Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

WSOY 2016

Suomennos Veera Kaski

Kansi Martti Ruokonen

Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben

Arvostelukappale kustantajalta

"Olen istunut tuomioni, ja nyt olen palannut." Hän katsoi kiusaantuneita kasvoja, alas luotuja silmiä. "Sopi se sitten teille tai ei." 

Pieni saksalaiskylä vuonna 1997. Kaksi 17-vuotiasta tyttöä, Lumikki ja Laura, katoavat jäljettömiin ja syyttävä sormi osui heistä toisen poikaystävään, Tobiakseen. Todisteet tuntuvat pitävän paikkansa vaikka Tobias itse ei muista tapahtumista mitään. Tobias joutuu vankilaan syytettynä tyttöjen murhasta ja tulevaisuus romahtaa paitsi häneltä myös monelta kyläläiseltä loppuelämäksi.

Vuosia myöhemmin Tobias vapautuu ja palaa kotiinsa. Hän kohtaa surullisen näyn, kun oma kotitila on romahduspisteessä hänen vanhemmistaan puhumattakaan. Mikään ei ole kuin ennen eikä Tobias ole todellakaan tervetullut takaisin, siitä pitävät kyläläiset huolen. Kun jälleen uusi nuori tyttö katoaa, on aihetta kauhuun. Toistaako historia itseään?

Samalla kun Tobias palaa piinaavien muistojen kotikyläänsä, putoaa hänen äitinsä kävelysillalta alas. Vaikuttaa siltä, että hänet tyrkättiin liikenteen sekaan väkisin. Tapausta alkavat tutkia poliisit Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein, ja pian he huomaavatkin että taustalta löytyy paljon muutakin ja pienen kylän paikalliset asukkaat tiivistävät rivinsä. Tobiaksen ja kadonneiden tyttöjen tapaus on yllättäen jälleen auki.

Kesää kohti mentäessä alkaa dekkareiden lukeminen olla jälleen ajankohtaista, minulle nimittäin juuri kesä on parasta aikaa lukea dekkareita. Voikin sanoa että olin jopa hieman täpinöissäni kun sain postilaatikkoon iloisen yllätyksen Nele Neuhausin läpimurtoteoksesta Lumikin on kuoltava.

Lumikin on kuoltava on todella koukuttava kirja. Neuhaus pitää jännitystä yllä kutkuttavalla tavalla, eikä tarina ole missään vaiheessa liian raaka. Mutta mukaansa se tempaa! En ole varma, onko tämä kyseinen kirja kirjasarjansa ensimmäinen, Goodreadsin mukaan kyseessä olisi jo neljäs osa, joten se mahdollisesti selittää sen että Neuhaus ei liikoja esittele tai jaarittele poliisien yksityiselämästä vaikka se läsnä onkin. Juoni etenee jatkuvalla hyvällä temmolla ja harmittelin, että minulta meni muutama päivä lukemiseen vaikka tämä on juuri niitä kirjoja jonka voi ahmia päivässä.

Koko juoni on kiehtova ja totaalisen solmussa heti alussa, onhan kirjassa mukana koko kyläyhteisö ja tuntuu että heistä harvalla on hyviä taka-ajatuksia. Siksi pallottelinkin jokaisen kohdalla epäilysteni kanssa mutta vaikka olinkin jossain vaiheessa jo selvittänyt mielessäni syyllisen, mutta se mitä olin jo päässäni kehitellyt, ei todellakaan ollut koko totuus. Nimittäin "Altenhainissa, tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja kuolleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen."

Dekkarinnälkään täydellistä lukemista, ja kirjasarja jota mielelläni tulen lukemaan jatkossakin.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

WSOY 2015

Suomennos Hanna Tarkka

Kansi Tal Goretsky ja Lynn Buckley

Englanninkielinen alkuteos All The Light We Cannot See, 2014

Arvostelukappale kustantajalta

Nuori saksalainen poika Werner asuu orpokodissa pikkusiskonsa Jutan kanssa. Werner on kiinnostunut tieteestä ja tekniikasta, erityisesti radiot ovat lähellä nuoren Wernerin sydäntä. Hän innostuu korjailemaan vioittuneita radioita ja pian hän on niin etevä että ihmiset tuovat hänelle niitä korjattavaksi. Hän löytää ranskankielisen radiokanavan joka vaikuttaa häneen läpi koko elämän. Tuo maaginen ranskalainen mies joka kertoo lapsille tieteestä on hänelle erityisen tärkeä.

Ranskalainen Marie-Laure on sokea nuori tyttö joka elää isänsä kanssa kahdestaan. Isä on Pariisin luonnontieteellisen museon lukkoseppä, ja museon maailma tulee Marie-Laurelle tutuksi. Isä rakentaa Marie-Laurelle pienoismalleja joiden avulla suunnistaa kaupungissa. Yhden aivan erityisen pienoismallin hän rakentaa kun sota sitten syttyy, ja tuo pienoismalli sisältää yhden mittaamattoman arvokkaan timantin.

Sota siis syttyy. Tekniikan ihmelapsi Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee isänsä kanssa Bretagneen, Saint-Malon merenrantakaupunkiin setänsä asuntoon. Mukanaan heillä on salaperäinen ja mahdollisesti kirottu jalokivi. Kuinka kaksi niin erilaista nuorta erilaisista maailmoista lähenevät vuosi vuodelta, ja mitä sitten tapahtuu kun heidän polkunsa viimein risteävät?

Kaikki se valo jota emme näe on suuri lukuromaani, joka on maailmalla kovasti kehuttu ja myös nyt palkittu Pulitzerilla. Jo ennen kuin tiesin tämän suomennoksesta, olin bongannut kirjan monilta ulkomaisilta Instagram-tileiltä joissa kirjaa hehkutettiin todella paljon. Kiinnostus oli todella valtaisa kun sain kirjan lopulta käsiini.

Kaikki se valo jota emme näe on kirja, josta olisin halunnut pitää. Sillä oli kaikki edellytykset nousta yhdeksi suosikeistani sen sijoittuessa toisen maailmansodan aikaan, mutta valitettavasti me olimme kirjan kanssa hieman eri taajuuksilla. Mikä kirjassa sitten hiersi? Kirjahan on kauniisti kirjoitettu ja kielikuvat ovat kauniita, mutta juuri se oli asia joka sai minut kirjasta vieraantumaan. Teksti oli hieman liian kaunista makuuni, enkä pitänyt kirjan lyhyistä luvuista. Se rikkoi lukukomusta liikaa. Kirjassa oli kuitenkin paljon sydämeenkäyvää, ja kuten sotaan kuuluvissa romaaneissa tapana on, juuri ihmiskohtalot jäävät mieleen.

Tunnustan silti kyseessä olevan hieno lukuromaani, joka on varmasti monen mieleen. Kirjan kansiliepeistä selviää, että Doerr on kirjoittanut kirjaa huimat kymmenen vuotta ja se on hänen läpimurtoteoksensa yli miljoonalla myydyllä kappaaleella pelkästään Yhdysvalloissa. Eikä kirjaa suotta ole kehuttu, minulle se ei vain tarjonnut niin suurta lukuelämystä kuin mitä siltä odotin.

Muissa blogeissa: Lumiomena,  P.S. Rakastan kirjoja, Kirjasfääri, Nenä kirjassa ja Ullan kirjat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Like 2012

Kun kyyhkyset katosivat on kirja, josta on yllättäen aika vaikea kirjoittaa. Mietin nimittäin pitkään, tuonko kirjaa blogiin ollenkaan: minä kun luin kirjan vähän väkisin.

Minun piti lukea kirja heti sen ilmestyessään, mutta sitten kävi niin, että aloin arkailla lukemisen suhteen. Olihan Puhdistus ollut aikoinaan niin mieleenpainuva lukukokemus että luettuani muutamia Kyyhkysiin pettyneitä arvioita, lykkäsin lukemista myöhemmäksi. Lisäksi kirja oli kyllästymiseen saakka esillä mediassa että lopulta suurin mielenkiinto kirjaa kohtaan katosi. Nyt kun haastoin itseäni lukemaan oman kirjahyllyni lukemattomia, sai kirja vihdoin lukuvuoronsa.

Kun kyyhkyset katosivat on kahdessa aikatasossa etenevä Viron lähihistoriasta kertova teos. Tarina yhdestä huonosta avioliitosta, ihmisten peloista, vaikenemisesta ja ilmiannoista, valheesta. Kaikki edellytykset siis hyvään lukuelämykseen, mutta totta puhuakseni olen vieläkin vähän epävarma mitä luin. En oikeastaan enää muista.

Kirja ei yllä missään vaiheessa Puhdistuksen tasolle. Siinä missä Puhdistus vei heti mukanaan, ei tämä tuntunut missään vaiheessa lähtevän käyntiin vaikka tokihan se koko ajan eteni. Ja sitten se olikin jo loppu. Kirjaa oli jotenkin hirveän raskasta lukea. Luin kirjaa suhteellisen monta päivää ja yritän nyt miettiä miksi en tälle lämmennyt.

Yksi syy on ainakin se, että minua kiinnostaneet hahmot eivät saaneet niin paljon tilaa kuin olisin halunnut. Varsinkin naiskohtalot olivat sellaisia joista olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Toisekseen koin lukemisen melko raskaaksi ja jouduin pysähtymään välillä miettimään mitä tapahtuu ja kenestä puhutaan. (Tämä saattaa toki kertoa enemmän kuitenkin lukijasta kuin kirjasta itsestään.)
Lisäksi tuntui siltä, että niin moni asia sai vain pintaraapaisun. Palanen sieltä, palanen täältä.

Tämä kirja ei nyt kertakaikkiaan tarjonnut minulle sellaista lukuelämystä kuin olin toivonut, se ei vain sytyttänyt. Ja suurimman osan lukemastani olen oikeastaan jo unohtanutkin. Suurin hypetys kirjan ympärillä on kuitenkin laantunut, joten en kuitenkaan kokenut että ennakko-odotukset olisivat olleet liian korkealla kuin jos kirjan olisi lukenut heti sen ilmestyessä. Kun kyyhkyset katosivat ei ollut minun kirjani.

On hienoa, että Oksanen kirjoittaa Viron historiasta. Tuntuu että aiheesta ei hirveästi ole kirjallisuutta, ja että tuosta miehitetystä ajanjaksosta on vaiettu vaikka tuo pieni kansa on kokenut ja kärsinyt paljon. Eikä heidän itsenäisyydestäkään kovin kauaa ole. Oksanen tuo todella tärkeän ajanjakson historiassa kaikille luettavaksi. Kirja on oikeastaan juuri nyt tässä maailmantilanteessa hyvinkin ajankohtainen.

Kun kyyhkyset katosivat on jälleen yksi kirjahyllyni lukemattomista kirjoista (huomaatteko muuten miten hyvin haaste on lähtenyt kohdallani käyntiin?), ja tilanne on nyt 3/10.

Kati Tervo: Sukupuu

Kati Tervo: Sukupuu

WSOY 2014

Kansi Martti Ruokonen

"Kirjoitan sukupuuhun nimiä, syntymä- ja kuolinvuosia ja paikkoja, jotka olen jäljittänyt. Suku herää henkiin. Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa minnekään."

Sukupuu kertoo seitsemän naisen, mummojen, anoppien, äitien ja tyttärien tarinan. Kirjan alku ja loppu on Heidin kertomaa, muilla kirjan sivuilla tutustutaan saksalaiseen Adele Schumacheriin joka kesällä 1918 matkustaa rakkauden perässä miinoitetun meren poikki kauas kylmään Suomeen. Unelmia ja haaveita täynnä olevan Adele huomaa, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja Adelen viimeisinä päivinä Heidi muistaa sairaan mummun, joka rakasti makeita leivoksia ja rähisi vieraalla kielellä.

Suomessa Adele kohtaa anoppinsa Liisa Hukkasen, jolla on kertoa tarinansa sukupuuhun vahvalla murteella ja suurella kaunalla miniäänsä kohtaan. Adele odottaa sulhastaan kotiin, ja ikävöi perhettään Saksassa. Samaan aikaan Adelen siskot elävät hyvin erilaista elämää kun Verna matkustaa perheen kahleita kauas Amerikkaan ja Flora herkän mielensä vuoksi parantolaan. 

Niin Hukkasilla kuin Schumachereilla on raskaat vaiheensa sodan myllerryksessä, ja jokaiseen heistä jää jälki. Jokaisen tarina on ainutlaatuinen läpileikkaus yhden suvun historiaan, jonka vuosikymmenien päästä Heidi Hukkanen kokoaa yksiin kansiin, piirtää puun ja juuret jonka oksat puhkeavat puhumaan.

Kiinnitin huomiota kirjaan sen ilmestyessä, sillä tarina vaikutti mielenkiintoiselta. Silti täytyy myöntää että yllätyin positiivisesti vielä enemmän kuin odotin. Tervo on saanut lyhyeen kirjaan mahtumaan uskomattoman paljon. Vaikka jokaisen naisen tarina on omanlaisensa, yhden henkilön äänellä kerrottu, nivoutuu kaikki lopulta yhdeksi tukien toinen toisensa tarinaa. Tämä oli ehdottomasti yksi tämän vuoden yllättäjistä, sillä Tervo ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija.

Ihastuin tähän pieneen suureen kirjaan kovasti.