Muriel Barbery: Haltiaelämää

Muriel Barbery: Haltiaelämää

Gummerus 2016
Suomennos Lotta Toivanen
Kansi Magnus Petersson / Trevillion Images
Ranskankielinen alkuteos La vie des elfes
Arvostelukappale kustantajalta

"Maria ei seurustellut pelkästään aineen kanssa vaan puheli myös seudun eläimille. Ei hän aina ollut osannut. Mutta itäisen metsäaukean seikkailun jälkeen hän oli oppinut yhä paremmin näkemään menneisyyden kuvina, hahmottamaan asioiden tarkoituksenmukaisen järjestyksen, saamaan tiedon tärkeistä tapahtumista kuten kirjeen saapumisesta ja siitä vaarasta, joka uhkasi, jos hän ei sitä avaisi, ja ennen kaikkea hän oli oppinut puhumaan niittyjen, kolojen ja metsän eläimille."

Pienessä burgundilaiskylässä asuva Maria huomaa omaavansa aivan erityisen lahjan: hän osaa puhua metsän eläimien kanssa, ja kuulla oksien sekä lehtien laulun. Kaukana Italiassa asuvalla Claralla taas on aivan ilmiömäinen kyky soittaa pianoa, ja hänet lähetetäänkin Roomaan kehittämään taitojaan. Näiden kahden erittäin lahjakkaan tyttöjen tiet risteävät elämää suurempien asioiden keskellä, ja jos juuri he saavat yhteyden toisiinsa, voi maailman tulevaisuus olla toinen.

Voi että.

Tämä kirja ei ollut minun sitten ollenkaan.

Minulla kesti todella kauan päästä kirjan yliluonnolliseen maailmaan kiinni, ja luinkin kirjaa useita iltoja aina lopulta nukahtaen käytännössä tylsyyteen. En kerta kaikkiaan osannut upota kirjan maailmaan, ja päivän päätteeksi hyppääminen maagisen realismin maailmaan haltioiden pariin ei toiminut.

Kiinnostavaa kirjassa kuitenkin oli Barberyn tapa kirjoittaa, joka on varmasti ollut suomentajalle mielenkiintoinen tehtävä. Lauseet ovat melko pitkiä, paikoitellen runollisia ja silti niistä paistaa kirjailijan omintakeinen tyyli. Se tuntui jotenkin hyvin ranskalaiselta sitä osaamatta sen enempää pukea sanoiksi. Kirjan alussa olinkin innoissani tekstin tyylistä, mutta jossain vaiheessa aloin uupua. Oli vaikeaa ymmärtää kenestä puhuttiin tai missä oltiin, henkilöhahmojakin kun kirjassa riittää.

Yliluonnollisuus ei todellakaan toimi kaikille, eikä minullekaan tämän kirjan muodossa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo tovi, se on haihtunut mielestä käytännössä jo kokonaan. Barbery on hakenut kirjaansa kauneutta, metaforia ja syvällisyyttä, mutta minulle se näyttäytyi aika ohuena, omituisena luettavana lopulta tavoittamatta siitä oikeastaan mitään.

Muriel Barbery on kirjoittanut aiemmin kirjat Siilin eleganssi josta kovasti pidin, sekä Kulinaristin kuolema josta taas en pitänyt ollenkaan päähenkilön takia. Haltiaelämää taas ei lopulta toiminut maailmansa vuoksi minulle ollenkaan vaikka kirjalta paljon odotinkin. Kirjan takaliepeestä käy ilmi, että Barbery kirjoittaa tarinalle jatkoa, ja että "Haltiaelämän vaihtoehtoisessa maailmassa vastaus ihmiskunnan eheytymiseen on jälleenlöydetty yhteys luontoon, yliluonnolliseen ja runolliseen hurmioitumiseen".

Haruki Murakami - Kafka rannalla

Haruki Murakami - Kafka rannalla
Tammi 2011
Suomennos Juhani Lindholm (englanninkielisestä käännöksestä Kafka on the Shore, 2005)
Japaninkielinen alkuteos Umibe no Kafuka, 2002


Viidentenätoista syntymäpäivänäni minä karkaan kotoa, matkustan kaukaiseen kaupunkiin ja asun pienen kirjaston kulmauksessa. 
Kuulostaa vähän sadulta, mutta satua se ei ole, uskokaa pois. Ei vaikka sitä miten päin vääntelisi.

Kafka Tamura on asunut kahdestaan isänsä kanssa siitä lähtien, kun tämä oli neljävuotias. Tuolloin hänen äitinsä ja sisarensa häipyivät jättäen Kafkan yksin, ja noita arpia Kafka kantaa edelleen elämässään mukana. Välit isään ovat olemattomat ja nyt, viisitoistavuotiaana, Kafka päättää karata kotoa. Hänellä ei ole mitään syytä miksi jäädä. Takaraivossa jyskyttää isän julma ennustus, kohtalo jolta ei voi välttyä, mutta myös toive löytää äiti ja sisko.

Toisaalla on kuusikymmentävuotias Nakata, joka on lapsena joutunu omituiseen onnettomuuteen josta ei ole koskaan selvinnyt. Tapahtuman seurauksena Nakata menetti muistinsa kokonaan, eikä hän osaa lukea eikä kirjoittaa. Nakatalla on kuitenkin kyky keskustella kissojen kanssa, ja hän etsiikin työkseen kadonneita kotikissoja. Kun Nakata seuraa erään kissan jälkiä, päätyy hän Kafkan isän taloon. Tuo hetki muuttaa Nakatan elämän täysin ja Nakata pakenee.

Kafka on tuossa vaiheessa jo päätynyt Tokiosta Takamatsuun, ja löytänyt kauniin kirjaston jonne muuttaa myöhemmin asumaan. Myös Nakata matkaa Takamatsuun täysin tietämättä miksi, hän vain tietää että hänen on mentävä ja tehtävä jotain. Näiden kahden tarinat nivoutuvat yhteen ja vievät lukijan matkalle realismin tuolle puolen.

"Minulle tapahtuu kaikenlaisia asioita", minä aloitan."Osa on omia ratkaisujani, osa ei. Enkä pysty enää erottamaan, kumpi on kumpaa. Jotenkin vain tuntuu kuin kaikki olisi ennalta päätetty - että minä kulkisin tietä, jonka joku on piirtänyt valmiiksi minua varten. On ihan sama, kuinka paljon minä ajattelen tai ponnistelen. Itse asiassa tunnen itseni sitä huonommin, mitä kovemmin yritän. Ihan kuin minuus olisi kiertorata, jolta olen eksynyt kauas pois, ja se oikeasti sattuu. Ennen kaikkea se kuitenkin pelottaa. Säpsähdän kuin vain ajattelenkin sitä.

Nyt muutaman Murakamin kirjan lukeneena huomaan joidenkin asioiden toistuvan usein: usein juuri klassinen musiikki taustalla, päähenkilönä poika joka kärsii vaikeasta isä-suhteesta, seksi, kirjallisuus ja kirjat ja myös tässä törmään Tsehovin teoriaan "jos tarinassa esiintyy pistooli, sen pitää myös laueta". Ja tietysti se maaginen realismi. On muuten todella hämmästyttävää, kuinka Murakami saa perus arjenaskareetkin kuulostamaan mielenkiintoisilta, yleensä jos joutuu lukemaan päähenkilön ruoanlaittopuuhista tai jumppatuokiosta, pitkästyy väkisinkin. Murakamin kirjoittamana sekin on vallan mielenkiinoista, eikä vie tehoja tarinalta.

Tällä kertaa Murakami on saanut minut paitsi pauloihinsa myös hyvin hämmentyneeksi. Olen lukenut kirjaa nyt pari viikkoa ja se on todellakin vienyt minut täysin muihin maailmoihin. Hidas eteneminen parin sivun tahtia ja hajanaiset lukukerrat eivät kuitenkaan tehneet lukukokemukselle hyvää, valitettavasti. Nyt tuntuu siltä, kuin en olisi ymmärtänyt läheskään kaikkea. Ei niin, että Murakamin kirjoja välttämättä kukaan koskaan täysin ymmärtäisi, mutta tällä kertaa lukukokemusta ei voinut mitenkään verrata IQ84 -trilogiaan, joka vei tämän lukijan täysin mennessään. Tämä kirja jos mikä vaatisi toisen lukukerran ihan vain sen takia, että varmistaisin itseltäni ymmärsinkö mitään. Kafka rannalla herättää paljon ajatuksia hämmentävillä, todella oudoilla ja joskus suorastaan ällöttävillä kohtauksillaan, mutta Murakami on Murakami, ja hän vetää väkisinkin puoleensa. Voiko kirja olla samaan aikaan hyvä mutta outo? Sitä tämä minulle nimittän oli.

"Muistot ovat sellaisia, jotka lämmittävät ihmistä sisältäpäin, mutta samalla ne myös repivät häntä kappaleiksi."

"Niin kauan kuin aikaa ylipäänsä on olemassa, jokainen meistä viime kädessä saa jonkilaisen vahingon sielulleen, muuttuu joksikin muuksi. Niin käy ennemmin tai myöhemmin kaikille."

Haruki Murakami - IQ84, osa 3

Haruki Murakami - IQ84 (2010)

Tammi 2013

Suomennos Aleksi Milonoff

Kansi Laura Lyytinen

 

"Silti Aomame jaksoi istua parvekkeella ja vahtia silmä tarkkana leikkipuistoa. Hän oli kuin merimies, joka on kiivennyt korkeaan mastoon ja tähyilee aavalla merelle etsien kalaparvia tai periskoopin uhkaavaa varjoa. Aomamen valpas katse haki vain yhtä ainoaa - Tengo Kawanaa."

Matkani kahden kuun taivaan alla, vuodessa IQ84, on tullut nyt päätökseen. Ja millainen matka se on ollutkaan! Luettuani ensimmäiset kaksi osaa, kärsin niin pahoista vieroitusoireista että kolmas osa oli saatava lukuun ja pian. Yritin kovasti olla ahmimatta kirjaa kerralla, sillä en vain olisi halunnut tämän loppuvan. Sarjan lukemisen jälkeen jäljellä on nyt ikävä. IQ84 vei minua täysin, ja olen todella iloinen että tämä voitti Blogistanian Globalian.

Kolmas osa alkaa siitä mihin toisessa osassa jäätiin: taivaalla on kaksi kuuta, jotain outoa on tekeillä, eivätkä Tengo ja Aomame ole löytäneet toisiaan. Uutena kertojaäänenä on luotaantyöntävä, molempien perässä oleva salapoliisi Ushikawa, joka on tärkeässä roolissa maailmassa jossa Aomame ja Tengo etsivät toisiaan vimmatusti. Aomamen ja Tengon täytyy saada todellisuus nyrjähtämään takaisin vuoteen 1984, sillä rinnakkaistodellisuuden järjestys uhkaa sortua. Mutta ehtivätkö he löytää toisensa ennen kuin heidät löydetään?

Päätösosa on hieman erilainen verrattuna kahteen ensimmäiseen osaan. Tässä edetään selkeästi rauhallisemmin, vaikka odotin menon olevan vauhdikkaampaa. Rauhallisempi tahti ei kuitenkaan missään vaiheessa häirinnyt tai vienyt tehoa tarinalta, se kaikki sopi tilanteeseen hyvin.Verkko kiristyy ympärillä hitaasti, mutta saa lukijan odottamaan loppuratkaisua silti suurella jännityksellä.

IQ84 on paljon sellaista mitä ei ymmärrä, mutta josta toisaalta voisi kertoa paljonkin. Aina kun kohdalle osuu todella hyvä kirja joka vie jalat alta, vie se selkeästi myös taidon kirjoittaa kirjasta mitään ylistyssanoja järkevämpää. IQ84 on kirja, joka täytyy lukea, kokea ja antaa viedä mennessään. Minulle kirjan maailma on ollut sellaista josta on ollut vaikeaa palata takaisin, tässä tarinassa olen ollut niin kiinni viime viikkoina etten ihan heti muista koska viimeksi näin olisi kirjan kohdalla käynyt. Kirja sisältää paljon on paljon outoja asioita, eikä loppukaan anna paljon vastauksia, mutta ehkä siinä juuri on osa Murakamin taikaa: lukija jää hämmennyksen valtaan, mutta silti pohtimaan mistä tässä kaikessa on kyse. Murakamilla on taito kirjoittaa niin, etteivät oudot asiat loppupeleissä edes tunnu niin kovin oudoilta, kaikki on mahdollista.

IQ84 on ollut minulle huikea lukukokemus, siitä ei pääse mihinkään. Yksi parhaimpia lukemiani kirjoja. Muuta en aio enää sanoa kuin että lukekaa te jotka ette vielä ole kirjaan tarttuneet. Teillä tämä huikea maailma on vielä edessä, minä yritän päästä IQ84:n tunnelmasta vähitellen muiden kirjojen pariin, helppoa se ei tule olemaan.

Haruki Murakami - IQ84, osat 1&2

Haruki Murakami - IQ84 (2009)

Tammi 2013

Suomennos Aleksi Milonoff

Kansi Laura Lyytinen

"Tahdoin tai en, olen nyt täällä, vuodessa IQ84. Minun tuntemaani vuotta 1984 ei ole enää olemassa. Nyt on IQ84. Ilma on muuttunut, maisema on muuttunut. Minun täytyy sopeutua tähän kysymysmerkkimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Niin kuin eläimen, joka on vapautettu uuteen metsään. Jotta voin pitää puoliani ja säilyä hengissä, minun pitää oppia ja sisäistää paikan säännöt."

Olen ollut jo useamman päivän poissa blogimaailmasta johtuen siitä että olen elänyt aivan toisessa maailmassa, tarkemmin sanottuna rinnakkaistodellisuudessa ja vuodessa IQ84. Venytin lukemistani loppua kohden sillä en olisi millään halunnut tämän kirjan loppuvan! Tämä kirja on kerta kaikkiaan vienyt nyt lukijaa, koska kärsin kuuhulluudesta ja täysikuun aikana kirja tuli jopa uniini. Oli vaikeaa herätä normaaliin arjen oravanpyörään kun mieli on vuodessa IQ84.

Kirjan alussa tuntuu siltä ettei juuri mitään tapahdu, mutta sitten kirja alkaakin vetää puoleensa niin paljon että tällä hetkellä kärsin suorastaan vieroitusoireista kun odotan vain kolmannen osan saapumista kotiini. En usko että saan tässä välissä edes aloitettua uutta kirjaa ennen kuin olen tämän sarjan saanut luettua. Todella, todella koukuttavaa.

On vuosi 1984, ja Aomame istuu taksissa keskellä liikenneruuhkaa ja toivoo ehtivänsä työkeikalle. Aomame tappaa työkseen miehiä, jotka hakkaavat vaimojaan. Koska liikenne on täysin tukossa, kuljettaja neuvoo Aomamelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Kun Aomame on laskeutunut tikkaat alas, hän huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen jonka taivaalla on kaksi kuuta.

On vuosi 1984, ja matematiikanopettaja Tengo saa käsiinsä oudon käsikirjoituksen, jonka on kirjoittanut nuori tyttö, Fuka-Eri. Tengo alkaa työstää kömpelöä tekstiä romaaniksi joka saavuttaa huikean suosion, mutta Fuka-Eri ei ole kiinnostunut suosiosta. Kirjan menestyksen huipulla Fuka-Eri katoaa, ja Tengo tajuaa kirjoittaneensa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta ja niin nyrjähtää todellisuus raiteiltaan.

Aomamen ja Tengon elämät liittyvät toisiinsa, ja lukija odottaa koko ajan milloin Aomame ja Tengo kohtaavat kasvotusten. Kirjan lopussa polut alkavat hieman kohdata mutta maailma ympärillä jatkaa muuttumista yhä kummallisemmaksi, he molemmat näkevät taivaalla kaksi kuuta ja ymmärtävät, että jotain on alkanut tapahtua. Kaikki eivät nimittäin voi nähdä kahta kuuta.

Murakami on todellakin yksi lempikirjailijoistani, olen lukenut häneltä ennestään Norwegian Woodin ja Sputnik- rakastettuni, joista pidin erittäin paljon. IQ84 on enemmän juonivetoisempi ja siksi vielä niin paljon enemmän koukuttavampi. Murakamin kirjoittamana mikään ei tunnu mahdottomalta, ja oudoimmatkin asiat tuntuvat luonnollisilta. IQ84 on uskomaton kirja, tätä tiiliskiveä ei kannata pelätä, sillä sivumäärä ei tunnu missään kun tarina alkaa edetä.

"Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa."