Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Tammi 2013
Kansi: Timo Numminen
"Lapsi liikahti ensimmäisen kerran. Vain pieni potku, silti se tuntui selvästi vatsanpeitteiden läpi ja viestitti- minä olen minä. Tove Janssonin äiti Signe Hammarsten Jansson oli kävelyllä Pariisissa ja oli juuri saapunut kadulle jonka nimi oli Rue de la Gaité - Ilonkatu. Oliko se, että syntymätön lapsi antoi merkin itsestään juuri ilonkadulla, enne? Kertoiko se, että hänestä tulisi onnellinen? Joka tapauksessa hän tulisi tuottamaan valtavasti iloa maailmaan."
Näin alkaa Tove Janssonista kertova elämänkerta, joka on Tuula Karjalaisen kirjoittama. Kirja suorastaan kutsuu lukemaan sen värikylläisyyden vuoksi, ja sekä tietokirjaksi että elämänkerraksi kirja on visuaalisesti todella hienoa luettavaa. Kirja kertoo monilahjakkuudesta, Tove Janssonista (1914-2001), joka on Suomen tunnetuimpia taiteilijoita ja kaikkien rakastaman muumihahmon äiti. Tove oli myös paljon muuta kuin nainen Muumimaailman takana - hän oli kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja ja laulujen sanoittaja.
Värikäs kirja kätkee sisäänsä niin ikään värikkään ja tuotteliaan taiteilijan elämän. Tänä vuonna olen lukenut nyt kaksi Tove Janssonista kertovaa kirjaa, Boel Westinin kirjoittaman ja tämän Karjalaisen.Vaikka huomasin että samoja asioita toistuu, oli suurimmat erot näiden kahden teoksen välillä siinä, että Karjalaisen kirjoittama oli visuaalisempi ja että myös Toven ja Tuulikki Pietilän suhde nostettiin enemmän esille. Mutta minusta sekin oli täysin asiallista, eikä ollut liian toisen yksityiselämään kurkistelua.
Luin kirjaa useamman kuukauden. Tämä oli täysin tietoinen päätös. Koska olin tutustunut jo keväällä Toven historiaan Westinin teoksen myötä, en halunnut liikaa toistoa lukemalla heti perään toisen Tovesta kertovan kirjan. Siksi luin aina luvun siellä toisen täällä kun sille päälle innostuin.
Karjalaisen teosta oli helppo lukea, eikä se vaikuttanut liian tietokirjamaiselta. Tähän vaikutti varmasti kirjan kuvitus. Toisaalta täytyy myöntää, että viihdyin ehkä kuitenkin hitusen paremmin Westinin kirjoittaman teoksen parissa. Jossain vaiheessa nimittäin hieman mietin, kannattiko edes yhteen vuoteen mahduttaa molemmat Tove Janssonin elämästä kertovat kirjat. Toistoa tuli liikaa.
Kaiken kaikkiaan minusta hieno teos, joka pureutuu hyvin Toven elämään ja työhön. Aina alusta loppuun saakka. Minulle kuluva Toven juhlavuosi on ollut tutustumismatka taiteilijan elämään ja tuotantoon, johon en aiemmin ollut perehtynyt. Muumikirjat ovat esimerkiksi olleet aikaisemmin minulle täysin tuntemattomia, joten juhlavuosi on ollut oiva hetki laajentaa omaa lukukenttäänsä. Tällä kirjalla osallistun mukaan haasteeseen jossa luetaan juhlavuoden kunniaksi Toven kirjoja.

| http://www.tove100.fi/ |