Cecilia Samartin - La Peregrina

Cecilia Samartin - La Peregrina. Bazar 2013. Suomennos Ulla Lempinen

"Vaivuin tilaan, jossa en ollut unessa enkä valveilla vaan eräänlaisessa horteessa kahden maailman välissä. Toinen niistä oli tämä maailma, mutta en ollut varma, oliko se toinen taivas vai helvetti. En kuitenkaan halunnut kumpaankaan maailmaan, sillä en kuulunut mihinkään. Olin radaltani suistunut planeetta ja ajelehdin äärettömässä avaruudessa, synkässä ja kylmässä tyhjiössä, missä vallitsi syvä hiljaisuus, rauha ja niin rikkomaton pimeys että mustuuskin olisi loistanut siinä majakkana. Mutta myöhemmin ymmärtäisin, että tuossa paikassa jossa kuolema oli ylistyslaulu, olin syntynyt uudestaan."

La Peregrina on jatkoa kirjailijan aiemmin ilmestyyneelle Senor Peregrino -romaanille, jossa tutustuttiin Herra Peregrinoon sekä kauniiseen nuoreen Jamiletiin, joka oli jättänyt kotimaansa Meksikon taakseen. Jamiletin koko elämää on varjostanut hänen verenpunainen syntymämerkkinsä, joka on ollut syy lähteä Meksikosta Los Angelesiin. Uudessa kotimaassaan hän tapaa vanhan ja aluksi hyvin erikoisen Herra Peregrinon, jonka kanssa ystävyys syvenee. Herra Peregrino on kertonut Jamiletille menneisyydestään joka on herättänyt tytön uteliaisuuden. Jamilet haluaa palavasti saada selville kuinka Herra Peregrinolle ja tämän suurelle rakkaudelle lopulta kävi, ja lukija pääsee tarunomaiselle matkalle menneisyyteen.

Jamiletin ja Herra Peregrinon nykyisyyden rinnalla kulkee siis myös menneisyys, ja toisessa aikatasossa seurataan nuoren Rosa- tytön elämää pienessä espanjalaiskylässä. Rosan elämä muuttu kertaheitolla, kun erään päivän tapahtumat torilla saa Rosan pakenemaan kotikaupungistaan ja liittymään mustalaisten joukkoon. Koti-ikävästään huolimatta Rosa ymmärtää kuuluvansa tähän hyljeksittyyn yhteisöön, jossa hänet otetaan avosylin vastaan.

En halua paljastaa juonesta nyt tämän enempää, mutta sen voi kertoa, että olen ollut taas kerran aivan haltioitunut Samartinin kynästä. Olen lukenut kirjaa kuin huumattuna muutaman päivän, tämä ihmeellinen tarina vie mennessään. Tässä on suuria salaisuuksia, vihaa, rakkautta, draamaa ja asioita jotka ovat arjen ymmärrystä suurempia. Minusta tämä oli vain kerta kaikkiaan ihana kirja, jonka en olisi halunnut päättyvän. Ja onneksi kyseessä on trilogia, joten jossain vaiheessa tälle on tiedossa vielä jatkoa yhden kirjan verran.

Minulle Samartinin kirjan ilmestyminen on aina yksi vuoden tapauksista. Nautin suunnattomasti hänen tavastaan kirjoittaa tarinaa. Olen edelleenkin sitä mieltä että Samartin parantaa kirja kirjalta, ja hän lukeutuu edelleen lempikirjailijoihini. Nyt janoan tietää mitä viimeisellä osalla on vielä kerrottavanaan!

"Jotkin asiat voivat olla vaikeita ymmärtää, mutta elämässä tulee hetkiä, jolloin tärkeää ei ole ymmärtää vaan uskoa itseensä ja siihen, minkä tuntee sydämessään."

Piia Posti - Talven jälkeen valo

Piia Posti, Talven jälkeen valo. Gummerus 2010. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

"Mutta Marja tuli ulos ja teki hänestä äidin, siloposkisesta tytöstä, jolla oli mielipiteissään pelkkää mustaa ja valkoista: En koskaan eroa. Permanentit ovat rumia. En ikinä hanki tuulipukua.
Vielä silloin tunteetkin sopivat omiin laatikoihinsa ja rakkauden tiesi rakkaudeksi ja vihan vihaksi."


Anna on saavuttanut elämässään kaiken mitä on toivonutkin. Häät, opiskelut, lapsi, omakotitalo ja sitä ympäröivä kaunis puutarha. Silti hän huomaa kaipaavansa jotain muuta, ja silloin tulevat unet. Aviomies Jussin työpäivät venyvät ja vievät paria erilleen. Sitten Annan on kerrottava Jussille mitä on tehnyt, ei halua pitää salaisuutta enää itsellään. Jussi pakenee Lappiin mökille jonka on vuokrannut nuorille opiskelijatytöille. Siellä hän tapaa nuoren Nadjan, ja pian heidän avioliitossaan on enemmän kuin kaksi ihmistä.

Heti alussa selviää Annan uskottomuus, ja vauhdilla etenevät myös petetyksi tulleen Jussin kuviot. Kuvio on vielä melko kliseinen, kun lohtua haetaan itseään nuoremmasta tytöstä. Tästä seuraa tilanne jossa Nadja huomaa rakastuneensa ukkomieheen totaalisesti ja haaveilevansa yhteisestä tulevaisuudesta, vielä melko sinisilmäisesti.

Tarina alkaa heti alussa kulkemaan jouhevasti ja tavalla, joka saa lukijan täyden huomion. Nuoruuden mustavalkoisesta ajattelutavasta on tultu pisteeseen jossa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, ihmiset muuttuvat. Kaiken tämän seurauksena Anna muuttaa heidän yhteisen tyttärensä Marjan kanssa kerrostaloon asumaan, Nadja ja Jussi heidän entiseen yhteiseen taloonsa.

Siinä missä aikuiset kasvavat ja kipuilevat, kärsii myös Jussin ja Annan tytär Marja tilanteesta. Marja joutuu jo hyvin nuorena ottamaan vastuuta äidistään, ja myös uuden sisaren hoito jää pitkälti Marjan vastuulle Annan alkoholiongelmien lisääntyessä. Nuori tyttö joutuu kokemaan turhan paljon nuoresta iästään huolimatta, ja Annan käyttäytyminen saa välillä haukkomaan henkeä.

Henkilöhahmoihin suhtauduin hyvin ristiriitaisesti ja ailahtelevaisesti. Tavallaan ymmärsin, miksi kaikki alkoi niin kuin alkoi, silti ärsyynnyin useissa kohdin. Jussin uuden avovaimon Nadjan haaveet täydellisestä elämästä, lapsesta ja naimisiinmenosta, Annan holtittomuudesta mutta myös Jussin käytöksestä kaikkia naisiaan kohtaan. 

Minä mietin kirjaa lukiessani vielä elokuun lämpiminä päivinä, että tämä olisi ollut ehkä enemmän syksyn synkkyyksiin sopiva. Vai miksi kaiken synkän ja surullisen mieltää niin helposti syksyyn? Lukukokemus oli melkoisen rankka, niin paljon ikäviä asioita. Silti pidin tästä, sivuja kääntyi kuin itsestään ja Posti kirjoittaa hyvin. Lukija ei voi olla tuntematta vahvasti teosta lukiessa.

Tartuin kirjaan täysin sattumalta, sillä löysin tämän kirjaston poistomyynnistä enkä osannut ollenkaan varautua melkoisen yllättävään juonenkäänteeseen kirjan keskivaiheilla. Tämä yllätys sai pohtimaan mitä kaikkea kirjalla onkaan vielä antaa, ja tämä lisäsi kirjan imua kyllä entisestään. Talven jälkeen valo on kirjailijan esikoisteos.

Marja-Leena Tiainen - Khao Lakin sydämet

Marja-Leena Tiainen - Khao Lakin sydämet, Tammi 2013

Kansi: Laura Lyytinen

"Muistot tulvivat päällesi kuin hyökyaalto. Varaudu siihen."

Viisitoistavuotias Emma matkustaa isoäitinsä kanssa Thaimaan Khao Lakiin. Kerta ei ole ensimmäinen, viimeksi hän kävi Khao Lakissa vuonna 2004 jolloin tuhoisa tsunami vei mennessään Emman koko perheen. Tuolloin kuusivuotiaan Emman elämä muuttui kertaheitoilla järkyttävällä tavalla ja suru on edelleen sydämessä kun kone laskeutuu Thaimaahan. Matkan tarkoituksena ei ole kuitenkaan vain loikoilla auringossa, Emma ja isoäiti haluavat löytää miehen joka pelasti pienen Emman tsunamin kynsistä nostamalla turvaan puuhun.

Matkan aikana muistoilta ei voi välttyä. Teini-ikäinen Emma ei voi koskaan enää tavata äitiään, isäänsä, pikkuveljeään eikä isovanhempiaan. Suru on suuri. Tsunami on erottanut, mutta yllättäen se myös yhdistää, kun Emma tapaa mukavan ruotsalaispojan Lukaksen joka on hänkin selviytynyt tsunamista. Pian romantiikka jo väreilee ilmassa.

Kirjassa taiteillaan kahdessa eri aikatasossa, kun välillä palataan vuoteen 2004 ja käydään läpi traagisia tapahtumia. Kuivin silmin en näitä muistoja lukenut. Vaikka tragediasta on kulunut jo aikaa, ei sitä koskaan voi unohtaa. He ketkä selvisivät, kokivat jotain sellaista jota emme voi koskaan täysin käsittää. Suomalaisia menehtyi niin paljon että varmasti jokaista tsunami on tavalla tai toisella koskettanut. Tämän päivän nuoret ovat olleet tuolloin hyvin pieniä, ja siksi on hienoa ja tärkeää että Tiainen kirjoittaa nyt aiheesta kirjan juuri nuorille.

Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut yhden minun nuoruuteni tärkeimmistä kirjoista, Rakas Mikael, jota muistan lukeneeni useaankin kertaan. Tiainen kirjoittaa uskottavasti ja osaa samaistua nuorten maailmaan, myös tässä uusimassa teoksessa ollaan ajan hermolla kun hengaillaan facebookissa ja pidetään blogia. Vaikka Khao Lakin sydämet on nuortenkirja, ei kannata vanhemmankaan lukijan jättää kirjaa täysin huomioimatta. Ainekset ovat hyvin kasassa kun draaman ja koskettavuuden lisäksi lukija pääsee seuraamaan orastavaa nuorta rakkautta, ajan saatossa helpottavaa raskasta surua sekä lopun toiveikkuutta ja elämän jatkumista.

Vaikka paikoitellen ymmärsinkin etten kuulu kirjan kohderyhmään, viihdyin silti kirjan parissa ja luin tämän nopeasti. Kirjan lainasin kirjastosta ja kyseessä on muuten suhteellisen tuore tapaus, sillä tämä on ilmestynyt heinäkuussa. Mukavaa lukea välillä nuorten kirjojakin!

Muita kirjan lukeneita: Kirsi ja  Mari A.

Mons Kallentoft - Kevätkuolema

 Mons Kallentoft - Kevätkuolema (Vårlik) WSOY 2013. 

Suomennos Arja Gothoni ja Juha Saikkonen

"Isi, missä sinä olet?

Haluan että olet minun luona.

Minne sinä olet mennyt? Isi, isi sinun pitää tulla nyt.

Pikkuveli itkee.

Se on niin pieni. Se makaa lattialla ja itkee ja lattialla on pissaa, isi. Täällä on hämähäkkejä ja pääseekö käärmeet sisään? Liskot, keltahampaiset varaanit, nekö ne täällä rapistelevat? Isi, on sinun vika jos me kuollaan."

Näin hyytävästi alkaa minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan Mons Kallentoftin luoma, jo neljänteen osaansa ehtinyt Malin Fors - sarja. Hyytävä ja rankka kirja ei päästä lukijaa missään vaiheessa helpolla, mutta samalla se koukuttaa lukijan täydellisesti heti ensi sivuilta lähtien.

Karmivan alun pohjustuksen jälkeen siirrytään pieneen Linköpingin kylään, jossa kaunis kevätpäivä muuttuu verenpunaiseksi kun torilla räjähtää pommi. Malin hälyytetään paikalle suoraan äitinsä hautajaisista, eikä näkymään torilla voi koskaan valmistautua kunnolla. Siellä makaa kuolleena kauniit kuusivuotiaat kaksostytöt, joiden nimiä heidän äitinsä on juuri äsken kiljunut, ennen sokaisevan kirkasta valoa vieden tytöt taivaan tuuliin.

"Me elimme kuusi vuotta, Malin.

Kuusi vuotta.

Mikä elämä se muka on?

Me haluamme enemmän."

Malinilla on vahva, lähes yliluonnollinen vaisto, ja hän kuulee tyttöjen äänet. Hänen täytyy auttaa tyttöjä, kuka on pommi-iskun takana, ja kuka on niin julma että tappaa lapsia? Samalla kun Malin kollegoineen ratkaisee kamalaa rikosta, sivutaan myös Malinin henkilökohtaista elämää. Äidin kuoleman käsitteleminen, alkoholiongelman kanssa kamppaileminen sekä sen suuren tiedon kanssa eläminen, joka äidin perunkirjoituksessa ilmenee vuosien jälkeen. Malinin elämässä tapahtuu paljon, mutta tärkeintä on nyt saada lapsentappaja kiinni.

Malinin tutkimukset vievät lukijan asunnottomien keskuuteen, Tukholman hylättyihin metrotunneleihin ja hienostokaupunginosiin. Asetelma on jyrkkä, ja Kallentoftilla on paikoitellen vahva yhteiskunnallinen ääni, kun maailmalla vallitseva taloudellinen tilanne vaikuttaa myös tavallisiin ruotsalaisiin. Tukholma näyttäytyy kirjassa melkeinpä vastenmielisenä, kaupunkina joka rakastaa vain menestystä ja rahaa.

Vaikka olin välillä kauhusta jäykkä, ja minua suorastaan ahdisti ja itketti lapsiin kohdistuva väkivalta ja sairaalloinen pahuus mitä kirjojen sivuilta löytyi, en voi voi muuta sanoa kuin että todella, todella taidokas kirja. Ymmärrän, että tämä voi olla joillekin liikaa juuri lapsiin kohdistuvan väkivallan vuoksi mutta silti tätä suosittelen, jos psykologinen rikoskirjallisuus kiinnostaa. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä oli todella hyvä, ja kiitän Annikaa lukuvinkistä!

Muita kirjan lukeneita: Lukuneuvoja ja Kirjanainen

Lukujumin selätystä Neiti Etsivän avulla!

Lukujumi pääsi yllättämään pahanlaisesti. Viime aikoina en ole edennyt missään kirjassa alkua pidemmälle, ja olen ollut asiasta levoton ja turhautunut. Mietin mikä tässä jumituksessa voisi auttaa, ja suuntasin kirjahyllylleni. Silmiini osui muutama Neiti Etsivä ja silloin välähti että nyt voisi olla aika vuosien tauon jälkeen tarttua näihin. Kuinka ihanaa ja nostalgista! Nyt näkisin kuinka ajan kuluminen on vaikuttanut, ja miten suhtautuisin yhteen suosikkisarjoistani näin aikuisiällä. Taustalla saattoi vaikuttaa äskettäin Amman pitämä varhaisnuoruuteni parhaat -viikko, jota oli todella kiva seurata.

Olin todella innoissani kun otin käteeni ensimmäisen Neiti Etsivän, ja palasin ala-aste vuosiini. Neiti Etsivänä toimii arvostetun asianajajan Carson Drewin tytär Paula Drew, joka ratkoo erilaisia mysteerejä useimmiten yksin, mutta välillä isänsä ja ystäviensä avulla. Kadonnut testamentti on ensimmäinen Neiti Etsivä -kirja, ja se on kirjoitettu vuonna 1955. Ajan huomaa monissa kohdin, ihmisten puhetyyli on hyvin asiallista ja ilmaisut vanhanaikaisia, myös rahanarvo on eri kuin nykyään. Kummastusta herätti Paulan auto, josta paikoitellen puhuttiin vaunusta. Hmm...
Lisäksi kiinnitin huomiota myös siihen, että alussa Paulaa kuvaillaan vaaleahiuksiseksi, vaikka myöhemmin muistan kyllä Paulan punahiuksisena.

Lukujumini aikana luin seuraavat Neiti Etsivät:

 Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti

Neiti Etsivä kummitustalossa

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Nämä ovat järjestyksessään kolme ensimmäistä ilmestynyttä Neiti Etsivää. Kirjoja on ilmestynyt yhteensä 105 kappaletta, joka onkin melkoinen määrä! Aina silloin tällöin etsiskelen näitä hyllyyni, netissä Neiti Etsiviä on jonkun verran myynnissä ja sieltä on näitä tullut hankittua.

Kaiken kaikkiaan minusta Neiti Etsivät ovat hyvin viattomia kirjoja, ja näiden lukemisesta tulee vain jollain tavalla hyvä mieli. Se että Paula ratkoo 16- vuotiaana mysteerejä omin päin, ja johtolankoja tupsahtelee sieltä täältä ei ärsytä, vaikka onkin kovin epäuskottavaa. Eihän päälle sataan sivuun liikaa juonta mahdukaan.

Jatkossa kun lukujumi uhkaa painaa päälle, otan lääkkeeksi Neiti Etsivän. Tämähän toimii! Nyt voin nimittäin onnellisena kertoa että on taas kova into ja vauhti lukea, täytyy vain päättää minkä otan seuraavaksi lukuun. Minä vain odotan että saan kirjaston varauslistalta niin pian kuin mahdollista lukuun Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Minun on pakko lukea se!

Mikä auttaa teitä selviytymään lukujumista?