Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa

 

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa

Avain 2014

Mistä löytää hyvää lukemista?

Mitkä kirjat jokaisen pitäisi lukea?

Mikä on kaikkien aikojen paras kirja?

Kirja kirjoista, mahtavaa! Kirjabloggaajat Katja Jalkanen Luminen omena -blogista ja Aino-Maria Savolainen Amman lukuhetki -blogista ovat kirjoittaneet ihanan tietokirjan 50 parhaasta kirjasta, jotka perustuvat vuonna 2013 pidettyyn Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen tuloksiin. Amman blogissa järjestettyyn äänestykseen parhaiden kirjojen ehdotuksia tuli yli 500, ja näistä nyt 50 eniten kirjabloggaajien ääntä saanutta on Linnasta humisevalle harjulle -kirjan sivuilla.

Tartuin tietokirjaan innolla, sillä rakastan kirjoja ja rakastan listoja. Kuten etukäteen olin uumoillutkin, oli kirjassa sellaisiakin teoksia, joita olin jo lukenut ja joiden juonesta olin niin ikään selvillä. Mutta paljon tuli uutta tietoa, ja luin kiinnostuneena tietoja myös niistä kirjoista jotka olin jo lukenut. Jokainen kirjaesittely on kirjoitettu vetävästi.

Sivuilta tarttui useampi kirjavinkki, varsinkin Tuulen viemää on kyllä sellainen klassikko että sen aion vielä jonain päivänä lukea. Teoksen avulla ymmärsin, kuinka pihalla juonesta oikeastaan olinkaan, en edes tiennyt mille aikakaudelle Tuulen viemää sijoittuu, ennen kuin luin tiivistelmän. Olen kaikki nämä vuodet luullut, että kirja on imelääkin imelämpi rakkaustarina. Tarinassa on kuitenkin paljon muuta, mikä minua alkoi heti kiinnostamaan. Kas näin tietämätön sitä voi kirjabloggaajakin toisinaan olla!

Pidin kirjaa onnistuneena, sillä kaikenlaiset lukijat löytävät joukosta lukuvinkkejä, ja omalla kohdallani myös tietyt oletukset tiettyjen kirjojen sisällöistä saivat kyytiä. Olin yllättynyt, kuinka paljon sain teoksesta irti, sillä kirjojen esittelyistä selvisi myös paljon pieniä kivoja faktoja jotka toivat mukavan lisän. Lisäksi oli mukavaa huomata, kuinka kirjabloggaaja -taustaiset tekijät nostivat esille myös kirjabloggausta mm. mainitsemalla joitakin blogeja nimeltä.

Yllättäen löysin omasta hyllystänikin useamman kirjan, jotka teoksessa mainitaan. Harmi vain, että kaikkia en ole vieläkään saanut luettua. Tästäpä jokin projekti jälleen itselle? Nyt katselen nimittäin kirjoja aivan eri silmin, ja varsinkin Pikku naisia olisi kesän aikana ihana lukea. Laskin, että 50 kirjasta olen lukenut 16. Eniten klassikon asemassa olevia kirjoja olen lukenut nuorempana, mikä käytännössä tarkoittaa että kirjat on luettu koulussa. Muistinko Kärpästen herraa, Hobittia tai Anna Liisaa enää kouluajoilta kovin hyvin? Valitettavasti en, mutta tämä tietoteos palautti asioita taas mieleen ja pisti pohtimaan, että klassikoita pitäisi lukea aikuisena uudestaan.

Hieman hankalana kirjassa pidin joidenkin kirjaesittelyn jälkeisiä linkkejä, jota kautta lukija voi etsiä lisää tietoa, sillä osa linkeistä kun oli mahdottoman pitkiä ja epäilen, että harva jaksaa kirjoittaa osoiteriville sellaisia rimpsuja. Linkit olisivat oiva lisä sähköisessä muodossa olevassa kirjassa, joiden avulla kyseisille sivuille voisi periaatteessa heti päästä, mutta tässä tapauksessa minusta linkit olivat ehkä hieman turhia. Kauhean pitkä osoiterivi kirjassa ei näyttänyt hyvältä. Mutta nämä asiathan ovat sellaisia pieniä juttuja.

Kaiken kaikkiaan olin todella viehättynyt kirjasta, ja luin sen mielelläni. Mukaan tarttui paitsi tietoa myös paljon uusia lukuvinkkejä. Tässä kirja kirjojen ystäville!

 -----------
Blogger jostain syystä kiukuttelee jälleen, eikä suostu tekemään kunnon kappalejakoa. Tämä teksti näkyy nyt yhtenä pötkönä korjausyrityksistäni huolimatta. Pahoitteluni!

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Gummerus 2014

Kansi: Istock

Mistä minulle: Arvostelukappale Gummerukselta, Blogatin kesäkuun kampanja

Ylelliseen huvilaan Villa Sibyllaan tehdään ryöstöyritys. Perheen äiti, Katia Levrini, ottaa yhteyttä yksityisetsivä Arianna de Bellisiin, sillä pelkää miehensä ja poikansa puolesta. Joku haluaa hänelle pahaa, sillä jo ennen ryöstöä Katia on saanut useita uhkauskirjeitä, jotka ovat saaneet entisen viileän huippujuristin hermoraunioksi. Ryöstöyritys ei voi olla sattumaa, ja Katia alkaa olla epätoivoinen.

Ryhtyessään selvittämään tapausta, törmää Arianna erikoisiin asioihin. Villa Sibyllan ilmapiirissä on jotain outoa, ja huvilasta löytyvä auringonkehräsymboli joka viittaa antiikin ajan mithra-kulttiin, hämmentää. Samaan aikaan selviää, että Roomassa vaikuttaa jälleen uusi mafia, banda della Magliana, joka tuntuu tavalla tai toisella olevan kytkettynä Villa Sibyllan asukkaisiin, kuten outo kulttikin. Menneisyyden salaisuudet vainoavat paitsi perhettä, myös Ariannaa itseään, kun mies menneisyydestä ilmaantuu.

"Mies oli hänelle kuin avoin haava, muistutus siitä, ettei menneisyys ollut jättänyt häntä rauhaan. Hän ei muistanut kaikkea, ja kuitenkin niin paljon, että el Lobo merkitsi hänelle uhkaa. Miehellä oli valtaa häneen, mutta oli epäselvää, miten mies aikoi sitä käyttää."

Arianna de Bellis -sarja on edennyt kolmanteen osaansa, ja uusi naisdekkaristi on vakiinnuttanut paikkansa kesälukemistossani. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Kuolema sypressin varjossa sekä Kosto ikuisessa kaupungissa, joista kovasti pidin. Varsinkin sarjan toinen osa jäi niin koukuttavaan kohtaan, että kolmatta osaa odotti malttamattomana. Eikä turhaan. Vala tarjoaa jälleen tuhdin annoksen paitsi lumoavaa Italiaa ja ruokaa, myös mielenkiintoista juonenkäänteitä avaten Ariannan menneisyyttä.

Kirja on tuhti myös muilta osin, sillä siihen mahtuu niin antiikin aikainen kultti, mafia, muukalaislegioona kuin ihmissuhdekuviotkin. Välillä kokonaisuus tuntui raskaalta pitää kasassa ja yrittää pysyä mukana, mutta samalla koin, että Villa Sibyllan kirous on sarjan tähän mennessä parhain osa. Pidän siitä, että Vala on luonut hahmon, jonka kehitystä ja henkilökohtaista elämää on  mielenkiintoista seurata. Ariannan perhe saa myös viimein kasvot, mutta ainakin minulle jäi vaikutelma, ettei kaikkea suinkaan ole vielä kerrottu.

Valan kirjat eivät tunnu täysin perinteisiltä dekkareilta, sillä vaikka kyseessä on aina jokin tapaus, jota Arianna selvittää, keskitytään paljon Ariannan omaan elämään. Lisäksi kirjoissa on tietynlaista kepeyttä, vaikka Arianna tiukkoihin tilanteisiin joutuukin. Arianna de Bellis -sarja sopii oivallisesti kesään ja viihdyttää mukavasti. Ja tietysti se ihana Italia ja ne ruoat, joista niin mielellään lukee. Mistä lie johtui, mutta kirjan lukemisen aikana tällä lukijalla kului niin pestoa, mozzarellaa kuin pastaakin.

Ja kyllähän Vala pisti vielä viimeisille sivuille sellaisen juonenkäänteen, että jään innolla odottamaan sarjan neljättä osaa. Ariannan tarinaa ei todellakaan ole vielä täysin kerrottu.

Dekkariviikon päätös: Karin Slaughter: Rikollinen

Viime viikolla vietettiin ensimmäistä kansallista dekkariviikkoa, ja innostuin osallistumaan teemaviikkoon kolmen dekkarin voimin, vaikka viimeisimmästä en ehtinytkään blogata ihan  teemaviikon puitteissa. Yhtä kaikki, dekkariviikon saldoni on kolme kirjaa, mistä olen hyvin tyytyväinen. Teemaviikkoa oli oikein hauskaa viettää, ja seuraavan kerran voisikin viettää viikon dekkareiden parissa syksymmällä. Tosin dekkarikärpänen pääsi puraisemaan kuitenkin sen verran, että luvussa on jälleen yksi dekkari.

Dekkariviikon aikana luetut kirjat olivat Katarina Wennstamin Tahra, Kristina Ohlssonin Paratiisiuhrit ja Karin Slaughterin Rikollinen. Tahra ei ollut mukavaa luettavaa oikein millään tavalla, oikeastaan inho oli jatkuvasti läsnä. Yllättäjäksi nousi Paratiisiuhrit, sillä Ohlsson oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Viikon parhaimman tittelin saa kuitenkin itseoikeutetusti Karin Slaughter ja hänen uusin kirjansa Rikollinen.

Karin Slaughter: Rikollinen

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Criminal (2012)

Vuonna 1975 Atlantassa murhataan ilotyttöjä, jotka ovat koukuttuneet huumeisiin. Huumeet ja itsensä kauppaaminen ovat asioita joiden valitseminen on varma tie alamäkeen, eikä siksi kukaan jaksa välittääkään kun tyttöjä kohtaa kauhea kuolema. Eräät kuitenkin välittävät, nimittäin nuoret poliisit Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell. Kahden nuoren naisen sitkeyttä ja tahtoa selvittää murhat ei kuitenkaan katsota hyvällä. Maailma on edelleen miesten, niin myös poliisimaailma, jossa naiset kelpaavat vain sihteereiksi. Seksismi ja rasisimi kukoistavat niin kaduilla kuin poliisilaitoksellakin.

Lähes 40 vuoden jälkeen tilanne on muuttunut paljon, sillä Amandaa kovempaa poliisia saa etsiä ja sen tietää jokainen joka Amandan on tavannut. Nykyhetki sekoittuu kuitenkin menneisyyteen kun sama murhaaja kylvää edelleen kauhua kaupungissa, jossa nuoria tyttöjä jälleen katoaa, tismalleen samalla tavalla kuin 70- luvullakin. Amandan ja Evelynin lisäksi peliin vedetään myös Will Trent, joka käy kireänä kuin viulun kieli joutuessaan kohtaamaan menneisyyttään.

Olen odottanut jatkoa Will Trent -sarjalle innokkaana, sillä Slaughter on dekkarimaailman eliittiä. Eikä Slaughter todellakaan pettänyt, kykenemättä lopettamaan lukemista valvoin yömyöhään henkeä pidätellen ja aivot raksuttaen kun olin niin totaalisen koukussa. Menneisyys ja nykyhetki elivät sulassa sovussa koko kirjan ajan valottaen paljon asioita Amandan ja Evelynin uran alkuajoilta.

Slaugher yllättäen tarjoaa raakuuden keskellä myös pehmeyttä, kun Willin ja Saran suhde etenee sekä myös toisenlaisen Amandan. Meillä jokaisella on pehmeä puolemme, niin myös ikuisen rautarouvamme Amandammekin persoonassa. Slaughter osaa yllättää!

Paljon muutakin selviää, ja Slaughter heittää niin viattoman kepeästi vihjeitä sinne tänne, että lukijalla todella aivot raksuttavat nimien, paikkojen ja merkitysten suhteen vimmatusti, kun yrittää samalla koota palapelin palasia yhteen. Koukuttavaa, nerokasta ja älykästä. Kiinnostavaa on, että tekijä ei tule missään vaiheessa yllätyksenä, vaan asia on selvä jo hyvin alusta lähtien. Jännittävintä kirjassa onkin kaikki muu, kuinka palapelin palasen loksahtavat paikoilleen.

Rikoksen lisäksi Slaughter tarjoaa varmasti melkoisen paikkaansa pitävää ajankuvaa maailmasta, josta ei ole edes kovinkaan pitkä aika. Miesten halveksivat ja seksistiset huomautukset olivat raivostuttavaa luettavaa, mutta tuskinpa kaikkea sovinismia koskaan saadaankaan kitkettyä pois. Onneksi maailmaan aina mahtuu Amandan ja Evelynin kaltaisia härkäpäitä jotka näyttävät miehille mistä heidät on tehty.

Voiko Slaughter vielä yllättää? Hän tuntuu parantavan kirja kirjalta, ja jokaisessa panokset nousevat kovemmiksi. Eikä Slaughter hellitä edes viime sivuilla, kun tarjoilee vielä viimeisen juonenkäänteen kirjan loppuun. Tämä oli kyllä aivan huippu.

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

WSOY 2014
Suomennos Pekka Marjamäki
Ruotsinkielinen alkuteos Paradisoffer

Dekkariviikko jatkuu! Kävin alkuviikosta kirjastossa ja nappasin mukaani minulle entuudestaan tuntemattoman Kristina Ohlssonin dekkarin Paratiisiuhrit. Mietin aluksi että mitenköhän ehdin kirjan lukemaan kun sivuja on kuitenkin yli neljäsataa, mutta niinhän siinä sitten kävi että kirja vei mennessään niin hyvin, että heräsin aamuisinkin aikaisemmin että ehdin vielä ennen töihin lähtöä lukemaan hieman. Todella koukuttavaa ensi sivuilta lähtien.

Ruotsin Arlandasta nousee ilmaan kone, jonka suunta on New York. Yli neljäsataa matkustajaa kuljettavan lentokoneen vessasta löytyy kirje, jossa uhataan räjäyttää kone ellei Ruotsi peru algerialaistaustaisen terroristiepäillyn karkoittamispäätöstä, ja Yhdysvallat lupaa sulkea vankilaa, jonka olemassaolo on salaisuus. Poliisilla on vain 13 tuntia aikaa estää pahimman mahdollisen tapahtuminen. Kello käy, eikä tilannetta helpota ollenkaan Yhdysvaltain asevoimien suhtautuminen ilmatilaansa lähestyvää lentokonetta kohtaan.

"Ruotsalaiset eivät tienneet, mitä todellinen pelko tarkoitti. He luulivat, että pelko on se, mitä ihminen tunsi silloin kun matkatavarat sattuivat saapumaan lomakohteeseen kolme tuntia myöhässä tai kun sähkön hinta nousi parilla prosentilla."

Keskiössä on Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvan ja räiskyvän persoonan omaava Eden Lundell, siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht. Taistellessaan aikaa vastaan, he yrittävät saada selville terroristien henkilöllisyyden ja yhteyden vaatimusten välille, mutta terroristit ovat peittäneet jälkensä hämmästyttävän hyvin.

En osannut päätellä syyllistä oikein, vaikka jossain vaiheessa olin varma kuka on teon takana. Loppu tuli siis täysin yllätyksenä, ja täytyy sanoa, että Ohlsson teki vaikutuksen. Loppu jää kaikenlisäksi vielä hyvin avoimeksi jättäen mahdollisuuden palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä terroristien työt eivät pääty koskaan. Eikä terrorisminvastainen työkään.

Vaikka luin Ohlssonia nyt ensimmäistä kertaa, eikä hänen luomansa henkilöhahmot olleet entuudestaan tuttuja, oli uutena lukijana onneksi helppo sujahtaa matkaan mukaan. Henkilöiden ajatuksia ja maailmaa raotetaan aina välillä, ja heidän historiaansa on näin helppo seurata. Paratiisiuhrit koukutti totaalisesti, ja voi olla, että vielä jossain välissä palaan Ohlssonin muihinkin kirjoihin. Aikaisemmin sarjasta on ilmestynyt Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat.

Dekkariviikko! Katarina Wennstam: Tahra

Katarina Wennstam: Tahra

Otava 2011

Suomennos Laura Beck

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts

Tällä viikolla (9.-15.6.2014) vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista dekkariviikkoa, jossa viikon aikana kirjakaupoissa nostetaan esille dekkareita. Lisää dekkariviikosta voit lukea tästä Kirjakauppaliiton tiedotteesta. Dekkarit ovat suosittu genre, ja erityisen hyvin dekkarit sopivat kesään, joten dekkariviikon ajankohta on mitä parhain. 

 

Dekkariviikosta innostuneena päätin minäkin osallistua tempaukseen, ja siirryin heti oman kirjahyllyn pariin tutkimaan josko sieltä löytyisi lukemattomia dekkareita. Kyllähän sieltä heti löytyi yksi johon tarttua, saanhan samalla myös lukemattomia pinoja pienemmäksi! En ole koskaan aikaisemmin ollut dekkareiden ystävä, kunnes blogimaailmaan siirryttyäni uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja täytyy sanoa että olen viihtynyt! Mistäköhän aikaisempi ennakkoluulo? Olen tosin lukenut todella hyviä dekkareita ja nostaisinkin esille viimeisimmän lukemani Erik Axl Sundin Varistytön, Karin Slaughterin Will Trent -sarjan sekä kotimaisen Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan. Näiden kirjailijoiden dekkarit ovat olleet laatua, Varistyttö oli kyllä melkoinen trilogian aloitus! 

 

Dekkarit tuntuvat olevan sellainen genre, että se iskee hyvin moneen, sillä tiedän monia ihmisiä jotka eivät muuten lue juuri koskaan mitään, mutta heidän kirjahyllyistään löytyy aina kuitenkin muutama dekkari. Dekkarit tuntuvat sopivan siis kaikille. Minä aloitin dekkariviikon lukemalla Katarina Wennstamin Tahran, joka minulla on jo tovin odottanut omassa hyllyssäni.

Jonas Wahl on perheenisä ja menestynyt asianajaja, jolla on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Jonas on lisäksi hyvännäköinen, ja nauttii nousukiidossa olevasta urastaan, ja hänet tunnetaan parhaiten kaltoin kohdeltujen naisten puolustajana. Jonasta pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppaa ja bordellitoimintaa, minkä tietää olevan lähtölaskenta kaikelle.

Jonaksen perheeseen kuuluu kaunis, fiksu ja menestyvä vaimo Rebecca, joka kirja alussa vaikuttaa mukavalta. Loppua kohden inho Rebeccaa kohtaan kasvaa, sillä hän on valmis tekemään mitä vain, jotta ei joutuisi luopumaan talostaan ja sen kauniista tavaroista. Lapset Emma ja Oliver aistivat vanhempiensa välisen jännitteen, mutta Emmalla on kiire poikakuvioiden kanssa teiniksi kasvamisen ohessa, ja Oliver suhtautuu intohimoisesti jalkapalloon. Sekä Jonas että Rebecca tuntuivat hyvin vastenmielisiltä henkilöiltä. Ja kuinka jälleen kerran käy taas ilmi, että niiden hulppeiden talojen julkisivujen toisella puolen totuus on jotain aivan muuta..

Kirjan pääaiheita ovat prostituutio, ihmiskauppa ja tätä kaikkea pyörittävät miehet. Ei mikään kevyt juttu ollenkaan. Tahraa ei voi hirveästi luonnehtia dekkariksi, ehkä enemmän trillerimäiseksi, kun totuus alkaa paljastua. Ennen kaikkea koin kirjan hyvin kantaaottavaksi, yhteiskunnalliseksi ja feministiseksi, jossa tuntui jokainen mies olevan kauhea hirviö. Mutta onhan aihe todella vakava ja tätä kauheutta tapahtuu koko ajan.

 

Luin kirjan nopeasti, mutta koin usein kirjan aikana suoranaisia pahanolon tunteita, sillä sen maailma on niin rankka, eikä Wennstam silottele mitään. Toisaalta aihe myös kiukututtaa, miten asiat voivat olla näin! Wennstam kirjoittaa tiukasti ja napakasti tuoden seksinoston epäkohdat esiin:

"Madeleine Edwarsin mukaan seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia. On epätavallista että heidät tuomitaan jos he kieltävät rikoksensa. Seksinostajat ovat niitä harvoja rikollisia, joihin tuomarit ja lautamiehet todella voivat samastua, tunnollisia kansalaisia jotka eivät ikinä syyllistyisi mihinkään sen pahempaan kuin ylinopeuteen tai ehkä veronkiertoon. Niin, ja prostituoitujen luona käymiseen. "

Vaikka kyse on kauheasta ja vakavasta aiheesta joka on syytä nostaakin esille, ei kirja kuitenkaan ollut niin hyvä kuin odotin. 

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

 Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gummerus 2014

Suomennos Tero Valkonen

Englanninkielinen alkuteos The Storied Life Of A. J. Fikry

Alice Islandilla on pieni kirjakauppa, jonka omistaja A. J. Fikry on melkein neljäkymmentävuotias, ja jonka elämässä asiat eivät ole menneet toivotusti. Tämän äksyn herran vaimo on kuollut traagisesti auto-onnettomuudessa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonosti, ja lisäksi hänen aarteensa, Edgar Allan Poen harvinainen kirja on varastettu. Hän äksyilee kaikille, juo viiniä ja syö pakasteruokia. Kirjatkaan eivät tuota enää iloa. Yllättäen kaupan takahuoneesta löytyy paketti, hyvin harvinainen sellainen, joka muuttaa kirjakauppiaan loppuelämän, ja antaa mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta.

Minulta jäi kokonaan huomaamatta kevään kirjakatalogeja selatessani, että joukossa on yksi erittäin mielenkiintoinen teos, joka omaa vallan ihastuttavan nimen. Kun blogeissa alkoi vilahdella tätä kirjaa useamman kerran, heräsi kiinnostus. Minulle tarjoutui mahdollisuus lukea kirja Katjan avustuksella, sillä luovutti oman kappaleensa minulle, kiitos!

Tuulisen saaren kirjakauppias ei kuitenkaan lunastanut paikkaansa minun sydämessäni, sillä lukukokemus jäi varsin laimeaksi. Odotin kirjalta kovasti enemmän, mutta jouduin pettymään. Kieltämättä asetelma oli hieman epäreilu, sillä luin tämän todella vaikuttavan kirjan jälkeen, ja väistämättä vertasin lukukokemusta näiden kahden välillä. Tuulisen saaren kirjakauppias sijoittuu minulla kategoriaan välipalakirjat. Kirjan lukee nopeasti, siinä on suhteellisen heppoinen ja paikoitellen ennalta-arvattavakin juoni, eikä mainittavaa muistijälkeä jää. Ihan kiva siis.

Olihan tässä paljon ihania asioita; kirjoja, kirjakauppa, lukupiirejä, lukemisesta innostuvia ihmisiä... siis aivan kaikkea mistä kirjahullut innostuvat. Rakkautta ja tunnettakin kirjassa oli, mutta ei sillä tavalla että se olisi sykähdyttänyt. Voi harmi, olisin kovasti halunnut ihastua tähän.

Monet ovat kuitenkin pitäneet kirjasta kovasti, katsokaapa vaikka Kristan ja Leenan arviot.

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Otava 2009
Suomennos Sari Karhulahti
Kansi Emmi Kyytsönen
Englanninkielinen alkuteos Half of a Yellow Sun

Puolikas keltaista aurinkoa sijoittuu 1960 -luvun Nigeriaan, aikaan ennen maailmaa ravistuttaneeseen Biafran sotaa, mutta myös aikaan ja elämään keskellä sotaa. Kirjan keskiössä on vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo, tämän naisystävä Olanna ja heidän nuori palvelijansa Ugwu. Olanna on uskomattoman kaunis nainen, joka on tottunut miesten ihaileviin katseisiin, korkeaan koulutukseen ja leveään elämään. Muuttaessaan Odenigbon kanssa saman katon alle, hän totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Samaan aikaan toisaalla englantilainen Richard rakastuu Olannan kaksoissisareen Kaineneen, joka on arvoituksellinen ja täysin erilainen kuin sisarensa Olanna.

Kun Biafran sota sitten puhkeaa, joutuvat he kaikki tavalla tai toisella selviytymään muuttuneissa olosuhteissa, pakenemaan kodeistaan henkensä edestä. Pakolaisleireillä eletään kurjuudessa, nähdään nälkää ja katsotaan kuolemaa silmästä silmään. Sodan, kuoleman ja kauheuksien keskellä jokaisella on kuitenkin haaveena rakkaus, joka jaksaa kantaa ja pitää elämässä kiinni.

Tutustuin Adichieen viime vuonna lukemalla Kotiinpalaajat, joka oli viime vuoden parhaimpia lukukokemuksiani, ja tuolloin kipinä lukea Adichien kaikki kirjat syttyi. Puolikas keltaista aurinkoa oli aivan järjettömän huikaiseva kirja, jonka maailmaan sukelsin heti ja joka on mielessäni vähän väliä. En ymmärrä miksi en ole lukenut kirjaa aikaisemmin! Adichie nousee jälleen tämänkin vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini, vaikka kirja on julkaistu jo vuonna 2009.

Miten Adichie sen tekee? Näennäisesti hänen kirjoissaan ei tapahdu mitään kovinkaan nopeassa tahdissa, kerronta on maltillista mutta niin vaikuttavaa, vahvaa ja puoleensa vetävää, että lukemista on vaikea lopettaa. Kirjassa kertoja vaihtelee, mutta kokonaisuus pysyy koko ajan aivan täysin hallinnassa ja Adichie kietoo taitavasti kaikki henkilöt yhteen. Edes se, että kirjassa vaihdettiin välillä ajallisesti taaksepäin ja sitten taas eteen päin, ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti lukemiseen. Adichie kirjoittaa niin, että tarina tulee iholle, ja Afrikka avautuu lukijan silmien eteen kaikkine väreineen ja makuineen. Sivumäärästä huolimatta mitään ei ollut liikaa, päin vastoin olisin voinut lukea vielä enemmänkin.

Olen aivan hullaantunut Adichieen, kaunis ja lahjakas nainen kirjoittaa niin vahvasti ja kauniisti, että hänen kirjojaan voisi lukea koko ajan. Minulle Adichie edustaa sitä kirjallisuutta, jonka lukemisesta nautin suunnattomasti, ja Adichiessa kulminoituu se, miksi ylipäänsä luen. Juuri siksi, että voisin kokea tällaisen hetken. En voi muuta kuin suositella, lukekaa jos ette ole vielä sitä tehneet.