 |
| Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa Otava 2009 Suomennos Sari Karhulahti Kansi Emmi Kyytsönen Englanninkielinen alkuteos Half of a Yellow Sun |
Puolikas keltaista aurinkoa sijoittuu 1960 -luvun Nigeriaan, aikaan ennen maailmaa ravistuttaneeseen Biafran sotaa, mutta myös aikaan ja elämään keskellä sotaa. Kirjan keskiössä on vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo, tämän naisystävä Olanna ja heidän nuori palvelijansa Ugwu. Olanna on uskomattoman kaunis nainen, joka on tottunut miesten ihaileviin katseisiin, korkeaan koulutukseen ja leveään elämään. Muuttaessaan Odenigbon kanssa saman katon alle, hän totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Samaan aikaan toisaalla englantilainen Richard rakastuu Olannan kaksoissisareen Kaineneen, joka on arvoituksellinen ja täysin erilainen kuin sisarensa Olanna.
Kun Biafran sota sitten puhkeaa, joutuvat he kaikki tavalla tai toisella selviytymään muuttuneissa olosuhteissa, pakenemaan kodeistaan henkensä edestä. Pakolaisleireillä eletään kurjuudessa, nähdään nälkää ja katsotaan kuolemaa silmästä silmään. Sodan, kuoleman ja kauheuksien keskellä jokaisella on kuitenkin haaveena rakkaus, joka jaksaa kantaa ja pitää elämässä kiinni.
Tutustuin Adichieen viime vuonna lukemalla Kotiinpalaajat, joka oli viime vuoden parhaimpia lukukokemuksiani, ja tuolloin kipinä lukea Adichien kaikki kirjat syttyi. Puolikas keltaista aurinkoa oli aivan järjettömän huikaiseva kirja, jonka maailmaan sukelsin heti ja joka on mielessäni vähän väliä. En ymmärrä miksi en ole lukenut kirjaa aikaisemmin! Adichie nousee jälleen tämänkin vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini, vaikka kirja on julkaistu jo vuonna 2009.
Miten Adichie sen tekee? Näennäisesti hänen kirjoissaan ei tapahdu mitään kovinkaan nopeassa tahdissa, kerronta on maltillista mutta niin vaikuttavaa, vahvaa ja puoleensa vetävää, että lukemista on vaikea lopettaa. Kirjassa kertoja vaihtelee, mutta kokonaisuus pysyy koko ajan aivan täysin hallinnassa ja Adichie kietoo taitavasti kaikki henkilöt yhteen. Edes se, että kirjassa vaihdettiin välillä ajallisesti taaksepäin ja sitten taas eteen päin, ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti lukemiseen. Adichie kirjoittaa niin, että tarina tulee iholle, ja Afrikka avautuu lukijan silmien eteen kaikkine väreineen ja makuineen. Sivumäärästä huolimatta mitään ei ollut liikaa, päin vastoin olisin voinut lukea vielä enemmänkin.
Olen aivan hullaantunut Adichieen, kaunis ja lahjakas nainen kirjoittaa niin vahvasti ja kauniisti, että hänen kirjojaan voisi lukea koko ajan. Minulle Adichie edustaa sitä kirjallisuutta, jonka lukemisesta nautin suunnattomasti, ja Adichiessa kulminoituu se, miksi ylipäänsä luen. Juuri siksi, että voisin kokea tällaisen hetken. En voi muuta kuin suositella, lukekaa jos ette ole vielä sitä tehneet.
