatava yhteistyönsä pelaamaan.

Pelon huone on Will Trent -sarjan toinen osa, sarjan ensimmäisen osan Triptyykin luin viime kesänä. Nyt kun Slaughter hellii taas lukijoitaan kesällä ilmestyvällä sarjan kuudennella osalla, on tullut taas ajankohtaiseksi lukea sarjan aikasemmin ilmestyneitä osia. Luen sarjaa hieman nurinkurisesti, sillä aloitin suoraan sarjan viidennestä osasta Yli rajan.

Parasta Slaughterin kirjoissa on kirjailijan henkilökuvaus, Will käy suoraan sydämeen. Onneksi tässä kirjassa Willin (kauhea) tyttöystävä Angie ei näytellyt kovinkaan suurta roolia, mutta ilmeisen sitkeästi hän pysyy menossa mukana myös seuraavissa osissa.

Pelon huone on vetävä, Slaughter osaa koukuttaa lukijansa, mutta minulle tämä ei ollut ihan täydellinen. Itse tarina on todella karmea, ja veikkailin taas vuorotellen aivan vääriä ihmisiä syyllisiksi. Mutta koska tiedän, että tiedossa on vielä parempaa jännitystä Slaughterin kynästä, jäi tämä siksi hieman laimeammaksi lukukokemukseksi kuin odotin. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan mitä Slaughter seuraavaksi kirjoittaa!

Agnete Friis & Lene Kaaberbøll - Poika matkalaukussa

 Agnete Friis & Lene Kaaberbøll - Poika matkalaukussa ( Drengen I kufferten 2008)

Siltala 2013

Suomennos Aino Ahonen

Kansi iStockphoto ja Mika Tuominen

"Matkalaukussa makasi poika. Alaston vaaleatukkainen poika, pieni ja hento, korkeintaan kolmevuotias. Pojan polvet olivat koukussa rintaa vasten ja hänet oli taiteltu kuin paita, jotta hän mahtuisi laukkuun. Hänen silmänsä olivat kiinni ja loisteputkien valo heijastui hänen kalpealta iholtaan. Vasta nähdesään pojan huulien raottuvan hieman Nina tajusi että poika oli elossa."

Näin hyytävä takakannen teksti löytyy Vuoden paras tanskalainen dekkari -palkinnon voittaneen Poika matkalaukussa kirjasta. Sama toistuu myös heti kirjan ensimmäisellä sivulla, josta alkaakin hengenvaarallinen ja hengästyttävä selviytyminen ja pakomatka. Kuka on tuo tuntematon pieni poika?

Poika matkalaukussa aloittaa kirjailijaparin Nina Borg -sarjan ensimmäisen osan. Nina on Punaisen ristin sairaanhoitaja ja tottunut työssään näkemään kauheita ihmiskohtaloita, kurjuutta, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Myös Ninan kotikaupungissa Kööpenhaminassa elää paljon laittomia maahanmuuttajia, joille turvallisuus ja perusterveydenhuolto eivät ole itsestäänselviä asioita elämässä. Heille elämä on jatkuvaa selviytymistä ja taistelua, siksi esimerkiksi lasten katoaminen on heille arkipäivää. Ei ole ketään joka välittäisi tai auttaisi. Paitsi Nina, jolle jokaisella lapsella on väliä.

"Harvat valvoivat öitään sellaisten ihmisten takia, jotka eivät olleet täällä oikeasti. Kukaan ei ollut pyytänyt pakolaisia, huoria, onnenonkijoita ja orpoja Tanskan porteille. Kukaan ei ollut kutsunut heitä eikä kukaan tiennyt paljonko heitä oli. Sillä ei ollut mitään merkitystä, eivätkä heitä kohtaan tehdyt rikokset liittyneet millään lailla tavallisiin kansalaisiin tai tavalliseen oikeuskäsitykseen. Ainoastaan Ninan kaltaiset hölmöt eivät osanneet olla välittämättä."

Nina päätyy keskelle pahuutta auttamalla ystäväänsä hakemalla tämän puolesta rautatieaseman lokerosta matkalaukun. Säilöstä löytyy henkihieverissä, matkalaukkuun sullottuna pieni poika, eikä Nina hän voi jättää asiaa sikseen. Selvittäessään pojan kohtaloa hän kohtaa alamaailman kostonhimon, yhteiskunnan välinpitämättömyyden ja eliittiin kuuluvien ihmisten armottomuuden.

Poika matkalaukussa on vahvasti yhteiskuntakriittinen teos. Sen päähenkilö kohtaa kauheuksia työssään joka päivä, eikä osaa asioiden antaa olla. Nina haluaa pelastaa kaiken minkä voi, jopa oman hyvinvointinsa ja perheensä kustannuksella.

Kirja imaisee heti mukaansa, tätä ei vain pysty laskemaan käsistään. Aluksi mietin kuinka vaikea lukukokemuksesta voikaan tulla, kirjan nimi ja takakannen teksti nimittäin ei jätä epäselväksi että rankkoja hetkiä on tiedossa. On aina, kun lapsi on kyseessä.

Kirja on hyvin vetävästi kirjoitettu, henkilöitä ei ole liikaa ja jo alussa joitakin palasia on helppo liittää paikoilleen, mutta paljon on vielä edessä. Kirjasta ei voi kauheasti kertoa paljastamatta liikaa, ja siksi jätän esittelemättä kirjassa esiintyneet henkilöt. Kuten aina, kaikella on yhteys. Loppukaan ei lässähdä, sillä vielä viimeisessä lauseessa on selvää että Ninan työt eivät suinkaan ole loppumassa, ja lukija jää odottamaan jatkoa.

Todella vahva sarjan aloitus, jään mielenkiinnolla odottamaan tanskalaisen kirjailijaparin uusia suomennoksia!

Vera Vala - Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Vala - Kosto ikuisessa kaupungissa

Gummerus 2013

Kansi Istockphoto

Kesällä tutustuin yksityisetsivä Arianna de Bellisin elämään lukemalla sarjan ensimmäisen osan Kuolema sypressin varjossa, ja kiinnostuin tästä viehättävästä suomalaiset sukujuuret omaavasta italialaisesta naisesta heti. Varasin tuolloin kesällä kirjan kirjastosta, jotain lukuinnosta muidenkin kuin kirjabloggaajien keskuudessa kertoo kuitenkin se että sain kirjan käsiini vasta äskettäin. Tätä kirjaa on ahkeraan varattu ja lainattu!

Pian kirjan edellisten tapahtumien jälkeen Arianna saa tehtäväkseen parlamentaarikko Anna Lucarellilta tutkia siskonsa Lauran puuhia, sillä Anna pelkää Lauran joutuneen vaikeuksiin. Laura Lucarelli on menestyvä assyriologi joka on ollut myös mukana mielenosoituksissa ympäristön puolesta. Arianna ei ehdi kovinkaan pitkälle tutkimuksissaan kun Laura löydetään kuolleena ja tapaus muuttuu murhatutkimukseksi. Erikoisen tilanteesta tekee se, ettei Anna halua Ariannan tutkivan Lauran murhaa, vaan antaisi poliisien hoitaa työnsä. Arianna päättää kuitenkin tutkia asioita omin päin, mikä vie Ariannaa vaarallisiin tilanteisiin Rooman kaduilla ja yliopistoelämässä assyrologian laitoksella.

Jo edellisessä osassa käy selväksi, että Ariannan menneisyydessä on paljon salaisuuksia jotka pala palalta alkavat muistua Ariannan mieleen pieninä välähdyksinä menneisyydestä. Ariannan menneisyydestä ovat kiinnostuneet myös muut tahot, kuka on tuo salaperäinen el Lobo joka ei jätä Ariannan mieltä rauhaan? Ariannan menneisyyden valottaminen on äärimmäisen koukuttavaa!

Koukuttavaa on rikosten ratkaisemien ohella myös Ariannan ja komean ulkoministerin Bartolomeon välinen suhde, tuleeko tästä vielä myös kaunis rakkaustarina? Ihanaa että kirjassa on mukana myös romantiikkaa. Ja tietysti huumoria, jota tarjoilee Ariannan hulvaton homoystävä Angelo. Ihanaa italialaista ruokaa ei onneksi ole tässäkään unohdettu, vaan Vala tarjoaa jälleen kerran sellaisia hetkiä, jolloin lukiessa alkaa väkisinkin tehdä mieli esimerkiksi ihanaa munakoisoa...

Kosto ikuisessa kaupungissa ei ole kuitenkaan mikään heppoinen paketti, tässä on selkeästi tummempi tunnelma ensimmäiseen osaan verrattuna. Pimeyden ahdistavat ajatukset, Rooman huonomaineiset sivukujat ja alamaailman pahamaineisia tyyppejä sekä yhteiskuntaluokkien eroja.

Ariannan toimeksiannot kiinnostavat myös jatkossa, niin järjettömän koukun Vala tarjoaa kirjan loppuun että tässä jo mietin koskakohan sarjan kolmas osa ilmestyy. Viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin, jatkoa taas odotellessa!

Mons Kallentoft - Kevätkuolema

 Mons Kallentoft - Kevätkuolema (Vårlik) WSOY 2013. 

Suomennos Arja Gothoni ja Juha Saikkonen

"Isi, missä sinä olet?

Haluan että olet minun luona.

Minne sinä olet mennyt? Isi, isi sinun pitää tulla nyt.

Pikkuveli itkee.

Se on niin pieni. Se makaa lattialla ja itkee ja lattialla on pissaa, isi. Täällä on hämähäkkejä ja pääseekö käärmeet sisään? Liskot, keltahampaiset varaanit, nekö ne täällä rapistelevat? Isi, on sinun vika jos me kuollaan."

Näin hyytävästi alkaa minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan Mons Kallentoftin luoma, jo neljänteen osaansa ehtinyt Malin Fors - sarja. Hyytävä ja rankka kirja ei päästä lukijaa missään vaiheessa helpolla, mutta samalla se koukuttaa lukijan täydellisesti heti ensi sivuilta lähtien.

Karmivan alun pohjustuksen jälkeen siirrytään pieneen Linköpingin kylään, jossa kaunis kevätpäivä muuttuu verenpunaiseksi kun torilla räjähtää pommi. Malin hälyytetään paikalle suoraan äitinsä hautajaisista, eikä näkymään torilla voi koskaan valmistautua kunnolla. Siellä makaa kuolleena kauniit kuusivuotiaat kaksostytöt, joiden nimiä heidän äitinsä on juuri äsken kiljunut, ennen sokaisevan kirkasta valoa vieden tytöt taivaan tuuliin.

"Me elimme kuusi vuotta, Malin.

Kuusi vuotta.

Mikä elämä se muka on?

Me haluamme enemmän."

Malinilla on vahva, lähes yliluonnollinen vaisto, ja hän kuulee tyttöjen äänet. Hänen täytyy auttaa tyttöjä, kuka on pommi-iskun takana, ja kuka on niin julma että tappaa lapsia? Samalla kun Malin kollegoineen ratkaisee kamalaa rikosta, sivutaan myös Malinin henkilökohtaista elämää. Äidin kuoleman käsitteleminen, alkoholiongelman kanssa kamppaileminen sekä sen suuren tiedon kanssa eläminen, joka äidin perunkirjoituksessa ilmenee vuosien jälkeen. Malinin elämässä tapahtuu paljon, mutta tärkeintä on nyt saada lapsentappaja kiinni.

Malinin tutkimukset vievät lukijan asunnottomien keskuuteen, Tukholman hylättyihin metrotunneleihin ja hienostokaupunginosiin. Asetelma on jyrkkä, ja Kallentoftilla on paikoitellen vahva yhteiskunnallinen ääni, kun maailmalla vallitseva taloudellinen tilanne vaikuttaa myös tavallisiin ruotsalaisiin. Tukholma näyttäytyy kirjassa melkeinpä vastenmielisenä, kaupunkina joka rakastaa vain menestystä ja rahaa.

Vaikka olin välillä kauhusta jäykkä, ja minua suorastaan ahdisti ja itketti lapsiin kohdistuva väkivalta ja sairaalloinen pahuus mitä kirjojen sivuilta löytyi, en voi voi muuta sanoa kuin että todella, todella taidokas kirja. Ymmärrän, että tämä voi olla joillekin liikaa juuri lapsiin kohdistuvan väkivallan vuoksi mutta silti tätä suosittelen, jos psykologinen rikoskirjallisuus kiinnostaa. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä oli todella hyvä, ja kiitän Annikaa lukuvinkistä!

Muita kirjan lukeneita: Lukuneuvoja ja Kirjanainen

Karin Slaughter - Triptyykki

Karin Slaughter - Triptyykki ( Triptych 2006) Tammi 2009.

Suomennos Annukka Kolehmainen

Sain mielettömän kipinän aikaiseksi, kuin luin vähän aikaa sitten Slaughterin uusimman Will Trent - sarjaan kuuluvan dekkarin, Yli rajan. Nyt olenkin haalinut sarjan aikaisempia osia, ja nyt on luettu sarjan ensimmäinen osa, Triptyykki.

Tapahtuvat sijoittuvat Atlantaan, jossa poliisi Michael Ormewood saa avukseen erikoisagentti Will Trentin selvittämään julmaa murhaa, jossa naisen kieli on purtu irti. Will kärsii lapsuustraumojensa lisäksi vaikeasta dysleksiasta, mutta omaa vahvan vaiston mitä tulee rikosten selvittämiseen. Michaelin on vaikea sietää Williä, hänellä on omasta takaa ongelmia kotona vaimonsa ja autistisen poikansa kanssa.

Julma naisiin kohdistuva murha ei ole ensimmäinen laatuaan, jo kaksikymmentä vuotta sitten löydettiin kaunis lukiolainen Mary Alice raiskattuna ja silvottuna omasta huoneestaan, ja nuori John joutui vankilaan sovittamaan tekoaan. Nyt jo aikuinen mies John vapautuu vankilasta ja yrittää rakentaa elämäänsä uudestaan, silti murhat jatkuvat ja John saa järkytyksekseen selville että joku käyttää hänen henkilöllisyyttään hyväkseen. On käyttänyt koko ajan. Vaan kukapa uskoisi murhamiestä?

Palasia alkaa pikku hiljaa loksahdella paikoilleen, ja olin täysin ällikällä lyöty kun Slaughter alkaa paljastamaan pienen pieniä asioita. Nerokasta antaa jokaisen kertoa omaa tarinaansa ja sitten antaa kertoa toisen ihmisen toimesta ihmisestä aivan päin vastainen tarina. Mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää.

Kirjassa kohtaavat Michaelin ja Willin lisäksi myös jo lapsuudestaan saakka tunteneet Will ja Angie. Heillä molemmilla on takanaan rankka lapsuus, joista he molemmat yhä edelleen kantavat mukanaan raskaita taakkoja, Will arpiaan myöten. Angie toimii Atlantassa siveysrikospoliisissa ja peitetehtävissään toimii ilotyttönä. Angiellakin on osansa tarinassa, onhan kotirapussaan murhattu tyttö prostituoitu.

Ja voi Will sentään, hänet haluaa vain ottaa kainaloonsa. Vaikea lapsuus, arvet ja dysleksia tekevät hänestä epävarman, jota Angie käyttää hyväkseen. Siinä missä olin jo viimeksi täysin raivoissani Angielle, annoin tässä ihan hieman periksi, vain hieman, sillä tiedän että Angie ei tule olemaan jatkossa olemaan helppo tapaus, kuitenkin tässä hän ajatuksissaan myöntää että rakkaudestaan hänen tulisi päästää Will vapaaksi...

Triptyykki on melkoinen tiiliskivi, yli 500 sivua. Alussa tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi, mutta jossain vaiheessa huomaa että sivuja kääntyy tiuhempaan tahtiin, ja täydellinen koukutus on tapahtunut.

*******
Olen ollut viime aikoina todella huono keskittymään lukemiseen, tämän kirjan luin jo pari viikkoa sitten mutta ehkä aurinko on pehmittänyt päätä sen verran etten tahdo jaksaa nyt keskittyä lukemiseen tai bloggailuun. Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa jo vaikka kuinka kauan.. Olen lukenut vuorotellen kahta eri kirjaa ja odottanut jomman kumman imaisevan minut mukaansa. Aikani on mennyt ihanista ilmoista nauttien ystävien kanssa. Hmm, eiköhän lukujumi tästä vielä aukea. :)