Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä
Otava 2011
Suomennos Kristiina Rikman
Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men

"Hiukan sen jälkeen, kun Boris oli lausunut sanan paussi, minä sekosin ja päädyin sairaalaan. Hän ei sanonut "En halua nähdä sinua enää ikinä" eikä "Se on ohi", mutta kolmikymmenvuotisen avioliiton jälkeen paussi riitti tekemään minusta sekopään jonka ajatukset hajosivat, kimmahtelivat ja törmäilivät toisiinsa kuin paukkumaissit pussissaan mikroaaltouunissa:"

Kolmenkymmenen yhteisen aviovuoden jälkeen Mian aviomies Boris ilmoittaa haluavansa pitää taukoa, paussia, ja paussi on tässä tapauksessa ranskatar, kaunis ja nuori sellainen. Tämän seurauksena Mia saa hermoromahduksen joka ajaa tämän sairaalaan. Kun alkujärkytys alkaa väistyä ja toipuminen vähitellen alkaa, muuttaa hän lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä luo. Välimatka Borikseen, äidin ystävät ja runokurssin vetäminen nuorille tytöille antaa Mialle taas otteen elämästä. Toisaalta myös miettimään, onko paussi sittenkään maailmanloppu.

Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä on ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luen. En osannut ihan täysin etukäteen odottaa mitä tuleman pitää, ja kirjan alku tempaisikin minut mukaansa mukavasti. Nimen (ja kannen kuvankin) perusteella voisi olettaa kyseessä olevan hieman kevyempää kirjallisuutta, mutta sellaiseksi tätä ei kyllä voi luokitella. Hustvedt kirjoittaa minä -muodossa, ja Mia puhuttelee lukijaa suoraan kertomalla omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Mutta kaikki nuo ajatukset tuntuivat suoranaiselta tajunnanvirralta, ja lukijana sitä on välillä hieman hukassa, vaikka kertoja välillä rauhoitteleekin tulevansa pian itse asiaan. En ollut myöskään aivan varma, oliko jokainen asia kirjassa välttämätön, tämä näkyy varsinkin Mr. Nobodyn kohdalla, jonka henkilöllisyys ei selviä missään vaiheessa, ja joka ei tuntunut mielestäni kovin merkitykselliseltä kirjan juonea ajatellen.

Tämä sekava kerrontatyyli rokotti hirveästi omaa suhtautumistani kirjaan. Välillä olin ihmeissäni, sitten tylsistynyt ja lopuksi vain tyytymätön lukemaani. Mia ilmaisee itseään runoin, kirjein, sähköpostiviestein, ja onpa seassa muutama piirroskin. Minusta tässä olisi ollut hirveästi ainesta parempaankin! Kirja on melkoisen ohut, ja sekavuutensa lisäksi itse tarina jää myös hieman liian ohueksi. Vaikka Mia äityy välillä pohtimaan hyvinkin tarkasti naiseutta, seksuaalisuutta ja miesten asemaa yhteiskunnassa verrattuna nasisiin, tuntui se makuuni hieman liian paatokselliselta, eikä jutun pääpointti täysin edes selvinnyt. Mutta kyllä kirjan sivuilta löytää muutamia oikein iskeviä ja alleviivattavia lauseita;

Käytävällä äiti pysähtyi. Hän painoi kaksin käsin rintaansa ja sanoi hiljaa:"On se niin katkeraa."
"Mikä on katkeraa, äiti?"
"Vanhuus."

Mian äidin ystävät, Joutsenviitoset, pitävät yhtä ja ovat virkeitä iästään huolimatta, ja heidän palavasta elämänhalustaan Mia on vaikuttunut. Ja kyllä se vaikuttaa lukijaankin. Oikeastaan mielenkiintoisinta olikin seurata näiden vanhempien rouvien, naapurin Lolan sekä runokerhon nuorien tyttöjen elämää, kuin Mian. Kesä ilman miehiä ei vain ollut nyt minun kirjani millään tavalla, enkä ole ihan heti valmis tutustumaan Hustvedtiin tarkemmin, vaikka hänen kirjojaan onkin kyllä paljon kehuttu. 

Eowyn Ivey - Lumilapsi

Eowyn Ivey - Lumilapsi (The Snow Child 2012) Bazar 2013. 

Suomennos Marja Helanen

Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)

Suomenkielinen kansi Susanna Appel

""Vaimo, menkäämme pihalle talon taakse tekemään pieni lumityttö. Kenties hän herää henkiin ja rupeaa meille pieneksi tyttäreksi."
"Mieheni", vanha nainen sanoo, "ei sitä tiedä miten käy. Mennään vain pihalle tekemään pieni lumityttö.""
- Arthur Ransome, Pieni lumentytär

Näin alkaa kirjan ensimmäinen osa, josta alkaa Jackin ja Mabelin ihmeellinen tarina Alaskan villissä ja karussa maisemassa. Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, joka on muuttanut 1920- luvun Alaskaan pakoon suruaan ja uskoa uuden elämän aloittamisesta. Suru on kuitenkin ajanut pariskuntaa erilleen, ja Alaskan julmuudessa Jack raataa pellolla pariskunnan elannon eteen kun taas kotona Mabel kärsii yksinäisyydestä ja epätoivosta.

Eräänä iltana, pitkän ja synkän syksyn jälkeen maahan sataa lumi. Lumen tulo saa Mabelissa ja Jackissa aikaan hetkellisen ilon, ja lumen tuoma toivo saa heidät pihalle tekemään lumesta tytön jolle Mabel pukee punaisen kaulaliinan ja lapaset. Aamulla lumilapsi punaisine kaulaliinoineen ja lapasineen on kuitenkin poissa, mutta metsästä ilmaantuukin oikea pieni tyttö kettu kannoillaan heidän elämäänsä.

Tyttö on nimeltään Faina. Kukaan ei ole koskaan nähnyt tyttöä, mutta siellä, keskellä Alaskan villiä luontoa asuu ja metsästää tuo pieni ja kaunis tyttölapsi. Vähitellen Jack ja Mabel alkavat ymmärtämään tyttöä ja tutustuessaan tyttöön alkavat rakastaa tätä kuin omaa lasta jota heille ei koskaan suotu. Fainan myötä elämä muuttuu valoisammaksi ja myös Mabel ja Jack löytävät jälleen toisensa, muistavat miksi toisiinsa rakastuivat.

Lumilapsi on kaunista luettavaa, ja Alaskan luonto tulee lähelle lukijaa. Ivey kuljettaa tarinaa hitaasti mutta vangitsevasti, arkinen aherrus peltotöissä ei missään vaiheessa puuduta. Tämä kiireetön kerronta on taidokasta, ja Ivey kuvaa myös vahvasti Alaskan ankaraa ja kaunista luontoa. Alaska tulee niin iholle, että sinne alkaa väkisinkin haaveilla.

Lumilapsen olen halunnut lukea jo pitkän aikaa, heti kun luin siitä ensimmäisen arvion. Vaikka viihdyin tämän taidokkaan romaanin parissa, alun lumoavuus lässähtää loppua kohden. Kirjan ensimmäinen ja toinen osa olivat onnistuneita ja ihastuttavia, mutta kolmas ja viimeinen osa ei saanut minua vakuuttuneeksi. En karsasta aikuisten satuja, enkä uskokaan että hienoinen pettymys tästä johtuukaan, mutta kuten sanottua, lumoavuus ei riitä täysin loppuun saakka.

Iveytä luen mielelläni jatkossakin. Luminen Alaska on kiehtova ja eksoottinen miljöönä. Tässä tarinassa se on oikeastaan kuin yksi henkilöistä. Sain muuten itselleni taas muistutuksen, kun eräässä kohdassa mainitaan Jack Londonin Valkohammas: olen halunnut lukea kirjan jo kauan!

Piia Posti - Talven jälkeen valo

Piia Posti, Talven jälkeen valo. Gummerus 2010. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

"Mutta Marja tuli ulos ja teki hänestä äidin, siloposkisesta tytöstä, jolla oli mielipiteissään pelkkää mustaa ja valkoista: En koskaan eroa. Permanentit ovat rumia. En ikinä hanki tuulipukua.
Vielä silloin tunteetkin sopivat omiin laatikoihinsa ja rakkauden tiesi rakkaudeksi ja vihan vihaksi."


Anna on saavuttanut elämässään kaiken mitä on toivonutkin. Häät, opiskelut, lapsi, omakotitalo ja sitä ympäröivä kaunis puutarha. Silti hän huomaa kaipaavansa jotain muuta, ja silloin tulevat unet. Aviomies Jussin työpäivät venyvät ja vievät paria erilleen. Sitten Annan on kerrottava Jussille mitä on tehnyt, ei halua pitää salaisuutta enää itsellään. Jussi pakenee Lappiin mökille jonka on vuokrannut nuorille opiskelijatytöille. Siellä hän tapaa nuoren Nadjan, ja pian heidän avioliitossaan on enemmän kuin kaksi ihmistä.

Heti alussa selviää Annan uskottomuus, ja vauhdilla etenevät myös petetyksi tulleen Jussin kuviot. Kuvio on vielä melko kliseinen, kun lohtua haetaan itseään nuoremmasta tytöstä. Tästä seuraa tilanne jossa Nadja huomaa rakastuneensa ukkomieheen totaalisesti ja haaveilevansa yhteisestä tulevaisuudesta, vielä melko sinisilmäisesti.

Tarina alkaa heti alussa kulkemaan jouhevasti ja tavalla, joka saa lukijan täyden huomion. Nuoruuden mustavalkoisesta ajattelutavasta on tultu pisteeseen jossa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, ihmiset muuttuvat. Kaiken tämän seurauksena Anna muuttaa heidän yhteisen tyttärensä Marjan kanssa kerrostaloon asumaan, Nadja ja Jussi heidän entiseen yhteiseen taloonsa.

Siinä missä aikuiset kasvavat ja kipuilevat, kärsii myös Jussin ja Annan tytär Marja tilanteesta. Marja joutuu jo hyvin nuorena ottamaan vastuuta äidistään, ja myös uuden sisaren hoito jää pitkälti Marjan vastuulle Annan alkoholiongelmien lisääntyessä. Nuori tyttö joutuu kokemaan turhan paljon nuoresta iästään huolimatta, ja Annan käyttäytyminen saa välillä haukkomaan henkeä.

Henkilöhahmoihin suhtauduin hyvin ristiriitaisesti ja ailahtelevaisesti. Tavallaan ymmärsin, miksi kaikki alkoi niin kuin alkoi, silti ärsyynnyin useissa kohdin. Jussin uuden avovaimon Nadjan haaveet täydellisestä elämästä, lapsesta ja naimisiinmenosta, Annan holtittomuudesta mutta myös Jussin käytöksestä kaikkia naisiaan kohtaan. 

Minä mietin kirjaa lukiessani vielä elokuun lämpiminä päivinä, että tämä olisi ollut ehkä enemmän syksyn synkkyyksiin sopiva. Vai miksi kaiken synkän ja surullisen mieltää niin helposti syksyyn? Lukukokemus oli melkoisen rankka, niin paljon ikäviä asioita. Silti pidin tästä, sivuja kääntyi kuin itsestään ja Posti kirjoittaa hyvin. Lukija ei voi olla tuntematta vahvasti teosta lukiessa.

Tartuin kirjaan täysin sattumalta, sillä löysin tämän kirjaston poistomyynnistä enkä osannut ollenkaan varautua melkoisen yllättävään juonenkäänteeseen kirjan keskivaiheilla. Tämä yllätys sai pohtimaan mitä kaikkea kirjalla onkaan vielä antaa, ja tämä lisäsi kirjan imua kyllä entisestään. Talven jälkeen valo on kirjailijan esikoisteos.