Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento
Gummerus 2013
Kannet Eevaliina Rusanen
Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi
Englanninkieliset alkuteokset Outlander, 1991 & Drafonfly in Amber, 1992
Olen viime aikoina viettänyt tiiviisti aikaa Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan parissa. En enää muista mikä ajoi minut ostamaan muutama viikko sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta muistan kyllä aina miettineeni näiden lukemista. Ensimmäisen kerran tulin sarjasta tietoiseksi yläasteella, sillä sarjan ensimmäinen osa on suomennettu vuonna 2002. Mistään siis ihan uunituoreesta tapauksesta ei ole kyse, kun Gabaldon on kirjoittanut aloitusosan jo vuonna 1991. Nuorempana en vielä innostunut tarttumaan kirjoihin, sillä olivathan ne melkoisia paksukaisia ja ovat sitä edelleen.
Gabaldon kuitenkin onnistui kaikkien näiden vuosien jälkeen koukuttamaan tämän lukijan nykyhetkeen ja ennen kaikkea 1700-luvun Skotlantiin. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista ja minuun tämä maailma osui ja upposi.
Muukalainen on siis sarjan aloitusosa. Toinen maailmansota on juuri päättynt, ja Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseuduille Skotlannin ylämaalle. Frank on historioitsija ja tavattoman kiinnostunut omasta sukupuustaan, ja jaksaa luennoida Clairelle aina tarkasti löydöksiään. Claire on kiinnostunut lääkekasveista ammattinsa puolesta, ja lähtee eräänä päivänä vaeltelemaan nummeille Frankin jäädessä papereidensa pariin. Täysin tietämättään Claire astuu retkellään muinaisen kivikehään ja tarkemmin sanottuna kiven halkeamaan - joutuen keskelle 1700-luvun Skotlantia.
Claire yrittää ensin ymmärtää mistä on kyse, ja ennen kaikkea päästä takaisin sinne maailmaan mistä lähti, mutta muinaiset klaanisodat ja ajan elämä on yhtäkkiä todellisuutta Clairelle. Niin uskomatonta kuin se onkin, Claire on nyt siinä ajassa mitä hänen aviomiehensä Frank tutkii kiinnostuneena. Ensimmäinen ihminen jonka hän nimittäin kohtaa, on Frankin esi-isä Jonathan Randall.
Clairen uusi elämä on täynnä epäluuloa paikallisten silmissä, kuka on tuo sassenach, muukalainen, jonka taustoista ei mitään tiedetä? Vakooja vaiko peräti noita? Vimmatusti hän yrittää päästä takaisin omaan aikaansa, mutta lopulta käy niin ettei hän enää haluakaan palata - hänellä on nimittäin aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.
Luettuani ensimmäisen osan, en voinut lopettaa lukemista tähän joten marssin kirjakauppaan ostamaan sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Kirjan alku oli kuitenkin hienoinen pettymys, sillä heti alussa selviää että Claire on takaisin nykyhetkessä ja tarkemmin sanottuna Invernessissä oltuaan poissa melkein kaksikymmentä vuotta. Mukanaan hänellä on kaunis tyttärensä Brianna. Kun Muukalaisen viime sivuilla oltiin vielä Skotlannissa, saa nykyhetkessä Claire nyt järkytyksekseen huomata vanhalla kirkkomaalla yli 200 vuotta vanhan hautakiven jossa on hänen skottirakastajansa Jamien nimi. Mitä tapahtui? Oli aika tahmeaa päästä aluksi mukaan tarinaan ja tulin jopa miettineeksi että jäiköhän minulta nyt sitten kuitenkin joku osa lukematta tästä välistä... Onneksi tapahtumat alkavat vähitellen selvitä lukijalle ja saadaan syy siihen miksi Claire ei ole enää Jamien kanssa toisessa ajassa.
Paikoitellen kirjoja oli aika raskasta kahlata, sillä tiivistämisen varaa olisi mielestäni ollut monessa kohtaa. Skottikieli tuntui myös hieman oudolta, enkä ollut aina varma onko kyse ihan suoranaisesti kielioppivirheestä. Lisäksi kulmakarvojani nostattivat kirjojen seksikohtaukset joita tuntui olevan vähän turhankin paljon ja olivat liioiteltujakin. Mutta. Jokin näissä kuitenkin vetää puoleensa kun harmittelen ettei minulla ole heti käteni ulottuvilla sarjan kolmatta osaa, Matkantekijää. Se minun on hankittava mahdollisimman pian. Minusta muuten nämä pokkareiden kannet ovat paljon hienommat kuin mitä kovakantisten, viittaavat selkeästi kyseessä olevan historiallinen kirja.
