Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Gummerus 2017

Suomennos Sari Kumpulainen

Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret

Oikolukematon ennakkokappale kustantajalta

Emma Bohman työskentelee ison vaateketjun palveluksessa Clothes & More -liikkeessä Tukholmassa, ja on korviaan myöten rakastunut esimieheensä Jesper Orreen. Pari tapaa toisiaan salassa, sillä suhteessa on ongelma; se on pidettävä salassa juorulehtien vuoksi, sillä Jesper on vaateliikeketjun toimitusjohtaja ja skandaalilehtien vakiokasvo. Sitten Jesper kuitenkin katoaa ja tämän kotoa löydetään erittäin raa'asti murhattu nainen. Murha on samanlainen kuin kymmenisen vuotta sitten tapahtunut ja selvittämättömäksi jäänyt, mikä mietityttää aikaisempaa tapausta tutkineita rikospoliisi Peter Lindgreniä sekä profiloija Hanne Lagerlind-Schöniä. Jesperiä etsii niin Emma kuin poliisitkin.

Kun postiluukkuun kolahti arvostelukappale mainostekstillä vuoden petollisin trilleri päätin kokeilla. Suhteeni dekkareihin on ajoittain ongelmallinen, sillä en ihan hirveästi koe niitä omaksi kirjalliseksi mukavuusalueekseni niiden henkilöhahmojen pakollisten kliseiden takia. Dekkarissa pitää olla hieman jotain erilaista jotta viihdyn sen parissa. Esimerkiksi viimeksi lukemani dekkarit omasivat vahvan yhteiskunnallisen äänen, ja Karin Slaughter on ehdoton suosikkini dekkarigenressä vaikka ei näissäkään henkilöt millään tavalla ongelmattomia ole.  Kun jää pettää alta -kirjan alku oli suhteellisen nopeatempoinen, joten päätin antaa mahdollisuuden.

Jatkoin, vaikka puolessa välissä tajusinkin ettei tämä tosiaan ole minulle.

Onkohan sellaista poliisia/tutkijaa näissä dekkareissa olemassakaan joka olisi onnellinen, tai edes ihan vain tavallinen ihminen? Pitääkö aina päähenkilön tai päähenkilöiden elämässä olla tapahtunut jotain traumaattista että tarina on uskottava ja vetävä? Minua jostain syystä ärsyttää tämä asia dekkareissa nykyään niin paljon, etten tahdo päästä siitä yli. Tykkään, että kirjojen henkilöhahmoissa on rouheutta (eihän kukaan nyt jaksa täydellisistä ihmisistä lukeakaan), mutta. Kun tämä toistuu jokaisessa lukemassani dekkarissa ja siksi mutkat suorana yleistänkin ( ja voihan olla että olen haalinut itselleni vain täysin vääriä dekkareita luettavaksi). Greben romaanissa on jälleen henkilökohtaisessa elämässään epäonnistunut sitoutumiskammoinen mies joka uskoo että hänen on parempi olla yksin, koska ovathan kaikki hänen ympärillään kärsineet niin pahasti että hän ei voi muuta kuin paeta lähikapakkaan, olla tapaamatta poikaansa ja blaah. Ylipäätään poliisien henkilökohtaiselle elämälle annettin todella paljon tekstitilaa, mikä ei saanut lämpenemään kirjalle yhtään enempää, sillä siitä huolimatta henkilöt tuntuivat jäävän ohuiksi juonen hajaantuen vähän joka suuntaan.

Kun jää pettää alta ei lopulta osunut minulle millään tavalla, ja luinkin sen loppuun vain siksi, että olin kerennyt jo kirjan aloittamaan. Muualla blogimaailmassa kirjasta on pidetty paljonkin, joten huomattavasti paljon positiivisempia arvioita pääsee lukemaan esimerkiksi Annikalta, Leena Lumilta, Lukuneuvojalta ja Susalta.

No, näinhän me olemme erilaisia lukijoita.

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Karin Slaughter: Kaunokaiset
HarperCrime 2016
Suomennos Pirjo Ruti
Kansi Renée Lundvall
Englanninkielinen alkuteos Pretty Girls 

Kirjastosta lainattu

"Valheita valheiden perään, loputtomia valheita.
Valheet olivat kuin kranaatteja. Paul oli heitellyt niitä muurin yli, ja Claire oli odottanut loputtoman pitkän ajan ennen kuin totuus oli viimein räjähtänyt hänen kasvoilleen.
Valokuvat olivat tuhat kranaattia. Ne olivat ydinräjähdys, joka oli lennättänyt Clairen pahimpaan pimeyteen, missä hän oli koskaan ollut."
 

Dekkariviikko on jälleen täällä, ja sen hengessä olen jälleen viettänyt muutaman päivän Karin Slaughterin parissa, joka on lempidekkaristejani. Luen harvoin dekkareita, mutta tämä dekkariviikko on aina poikkeus ja niin myös Slaughter: hänen uutuuksiaan en jätä koskaan lukematta. Tällä kertaa ei seurata Will Trentiä, vaan Slaughterilla on tarjota itsenäinen psykologinen trilleri avioelämän valheellisuudesta, sisaren menetyksestä sekä julmaakin julmemmasta salaisuudesta.

Claire ja Paul ovat onnellinen ja rakastunut aviopari, jolla taloudelliset asiat ovat paremmin kuin hyvin: Paul tienaa arkkitehtina suuria summia ja he asuvat hulppeassa kartanossa, ajavat upeilla autoilla ja pukeutuvat kalliisti. Kaikki on täydellisesti, ja he ovat hulluna toisiinsa.

Sitten Claire näkee omin silmin kuinka Paul murhataan hänen jalkojensa juureen kylmäverisesti, ja maailma romahtaa jalkojen alta. Kaikki muistot ja hetket ovat poissa, heitä ei enää ole.

Paulin kuoleman myötä alkaa Claire kaivella menneitä, tiedostot joita hän edesmenneen miehensä tietokoneelta löytää, suistaa Clairen raiteiltaan. Hänen koko elämänsä on ollut yhtä valhetta, Paul ei todellakaan ole sitä mitä hän on vuosia näytellyt olevansa. Ja vihdoin Claire uskoo myös sisartaan, jonka kanssa hänellä on ollut Paulin takia vuosia huonot välit. Totuus on julmempi kuin hän olisi koskaan ikinä osannut kuvitellakaan.

En sitä epäillytkään, mutta Slaughter teki sen taas ja kietoi pikkusormensa ympärilleni, enkä olisi halunnut välillä keskeyttää lukemista ollenkaan. Tämä imaisi mukaansa täydellisesti. Tarina on kuitenkin kamala, se on kertakaikkiaan todella julma. Ei vain henkisellä tasolla (kuinka voi elää kaksikymmentä vuotta ihmisen kanssa jota ei tunne ollenkaan?) vaan myös fyysisesti. Väkivalta ja julmat teot tekevät todella pahaa. Ihmisen mieli on sairas, ja tässä julmuudessa on mukana monia kaksinaamaisia miehiä joita maailmassa riittää.

Dekkari on dekkari, ja Slaughterin mielikuvituksen tuotetta, mutta en voinut olla ajattelematta että Slaughter halusi välittää kirjallaan muutakin. Nimittäin äänen antamista uhreille. Kuinka hän kirjoittaa hahmojensa suulla siitä, että tytön kauneus oikeuttaa pojat ja miehet mihin vain, kuinka on aina tytön itsensä tyhmyyttä joutua raiskatuksi ja kuinka kauneus tuntuu olevan toisinaan suorastaan kirous. Ja kuinka ällöttävät setämiehet ulottavat lonkeronsa minne vain, etkä voi aina luottaa edes virkavallan luomaan turvaan. Kiukku nousee vähemmästäkin, mutta Slaughter tuo esille niitä kauheita epäkohtia joita maailmaamme mahtuu.

Slaughter on siis todellakin kirjoittanut jälleen kerrassaan vetävän ja älykkään trillerin jota suosittelen kaikille Slaughterin faneille ja dekkarien ystäville.

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Tammi 2015

Suomennos Ilkka Rekiaro

Kansi John Wang / Getty Images

Englanninkielinen alkuteos Wayward, 2013

Arvostelukappale kustantajalta

Wayward Pinesin painajainen saa jatkoa kun Ethan Burke, entinen salaisen palvelun agentti ja  nykyinen Wayward Pinesin seriffi, tietää kaupunkia verhoavan salaisuuden. Ja se salaisuus on kammottava. Hän ei voi puhua asiasta kenenkään kanssa, ei edes vaimonsa kanssa sillä idylli ei saa särkyä. Elämä Wayward Pinesissa on pinnallista, ennalta määrättyä ja ennen kaikkea valvottua. Siksi onkin erikoista, että niin tarkkaan valvottu kun kaupunkin onkin, tehdään siellä murha joka Ethanin tulee selvittää.

Kaupunkia ympäröivä vaara on todellinen ja paljon kauheampi kuin kukaan sen asukkaista voisi kuvitella, mutta onko vääristyneessä todellisuudessa parempi elää kuin tietoisuudessa mitä ympärillä todella tapahtuu? Vaikka Ethan onkin kaupungin seriffi, on hänen päätettävä kenen puolella seisoo.

Wayward Pinesin arviointi on sikäli hankalaa, että siitä ei voi kertoa paljoakaan jottei tule paljastaneeksi liikaa. Ja tämä on juuri se juttu, asiat tulevat lukijalle yllätyksenä. Kirjan tapahtumat ovat jännittäviä, todella ahdistavia ja ne tapahtuvat vauhdilla. Juonenkäänteet ovat sellaisia että niihin ei osaa varautua. Se maailma jonka Crouch on Wayward Pinesiin luonut, on niin erikoisen kaamea että tulevaisuutta ja tapahtumia on hyvin vaikeaa ennustaa.

Luin alkukesästä  Wayward Pinesin trilogian ensimmäisen osan, ja koukutuin. Kaikessa karmeudessaan Crouch on kehitellyt painajaismaisen mutta mielenkiintoisen sarjan, jonka lukija ahmii hetkessä. Lopussa on vielä sellainen koukku ettei tosikaan. Kuinka maltan odottaa sarjan päätösosaa tammikuuhun 2016 asti?

Onko kukaan muuten seurannut tv-sarjaa? Kuinka hyvin etenee suhteessa kirjojen tapahtumien kanssa? Itselläni kävi niin kehnosti, että kun tallensin jaksoja useita viikkoja putkeen ajatuksena pitää jossain vaiheessa maraton, kävi ilmi ettei meidän boksi ollut tallentanut ainuttakaan jaksoa! Olen nähnyt siis vain sarjan aloitusjakson. Pieni ärränpää tähän kohtaan. Siispä uusintoja odotellessa.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

WSOY 2015

Kansi Anna Makkonen

Arvostelukappale kustantajalta

"Olin alkanut kuvitella, millainen mies saarella asui, ja tänään olin erityisen tietoinen hänestä. Yksinäisyyttä oli kestänyt jo kauan ja helle oli niin loputon."

Klarissa on paennut kesäksi Saimaalle Piiliniemeen, pienelle saarelle, josta toivoo löytävänsä paitsi kirjoitusaikaa myös aikaa jäsentää ajatuksiaan jumiin ajautuneesta avioliitostaan. Aviomies Mikael on jäänyt lasten kanssa kotiin ja Klarissan on tarkoitus viettää kesänsä yksin. Vastapäiselle saarelle ilmestyy eräänä päivänä kuitenkin suuri moottorivene ja sen kyydissä charmantti mies Olavi, joka valtaa Klarissan ajatukset, eikä kirjoittamisesta tahdo tulla mitään. Helle tekee olon levottomaksi ja kuumaksi, jokainen kohtaaminen on jännittyneen latautunut. Olo on myös epätodellinen: kuka puhuu totta ja mikä oikeasti on totta?

Kesäinen illuusioni on niitä kirjoja jotka sopivat täydellisesti mukaan riippukeinuun luettavaksi. Itse luin kirjan terassillamme kuumana kesäpäivänä, joten tunnelma oli täydellinen. Älä anna kesäisen kepeän kannen hämätä, sillä kevyen tarinan sijaan kansien väliin kätkeytyy tiivis ja koukuttava psykologinen jännitysnäytelmä. Helteisessä päivässä väreilee koko ajan jotain muutakin, ja se saa jännityksen kohoamaan ja niskakarvat kevyesti pystyyn, sillä tavalla kuin kesäisenä päivänä uimisen jälkeen kuumuuden poistuessa keholta voi käydä. Pienesti, ja hienovaraisesti.

Kirja on mukavan tiivis ja juuri sellainen pienisuuri-kirja. Todella taitavasti ja koukuttavasti kirjoitettu, turhia elementtejä lisäämättä. Mielessäni näin kalliot ja saaren, ja elin mukana kirjan latautuneessa ilmapiirissä. Kesäinen illuusioni kestää hyvin toisenkin lukukerran, eikä kirja todellakaan ole mikään valmiiksi pureskeltu tapaus. Kirja haastaa lukijansa.

Karoliina Timonen on tuttu Kirjava Kammari -blogistaan, ja on aikaisemmin kirjoittanut kirjan Aika mennyt palaa, josta pidin myös kovasti. Karoliina on mielestäni niitä kirjailijoita, jotka kirjoittavat kansainvälisesti, ja hänen kirjoissaan on aina vähän jotain enemmän. Ja ennen kaikkea erilaista.

Kirjan on lukenut myös Krista. 

Erik Axl Sund - Varistyttö

Erik Axl Sund - Varistyttö
Otava 2014
Suomennos Kari Koski
Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan

"Jossain joku sieppasi lapsia joita kukaan ei kaivannut ja pahoinpiteli heitä sitten niin raa'asti että he kuolivat."

Rikospoliisi Jeanette Kihlberg joutuu keskellä kamalaa tutkimusta, kun metroaseman läheisyydestä löydetään nuori poika kuolleena. Pojan kuolemaan liittyy outoja seikkoja, jotka saavat heikkohermoisen kavahtamaan jo kirjan alussa. Kuolleita poikia alkaa löytyä lisää, samalla tavalla kohdeltuina, ja heille kaikille yhteistä on se tosiasia, että kukaan ei kaipaa heitä. Kukaan ei tiedä keitä he ovat.

Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterberg tapaa yksityisvastaanotollaan pahasti häiriintyneen Victoria Bergmanin, jonka lapsuudessa koetut kauhut ovat läsnä hänen elämässään edelleenkin. Samalla kirja avaa Sierra Leonen lapsisotilaiden kauhuja Sofian omien kokemuksien, ja Sofian potilaan kautta. Jeanette ja Sofia löytävät toisensa rikostutkimusten edetessä, ja kammottava pedofilian maailma avautuu lukijalle.

Mietin pitkään haluanko lukea kirjaa, jonka tiesin muutamien blogiarvioiden perusteella olevan tavattoman synkkä aiheeltaan. Synkkää ja surullista on aina, kun puhutaan lapsiin kohdistuvista rikoksista. Lainasin kuitenkin kirjan kirjastosta ja päätin, että mikäli kokemus olisi liikaa, lopettaisin yksinkertaisesti kesken. Jo pelkkä kannen perusteella pystyi päättelemään, että lukemisesta ei tulisi kevyttä.

Lukukokemus oli kaikessa karmeudessaan pysäyttävä, järkyttävä ja pahaa oloa tuottavakin. Ja silti sanon, että tämä on yksi parhaimpia lukemiani dekkareita, tai noh, miksiköhän tätä osaisi edes sanoa. Niin synkkään ja pimeään maailmaan lukiessaan joutuu.

Vaan silti maailmassa on lapsia jotka joutuvat kokemaan rikoksista kauheimman, joka päivä, vuosien ajan. Se ei mene tämän ihmisen oikeustajuun että he, miehistä alhaisimmat, vielä kehtaavat puolustella tekojaan ylimielisesti. Varistyttö ei ole vain psykologinen dekkari, se ottaa teemallaan vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja siihen kauheuteen mitä jotkut lapsista joutuvat kokemaan. Ja entäpä naiset! Äidit, jotka sulkevat silmänsä, kääntävät katseensa eivätkä auta omaa lastaan. Ei sellaista voi olla.

En siis lopettanut kirjaa kesken. Vaikka luin kirjaa pätkittäin, tajusin, että tämä tarina pitää tulla luetuksi. Minä en ainakaan ole se, joka kääntää katseensa muualle. Väkivalta on niin silmitöntä, että tekee pahaa lukea, mutta minä luen, sillä maailmassa on joku, joka joutuu sen kokemaan.

Varistyttö aloittaa kolmiosaisen sarjan, jonka seuraava osa Unissakulkija ilmestyy ensi kuussa, ja viimeinen, Varjojen huone, lokakuussa. Lopussa oli niin järjetön koukku, että tämän aloituksen jälkeen on ehdottomasti luettava seuraavatkin osat. En osannut ollenkaan arvata lopun käännettä, vaikka lukijalle tämä paljastetaankin ilman että poliisi on vielä itse kartalla. Tämä kirjailijakaksikko todella "pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla", kuten takakannessa verrataan.

Marisha Pessl - Yönäytös

Marisha Pessl - Yönäytös
Otava 2013
Suomennos Laura Beck
Englanninkielinen alkuteos Night Film


"Pelko on ensimmäinen askel.

Kun katsot pimeään, se katsoo takaisin.

Kuka oletkin, sinun ei pitäisi olla täällä."


Takakansi kertoo vain tämän, sen jälkeen on uskaltauduttava kauhun maailmaan ja ihmismielen pimeämpiin sopukoihin. Tämä paksu teos pitää sisällään mieletöntä tykitystä läpi koko kirjan, eikä välillä tiedä mihin uskoa, miten kaikki voi päättyä. Yönäytöksen kanssa ei todellakaan aika käy pitkäksi.

Elokuvaohjaaja Stanislas Cordova välttelee julkisuutta kaikin keinoin, viimeisin haastattelu legendasta on vuodelta 1977, eikä tuossakaan vaiheessa olla täysin varmoja kuka Cordova on, miltä hän näyttää. Cordova tekee hyvin väkivaltaisia, ahdistavia ja piinaavia elokuvia, jotka ovat saaneet kulttimaineen niiden kauheuksien takia. Pieni ryhmä fanaattisia seuraajia, cordoviitteja, kokoontuu toisinaan katsomaan elokuvia salaisiin paikkoihin, ja heillä on myös omat nettisivut joille eivät ulkopuoliset pääse. Mystisyyttä Cordovan ympärille luo lisää ohjaajan koti, joka on suuri kartano hyvin vahvasti muurattuine aitoineen. Muurien sisäpuolille eivät ulkopuoliset pääse, ja hänen elokuvansakin kuvataan tilalla. Myös kaikki elokuvissa esiintyneet tähdet ovat hyvin vaisuja haastattelujen suhteen.

Kun Cordovan 24-vuotias tytär Ashley löydetään yllättäen kuolleena hissikuilun pohjalta, kiinnostuu veteraanitoimittaja Scott McGrath jutusta. McGrath on ollut aikaisemminkin kiinnostunut Cordovasta ja yrittänyt saada hänestä lisää tietoja, mutta tuolloin McGrath menetti paitsi työnsä, myös avioliittonsa. Cordovan juttuun ei halua kukaan koskea, mutta tällä kertaa McGrathilla ei ole enää mitään mitä menettää. Ja nyt hänen johtolankansa on Ashley, Cordovan tytär.

Vaikka Yönäytös on paksu, ei siinä ole mitään liikaa. Kirjaa on höystetty useilla lehtileikkeillä ja kuvilla, jotka tuovat tarinaan täysin uutta ulottuvuutta ja todentuntuisuutta. Näin kirjan ihmiset tulevat todella lähelle, ja lukija menee entistä syvemmällä kirjan pimeään maailmaan.  Yönäytöksen ilmestyessä luin useita kehuvia arvioita, eikä suotta: kyllä tässä on kyseessä yksi parhaimpia jännityskirjoja koskaan. Vaikka rajallisten vuorokausituntien takia kirjan lukeminen venyi pitkäksi, ei se kuitenkaan vähentänyt kirjan vetävyyttä. Yli 700- sivua ei tuntunut tämän kirjan kohdalla missään. Suosittelen Yönäytöstä ehdottomasti kaikille jännityksestä pitäville, tätä taidonnäytettä ei kannata ohittaa!

"Äärimmäinen pelko on yhtä keskeinen asia elämässämme kuin rakkaus. Se viiltää olemuksemme ytimeen asti ja näyttää meille millaisia me olemme. Peräännymmekö ja peitämmekö silmämme? Vai onko meillä rohkeutta kävellä jyrkänteen reunalle ja katsoa alas? Haluammeko tietää mitä alhaalla on, vai elää siinä synkässä harhakäsityksessä, että tämä kaupallinen maailma vaatii meitä pysyttelemään tiukasti koteloissamme kuin sokeat toukat? Pystymmekö murtautumaan ulos ja lentämään? Vai käperrymmekö silmät ummessa koteloihimme kuolemaan?"

Karin Slaughter - Pelon huone

Karin Slaughter - Pelon huone

Tammi 2010

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Fractured 2008

"Emma", hän kuiskasi, pudotti puhelimen ja ryntäsi portaita pitkin kohti tyttärensä huonetta. 
Hän jäi seisomaan portaiden yläpäähän ja katsoi järkyttyneenä rikkoutuneita huonekaluja ja lasinsiruja lattialla. Äkkiä hänen näkökenttänsä kapeni, ja hän näki vain Emman, joka makasi verisenä möykkynä käytävän päässä. Emman vieressä seisoi nuori mies, jolla oli veitsi kädessä."

Abigail Campano saapuu kotiinsa Atlantan varakkaalle esikaupunkialueelle tennistuntinsa jälkeen. Järkytys on suuri, kun samaan aikaaan puhuessaan miehensä kanssa puhelimessa hän huomaa ettei ulko-ovi ole lukossa. Lattialla on lasimurskaa jonka päälle hän astuu. Kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Juostessaan paniikissa yläkertaan etsimään tytärtään Emmaa, hän löytää lattialta verisen tyttärensä jonka ylle on kumartunut mies veitsi kädessä. Järkyttyneen äidin silmissä sumenee kun hän naarasleijonan tavoin hyökkää vihollisen kimppuun, muuttaen koko hänen elämänsä ikiajoiksi.

Kun paikallinen poliisi tekee tutkimuksissa erittäin kohtalokkaan virheen, saa erikoisagentti Will Trent jutun tutkittavakseen. Parikseen Will saa etsivä Faith Mitchellin, joka tuntee epäluuloa Williä kohtaan välittömästi, eikä yhteistyö suju täysin ongelmitta. Jotta kamala rikos saadaan kuitenkin ratkaistuksi, on Willin ja Faithin tultava toimeen ja saatava yhteistyönsä pelaamaan.

Pelon huone on Will Trent -sarjan toinen osa, sarjan ensimmäisen osan Triptyykin luin viime kesänä. Nyt kun Slaughter hellii taas lukijoitaan kesällä ilmestyvällä sarjan kuudennella osalla, on tullut taas ajankohtaiseksi lukea sarjan aikasemmin ilmestyneitä osia. Luen sarjaa hieman nurinkurisesti, sillä aloitin suoraan sarjan viidennestä osasta Yli rajan.

Parasta Slaughterin kirjoissa on kirjailijan henkilökuvaus, Will käy suoraan sydämeen. Onneksi tässä kirjassa Willin (kauhea) tyttöystävä Angie ei näytellyt kovinkaan suurta roolia, mutta ilmeisen sitkeästi hän pysyy menossa mukana myös seuraavissa osissa.

Pelon huone on vetävä, Slaughter osaa koukuttaa lukijansa, mutta minulle tämä ei ollut ihan täydellinen. Itse tarina on todella karmea, ja veikkailin taas vuorotellen aivan vääriä ihmisiä syyllisiksi. Mutta koska tiedän, että tiedossa on vielä parempaa jännitystä Slaughterin kynästä, jäi tämä siksi hieman laimeammaksi lukukokemukseksi kuin odotin. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan mitä Slaughter seuraavaksi kirjoittaa!

Mons Kallentoft - Kevätkuolema

 Mons Kallentoft - Kevätkuolema (Vårlik) WSOY 2013. 

Suomennos Arja Gothoni ja Juha Saikkonen

"Isi, missä sinä olet?

Haluan että olet minun luona.

Minne sinä olet mennyt? Isi, isi sinun pitää tulla nyt.

Pikkuveli itkee.

Se on niin pieni. Se makaa lattialla ja itkee ja lattialla on pissaa, isi. Täällä on hämähäkkejä ja pääseekö käärmeet sisään? Liskot, keltahampaiset varaanit, nekö ne täällä rapistelevat? Isi, on sinun vika jos me kuollaan."

Näin hyytävästi alkaa minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan Mons Kallentoftin luoma, jo neljänteen osaansa ehtinyt Malin Fors - sarja. Hyytävä ja rankka kirja ei päästä lukijaa missään vaiheessa helpolla, mutta samalla se koukuttaa lukijan täydellisesti heti ensi sivuilta lähtien.

Karmivan alun pohjustuksen jälkeen siirrytään pieneen Linköpingin kylään, jossa kaunis kevätpäivä muuttuu verenpunaiseksi kun torilla räjähtää pommi. Malin hälyytetään paikalle suoraan äitinsä hautajaisista, eikä näkymään torilla voi koskaan valmistautua kunnolla. Siellä makaa kuolleena kauniit kuusivuotiaat kaksostytöt, joiden nimiä heidän äitinsä on juuri äsken kiljunut, ennen sokaisevan kirkasta valoa vieden tytöt taivaan tuuliin.

"Me elimme kuusi vuotta, Malin.

Kuusi vuotta.

Mikä elämä se muka on?

Me haluamme enemmän."

Malinilla on vahva, lähes yliluonnollinen vaisto, ja hän kuulee tyttöjen äänet. Hänen täytyy auttaa tyttöjä, kuka on pommi-iskun takana, ja kuka on niin julma että tappaa lapsia? Samalla kun Malin kollegoineen ratkaisee kamalaa rikosta, sivutaan myös Malinin henkilökohtaista elämää. Äidin kuoleman käsitteleminen, alkoholiongelman kanssa kamppaileminen sekä sen suuren tiedon kanssa eläminen, joka äidin perunkirjoituksessa ilmenee vuosien jälkeen. Malinin elämässä tapahtuu paljon, mutta tärkeintä on nyt saada lapsentappaja kiinni.

Malinin tutkimukset vievät lukijan asunnottomien keskuuteen, Tukholman hylättyihin metrotunneleihin ja hienostokaupunginosiin. Asetelma on jyrkkä, ja Kallentoftilla on paikoitellen vahva yhteiskunnallinen ääni, kun maailmalla vallitseva taloudellinen tilanne vaikuttaa myös tavallisiin ruotsalaisiin. Tukholma näyttäytyy kirjassa melkeinpä vastenmielisenä, kaupunkina joka rakastaa vain menestystä ja rahaa.

Vaikka olin välillä kauhusta jäykkä, ja minua suorastaan ahdisti ja itketti lapsiin kohdistuva väkivalta ja sairaalloinen pahuus mitä kirjojen sivuilta löytyi, en voi voi muuta sanoa kuin että todella, todella taidokas kirja. Ymmärrän, että tämä voi olla joillekin liikaa juuri lapsiin kohdistuvan väkivallan vuoksi mutta silti tätä suosittelen, jos psykologinen rikoskirjallisuus kiinnostaa. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä oli todella hyvä, ja kiitän Annikaa lukuvinkistä!

Muita kirjan lukeneita: Lukuneuvoja ja Kirjanainen

Paul Torday - Ventovieras

Paul Torday - Ventovieras (The Girl on the Landing) Atena Kustannus 2012.

Kansi: Emma Kyytsönen, suomennos Jukka Jääskeläinen

"Meidän suhteemme ei ollut viime aikoina ollut helppo. Olin toisinaan pohtinut, oliko se ikinä ollutkaan. Olin pohtinut, miksi Elizabeth oli ylipäänsä suostunut kosintaani. Kai siksi, että minä olin kosinut. Tiesin, miksi olin mennyt naimisiin hänen kanssaa. Hän oli minun mahdollisuuteni. Hän oli minun ainoa mahdollisuuteni onneen, normaaliuteen ja kaikkeen muuhun haluamaani. Jos minusta oli rakastamaan, rakastin häntä. Minun versioni rakkaudesta ei kuitenkaan aina riittänyt pitämään häntä onnellisena."

Michael ja Elizabeth ovat olleet naimissa jo kymmenen hyvin pitkää ja tylsää vuotta. Arkea rikkovat ainoastaan käynnit Michaelin suvun metsästysmajalla jossa Elizabeth ei koskaan ole viihtynyt, sillä paikassa on jotain hyvin karmivaa jo pelkän ulkomuodon vuoksi. Elizabethiä tylsistyttää myös Michaelin kiinnostus vanhoillista Grouchersin herrasmiesklubia kohtaan, sillä vaikka klubissa olikin luultavasti tuhat miesjäsentä, ei se merkinnyt että heillä olisi ollut mitään muuta yhteistä. Sitä paitsi tuttavuudet klubilla johtivat usein outoihin vierailuihin hyvin outojen ihmisten luona, ja harvemmin Elizabeth edes muisti keitä illan isäntäväki oli edes ollut.

Eräällä näistä lukuisista viikonloppu kutsuista Michael huomaa isäntäväkensä käytävässä mielenkiintoisen taulun, joka kiinnittää hänen huomionsa. Taulussa on vihreäpukuinen nuori nainen, mutta pimeän käytävän vuoksi taulua oli mahdotonta nähdä täysin kunnolla. Paul antaa taulun olla, mutta jotain kuitenkin muuttuu tuon hetken jälkeen ja myös Elizabeth huomaa muutoksen. Elizabeth huomaa ensimmäistä kertaa koko heidän yhdessäolonsa aikana, että Michaelissa on myös toinen, jännittävämpi puoli joka saa Elizabethin rakastumaan - ehkä ensimmäistä kertaa - Michaeliin. Kysymys kuuluukin, kuka on tuo uusi ja jännittävä Michael?

Aloittaessani kirjaa koin alun hieman tylsäksi. Tylsää arkea, tylsää jutustelua, tylsä herrasmiesklubi. Kuinka jaksan lukea kokonaisen kirjan tylsästä avioparista ja heidän tylsästä elämästään? Jossain vaiheessa jouduin heittämään tuon ajattelutavan roskiin, kun kirja sai tuulta alleen ja heitti kaiken ylösalaisin. Tämän tylsän avioparin elämästä kehkeytyy nimittäin psykologinen avioliittotrilleri, joka piti minut otteessaan loppuun saakka. Kuten takakansi lupailikin, Ventovieras järkytti, jännitti ja vielä kirjan kansien sulkemisen jälkeenkin se jätti hieman piinaavan olotilan.

Tämä oli juuri sellaista, mitä kaipasin minua lähes koko kesän vaivanneeseen lukujumiin. Kirja etenee alusta huolimatta mukavan jouhevasti, ja pidin siitä että puolisot olivat vuorotellen äänessä. Näin lukija pystyy ymmärtämään molempia, ja pääsee heidän ajatuksiinsa mukaan. Jokainen pienikin asia tuntuu muuttuvan ja saavan uuden muodon kun kertojaääni vain vaihtuu.

Viihdyin kirjan parissa ja loppusivut suorastaan ahmin, tätä ei vain voinut jättää kesken.


"Sitä luulee tuntevansa toisen..."