Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 eKr.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOYn kustantamana 1945
"Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan. En mairitellakseni jumalia, en mairitellakseni kuninkaita, en pelosta enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin.Vaan itseni tähden tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa."
Valitsin kesäkirjakseni ja Helmetin lukuhaasteen klassikkokirja kohtaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Ottaen huomioon kuinka paljon luen, on klassikoiden kohdalla tilanne aina ollut vähän heikohko, valitettavasti. Sinuhen lukemista olen kuitenkin vuosia pohtinut, ja juuri tämä Helmetin lukuhaaste antoi sen lopullisen kimmokkeen tarttua tähän suureen klassikkoon. Onneksi, sillä ei kirjaa suotta ole kymmenille kielille käännetty ja kansainvälisesti kehuttu: Sinuhe egyptiläinen on ajaton klassikko.
Kirjan lukemisen jälkeen jäin kuitenkin kovasti pohtimaan, että mitä ihmettä voisin kirjoittaa klassikosta? Olen rummuttanut jo etukäteen joka suuntaan että työn alla on Sinuhe, mutta tässä kohtaa alan hieman empiä. Mitä erilaista sanottavaa (tai ylipäätään sanottavaa) minulla voisi olla klassikosta, jonka kirjallinen taso on vallan hyvin huomioitu jo ennen syntymääni. Mutta nyt täällä uutuuskirjojen ja muiden kirjojen keskellä on myös ajatukseni klassikosta, Sinuhe egyptiläisestä.
Juonesta kerron lyhykäisesti tämän: Sinuhe kulkeutuu vastasyntyneenä punotussa kaislaveneessä alas Niilin virtaa köyhän ja lapsettoman pariskunnan luokse, jotka ottavat tämän omaksi pojakseen. Kasvaessaan Sinuhesta tulee lääkäri kuten isästään. Kohtalo oli varannut kuitenkin Sinuhelle matkaamisen maailmalle, ja paitsi lääkärinä myös maailman matkaajana hän näkee ja kokee enemmän kuin suurin osa ihmisistä koskaan.
Vaikka juonesta voi kertoa lyhyestikin, ei sivumäärältään Sinuhe egyptiläinen suinkaan sitä ole. Onkin yllättävää, kuinka sujuvaa ja helppoa kirjan lukeminen runsaudestaan huolimatta on. Varsinkin alussa hurahti ensimmäiset kirjat helposti ja Egypti kietoutui tiukasti ympärilleni; Theban tuoksut, värit ja kaupungin kiihko. Ihastuin kirjan vanhaan kieleen ja dialogeihin joita Waltari kirjoittaa todella tarkkanäköisesti ja yksityiskohtaisesti, monessa ääneen lausutussa kohdassa on totuuden siemen ja ajateltavaa. Rivien välistä löytääkin paljonkin pureskeltavaa, ja varsinkin kirjan lopussa se näkyy parhaiten kun Sinuhe pohtii menneisyyttään ja tekojaan.
"Ei ole eroa ihmisten välillä ja jokainen ihminen syntyy alastomana maailmaan ja ihmisen sydän on ainoa mitta ihmisten välillä. Eikä ihmistä voi mitata hänen ihonsa värin tai kielensä mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen vaatteensa tai korujensa mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen rikkautensa tai köyhyytensä mukaan, vaan ainoastaan hänen sydämensä mukaan. Siksi hyvä ihminen on parempi kuin paha ihminen ja oikeus on parempi kuin vääryys, mutta muuta en tiedä ja tämä on kaikki tietoni."
Teemoja kirjassa riittää, itseäni puhutteli vahvasti kirjan uskonnollisuus, kuinka Waltari siitä kirjoittaa. Siitä, kuinka sokeasti ihminen luottaa jumalaan. Siitä, kuinka on vääriä jumalia ja oikeita, kuinka uskonnon ja jumaluuden nimissä sallitaan kaikki ihmisen kauheat teot ja julistetaan sodat. Aivan kuten tänäkin päivänä. Valta ja vallan himo on myös näkyvästi yksi kirjan teemoista kun faaraon kruunusta, jumaluudesta, taistellaan verisesti jatkuvasti. Raakuuden ja ylipäätään väkivaltaisuuden kuvaukset korostivat ajan uskonnollista kiihkoa ja oikeutusta siihen jumaluuden nimissä. Lääkärinä ja maailmaa nähneenä Sinuhe ei uskonut jumaliin, mutta uskoi sellaiseen mihin kansakunta ei ollut vielä valmis.
En oikeastaan osannut täysin aavistaa mitä tulen lukemaan kun tartuin Sinuheen, mutta nyt voin sanoa että se on yksi upeimmista suomalaisista kirjoista joita olen koskaan lukenut. Sen lukeminen ei ollut täysin ongelmatonta ja monta hidastempoista ja tylsääkin hetkeä matkalle mahtui, mutta kokonaisuus palkitsee suuresti. On hämmästyttävää kuinka upean maailman Waltari on luonut menneestä ajasta ilman että mikään tuntuu epäuskottavalta. Sinuhen maailmankuvassa ja ajatuksissa on paljon peilattavaa tähänkin aikaan ja uskonkin, että mikäli Sinuhen lukisi joskus uudestaan, sieltä löytäisi jälleen uusia tasoja pohdittavaksi.
Sinuhe egyptiläinen oli oiva valinta kesäkirjaksi, ja nousee mielessäni koko ajan suurempaan ja suurempaan arvoon. Tätä suomalaista klassikkoa ei voi kuin suositella!
Helmet-lukuhaaste: 3. Suomalainen klassikkokirja



















