Vielä ei oikein alle vuoden ikäiselle toimi sadut. Hän kun haluaa ottaa kirjan omaan käteensä ja vaikka vähän haukatakin sitä, eikä keskittymiskyky tahdo riittää tarinan kuuntelemiseen. Siksi meillä onkin esillä koko ajan värikkäät, paksua pahvia olevat kirjat. Ja näistä lähtee kaiken lisäksi vielä ääntäkin.
Molemmat kirjat kirppu on saanut lahjaksi. Ja nämä ovatkin olleet sellaisia napakymppejä että oksat pois! Nämä kun laittaa kirpun eteen, alkaa aivan mahdoton innostus. Sivuja käännellään edes takaisin ja odotellaan että josko ääni kuuluisi. Tässä vaiheessa joutuu äiti vielä painamaan nappia, mutta selkeästi kirppu jo ymmärtää että ääntä pitää kuulua. Mauri Kunnaksen Piipaa! -kirjan nappia ei tarvitse painaa niin kovaa kuin Mikä ääni kuuluu? -kirjassa, se on tässä todettu.
Vielä nuorempana meillä toimi pehmokirjat myös hyvin, mutta nykyään ne saavat olla ihan rauhassa kirpun edessä. Nyt näköjään pitää olla jo vähän enemmän kirjamaista meininkiä. Katsotaan mitä kirppu haluaa seuraavaksi lukea ;) Tästä se pienen ihmisen lukukokemus lähtee!
