Joyce Carol Oates: Kosto:Rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Otava 2010

Suomennos Kaijamari Sivill

Englanninkielinen alkuteos Rape: A Love Story

"Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria."

Vain hetken pieni mielijohde saattaa muuttaa koko elämän pysyvästi. Vain se pieni hetki, jolloin teet päätöksen. Nuoren yksinhuoltajaäidin Teena Maguiren elämä muuttuu kohtalokkaasti, kun hän päättää oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tuo päähänpisto tulee hänelle ja tyttärelleen kalliiksi, kun lauma paikallisia nuoria miehiä joukkoraiskaa ja pahoinpitelee Teenan tyttären läsnäollessa, ja jättävät hänet puiston venevajaan virumaan kuoleman kielissä. Pieni tyttö rukoilee piilossaan ettei äiti kuole, eikä mikään ole enää kuin ennen.

Joukkoraiskaus on kiistaton ja tekijät tuttuja, vaan saako paha oikeussalissa palkkansa? Pienen kaupungin pieni yhteisö kääntyy Teenaa ja tämän tytärtä vastaan ja heidät leimataan valehtelijoiksi. Raiskaajien äidit huorittelevat Teenaa ja julistavat tämän pilaavan heidän poikiensa elämän valheillaan. Sillä kyllähän kuulemman Teenan maine tiedetään paremmin kuin hyvin. Itsehän Teena sitä kerjäsi ja provosoi pukeutumisellaan miehiä raiskaamaan.

Kylläpäs olen taas valinnut itselleni melkoisen raskaita kirjoja luettavaksi viime aikoina. Tähän ohueen kirjaan mahtuu todella paljon painavaa asiaa. Minua kirja järkytti, niin monella tavalla. Oates ei tosiaankaan päästä lukijaa helpolla. Oli niin järjettömän vastenmielistä lukea siitä kauheasta pahuudesta mitä maailmassa on, ja kuinka hirveitä ihmiset osaavat olla. Ja ennen kaikkea se, kuinka pahoja naiset voivat toisillensa olla. Se jos mikä jaksaa aina ja ikuisesti ihmetyttää ja järkyttää. Äidit pitävät poikiensa puolta vaikka tekisivät mitä pahaa, kuten esimerkiksi pahoinpitelisivät ja raiskaisivat henkihieveriin. Viis siitä kuinka uhrin loppuelämän käy, kunhan poikien elämä ei mene pilalle.

Tässäkin kirjassa nostetaan jälleen esille se, että nainen omalla pukeutumisellaan aiheuttaa oman raiskauksensa. Että on täysin naisen oma syy, jos mies ei sitten osaakaan pitää näppejään erossa. Tällainen ajattelutapahan elää valitettavasti edelleen. Kyllä naisen täytyy voida pukeutua juuri haluamallaan tavalla, eikä kukaan saa kajota sen varjolla.

Kirja on todella rankka, mutta myös hyvä. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei voi koskaan puhua tai kirjoittaa liikaa. Oates nostattaakin lukijassa valtaisia tunnemyrskyjä aina epätoivosta raivoisaan vihaan ja kostonhimoon, sekä pistää pohtimaan mitä oikeus oikeasti on.

"Kuule Bethel, minunkin elämäni riippuu nyt tästä tapauksesta. Se ei ole minulle pelkkä oikeusjuttu - se liittyy minunkin elämääni naisena - sillä jos yhdelle naiselle tehdään törkeää väkivaltaa niin kuin sinun äidillesi tehtiin, kaikille naisille tehdään väkivaltaa. Sen tähden raiskauksesta pitää rangaista vakavana rikoksena."

Niin kauhealta ja lohduttomalta kuin kirja tuntuukin, on pientä valonpilkahdustakin havaittavissa. Haavat eivät koskaan täysin umpeudu, eivät näin kauheat, mutta aina on pientä toivoa paremmasta huomisesta.

Tämä vavisuttava kirja on osa projektiani, jossa luen kirjahyllyn lukemattomia kirjojani. Tilanne on nyt 4/10.

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Atena 2014

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Mietin aluksi, etten kirjoittaisi kirjasta koskaan blogiin asti. Kaikki kirjat eivät toki muutenkaan päädy julkaistaviksi asti, mutta tämän kohdalla hieman jopa pelkäsin reaktioita. Aikoinaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulu sai sellaiset määrät erilaisia kommentteja itse kunkin kommenttiboksiin ja mietin, tekeekö tämäkään kirja poikkeusta. Lestadiolaisuus aiheena kun herättää todella paljon mielipiteitä ja tuntemuksia meissä jokaisessa. Sitten mietin sitäkin näkökulmaa, että ilman lestadiolaisperheiden ja lasten huonoa oloa tätä kirjaa ei olisi tarvinnutkaan kirjoittaa.

"Yksikin lapsikatraansa alle uupuva äiti, joka rukoilee uuden raskauden alkaessa keskenmenoa, on liikaa. Yksikin lapsi, joka saa kuulla syntyneensä vain siksi, ettei äiti saanut ehkäistä, on liikaa. Yksikin kaksi- tai kolmevuotias, joka saa kuulla olevansa liian iso päästäkseen syliin, on liikaa. Yksikin suurperheen pelokas äiti, joka kuolee synnytykseen uskaltautumatta ehkäistä edes lääkärin varoitettua häntä vakavasti synnytyskomplikaatioista, on liikaa. Yksikin uusi vauva perheeseen josta on uupumuksen takia otettu huostaan aiemmat lapset, on liikaa. Yksikin äiti tai isä, joka joutuu valitsemaan kuukausien selibaatin SRK:n ehkäisyopin takia, on liikaa." 

Kirjan ovat kirjoittaneet yrittäjä, teologian maisteri ja kahden aikuisen lapsen äiti Aila Ruoho, jonka omat kokemukset lestadiolaisuudesta tulevat lapsuudesta, isänpuoleiselta suvulta, sekä 11 lapsen entinen lestadiolainen äiti Vuokko Ilola. Näiden naisten lisäksi kirjan teossa mukana on ollut 30 henkilöä, joita he ovat haastatelleet sähköpostin välityksellä. Näiden haastateltujen äänet ovatkin keskeisessä osassa kirjassa. Nämä äänet, jotka eivät liikkeen sisällä pääse kuuluville, saavat äänensä nyt tässä kirjassa.

Usko, toivo ja raskaus on paitsi nimetty todella osuvasti, myös mielenkiintoinen ja asiapohjainen. Se ei tirkistele tai yritä olla skandaalinkäryinen, mutta mikään hyvänmielenkirja se ei todellakaan ole. Elävästä elämästä poimitut esimerkit ovat karua luettavaa. Suurperheiden arjen syövereihin kätkeytyy todella pahoja asioita, kun vanhemmat ovat uupuneita ja masentuneita, isoimmat lapset hoitavat pienempiään ja saattaa perheessä olla väkivaltaakin. Henkistä tai fyysistä. Ison perhekoon myötä tulevat myös taloudelliset kysymykset esille, sillä kaikilla lestadiolaisperheillä ei ole varaa isoihin taloihin ja autoihin kuten joillakin muilla. Tämä saattaa nostaa syöksykierrettä entisestään kun molemmat tai toinen vanhemmista toivoo ettei uutta lasta syntyisi ainakaan ihan heti uudestaan. Jopa keskenmenoa rukoillaan. Vanhemmat ovat lopen uupuneita ja lapset kokevat rakkaudettomuutta ja pelkoa.

Kirjoittajat toivovat ennen kaikkea keskustelua. Kirjassa olevat lainaukset ovat jonkun oikeasta elämästä, ja ne tulee ottaa vakavasti. Uupumukseen on puututtava eikä hymistävä siitä, kuinka jokainen saa kannettavakseen vain sen verran minkä jaksaa. Yhteisö kannustaa ja painostaa perheitä lisääntymään jaksamisen ja mielenterveyden kustannuksella, vaikka selkeitä raamatullisia perusteitä ehkäisemättömyysopille ei löydy. Jokaisella perheellä tulee olla oikeus päättää lapsimäärästään.

On oikeasti todella järkyttävää, kun ehkäisykielto tulee jo äidinmaidosta. Se on niin syvällä ettei sitä osaa edes kyseenalaistaa. Pelko taivaspaikan menetyksestä on niin vahva. Ja valtaapitävät miehet (!) vielä syyllistävät ja painostavat naisia, etteivät vain alkaisi ehkäisemään. Jokainen lapsi on otettava vastaan, muuten siitä joutuu vastuuseen.

"Miehen ruumis ei rasitu raskaudesta. Mies ei kärsi raskausajan vaivoista. Mies ei saa suonikohjuja eikä hänen lihaansa tarvitse leikata ponnistusvaiheessa. Nainen kantaa, kärsii ja hoitaa, mutta vanhoillislestadiolaisessa liikeessä hänellä ei ole juuri mitään valtaa omaan ruumiseensa. Valta on niillä, jotka päättivät ehkäisyopista naisen puolesta."


Minulle kirja oli melkoisen rankkaa luettavaa, vaikkakin mielenkiintoista. Kirja piti otteessaan loppuun asti, ja useita erilaisia näkökulmia esiintyi. Naisten asema ja tasa-arvo on aina ollut lähellä sydäntäni, enkä voinut kuin tuntea surua näistä kohtaloista, missä naisilta puuttuu täysin itsemääräämisoikeus omaan vartaloonsa ja elämäänsä. Miksi naiset eivät sitten käytä järkeään ja ehkäise? Koska asenteet, pelko ja yhteisön painostus ovat juurtuneet niin syvälle. Ja tämä siirtyy sukupolvelta toiselle niin naisille, miehille kuin perheen lapsillekin.

Minusta oli hienoa, että kirja ei käsitellyt ehkäisy kysymystä vain naisen näkökulmasta, sillä on myös paljon miehiä joita asia koskettaa. Monet miehetkin uupuvat suurten odotusten ja lapsikatraan alla, ja toivovat tilanteeseen helpotusta. Ja entäpä lapset? Minusta jokaisen lapsen tulee saada rakkautta vanhemmiltaan, eikä kokea olevansa epätoivottu. Jossakin kohtaa kirjassa mainittiin sellainenkin ajatus (en valitettavasti löytänyt sitaattia enää tähän), että uskovaiset saavat lapsia ja ei-uskovaiset tekevät lapsia. Minusta aika nurinkurinen lausahdus, kun ajattelee että kuitenkaan kaikilla uskovaisilla suurperheellisillä aika ei riitä antamaan kaikille lapsille heidän tarvitsemaansa rakkautta, vaikka lapsi olisi kuinka jumalan lahja vanhemmilleen.

Totta on myös se, että kaikki perheet eivät ole uupuneita. Kaikki perheet eivät ole onnettomia. Kaikki eivät uuvu suuren lapsikatraan alla, ja he ovatkin onnekkaita. Suurperhe on monille hieno ja upea asia. Mutta miten auttaa niitä jotka uupuvat? Yhteisö ei tue näitä väsyneitä perheitä millään tavalla, vaan jokainen on oman onnensa ja uskonsa varassa. Enemmän ollaan vain huolissaan siitä jos lapsia ei tietyssä tahdissa synny. Näin ei todellakaan saisi olla.

Usko, toivo ja raskaus on tosiaankin ajatuksia herättävä ja silmiä avaava kirja.Voi olla että minun ei viimeisilläni raskaana olisi kannattanut kirjaan tarttua (sen verran raskaalta lukeminen välillä tuntui), mutta kyllä tässä on kyseessä tärkeä kirja. Ei tällaiselta asialta saa enää 2000-luvulla sulkea silmiään. Jotain kirjan kiinnostavuudesta muuten kertoo se, että varasin kirjan melko pian sen ilmestyessä kirjastosta ja sain sen käteeni vasta nyt! Toivottavasti kirja päätyy luettavaksi myös sinne minne sen ehdottomasti soisi päätyvän: vanhoillislestadiolaisen liikkeen valtaapitäville.

Kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Katja, Anna ja Ilona.

Parinoush Saniee - Kohtalon kirja

Parinoush Saniee
Tammi, 2014
Suomennos Anna Lönnroth
Persiankielinen alkuteos Sahme man, 2003
Teos on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate

Äidillä oli tapana sanoa: "Jokaisen kohtalo on ennalta määrätty, se on säästetty heidän varalleen eikä se muutu vaikka taivas putoaisi." Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla?

Masume on aivan tavallinen teheranilainen teinityttö, joka pitää opiskelusta ja haluaa jatkaa sitä mahdollisimman pitkään. Isä kannustaa ja on ylpeä tyttärensä opiskelumenestyksestä, mutta äiti ei ymmärrä tyttärensä halua opiskella - eihän nainen tee sellaisilla taidoilla avioliitossaan mitään. Masumen veljiä ei opiskelu ole koskaan kiinnostanut, ja heitä kaihertaa todella paljon että Masume saa isän luvalla jatkaa opiskelua ja on näin enemmän kouluja käynyt kuin veljensä.

Eräällä koulumatkalla Masume tapaa ystävänsä kanssa pojan, joka salpaa hänen hengityksensä. Masume rakastuu niin silmittömästi kuin teinityttö voi koskaan rakastua, ja saa vastakaikua. Tästä alkaa kirjeenvaihto, joka tekee Masumen maailman onnellisimmaksi tytöksi maailmassa. Kirjeet kuitenkin löytyvät ja Masume saa yllensä perheensä vihat, onhan tyttö kirjeenvaihdollaan saattanut perheen ikuiseen häpeään ja tahrannut suvun kunnian. Veli pahoinpitelee Masumen ja kaikki alkavat kiirehtiä Masumen avioliittoa tytöltä sen enempää kysymättä kiinnostusta. Koska tytär on maineensa tahrannut, tulee hänet saada mahdollisimman pian naimisiin ja pahat puheet vaiennettua.

Masume menettää elämänsä rakkauden, haaveet opiskeluista, elämänhalunsa ja parhaan ystävänsä kun hänet suljetaan kotiinsa. Vanhemmat järjestävät avioliiton miehen kanssa jota ei ole koskaan tavannut, ja Masumen elämä ottaa täysin erilaisen suunnan kuin hän oli koskaan osannut kuvitella.

Kohtalon kirja on vangitsevaa luettavaa, kirjan yli 600 sivua kääntyvät tiuhaan kun Masumen tarina etenee. Välillä ei voi kuin haukkoa henkeä: kuinka on mahdollista että yhden naisen harteille tuntuu kasaantuvan kaikki maailman suru ja paino, mistä tuo nainen aina löytää sisäisen voimansa jatkaa kaikesta huolimatta? Kohtalon kirja osoittaa omat ongelmat lähes mitättömiksi, toisaalta myös sen kuinka vahvoja naiset voivatkaan olla.

Saniee on kirjoittanut mielenkiintoisesti iranilaisuudesta, kuinka eri tavoin eri perheissä suhtauduttiin uskontoon ja naisten asemaan. Oli aika, jolloin Teheranin kaduilla nainen pystyi vapaasti kävelemään ilman huivia matkalla kouluun. Kohtalon kirjassa politiikka on hyvin keskeisessä osassa, minkä vuoksi sen julkaisu kiellettiin Iranissa kahdesti ennen sen vapautumista sensuurista. Saniee ottaa hahmojen suilla kantaa poliittisiin kysymyksiin ja kyseenalaistaa sokean luottamuksen valtaapitäviin.

Minulle tämä oli voimakas lukukokemus, vuosikymmenien ajan seurasin Masumen elämää kirjojen sivuilta ja sain kurkistaa iranilaiseen elämään naisen silmin. Vaikka kirjassa on paljon surua, epätoivoa ja synkkyyttä, on siinä myös rakkautta, voimaa ja ennen kaikkea toivoa. Ainoa miinus minulle oli kirjan loppu - en suostunut hyväksymään Masumen kohtaloa kuten hän itse lopulta teki.

Muita kirjan lukeneita:
Elegia
Annika
Krista
Annami

Lirio Abbate - Mafian naiset

Lirio Abbate - Mafian naiset 

Atena 2014

Suomennos Taru Nyström

Kansi Mika Perkiökangas

Italiankielinen alkuteos Fimmine ribelli. Come le donne salverrano il paese dalla 'ndrangheta

"Tarinani kertovat mafiajärjestö 'Ndranghetan naisista, jotka pakotetaan menemään naimisiin liian nuorina ja joiden on hiljaisuudessa alistuttava väkivaltaiseen elämään ja miesten mielivaltaan. Ne kertovat ikivanhojen ja taantumuksellisten sääntöjen kahlitsemista äideistä, vaimoista ja sisaristam jotka maksavat uskottomuuden hengellään, sillä yhä nykyisinkin kaukaa menneisyydestä periytyvä raaka tapa, kunniamurha, niittää uhreja. Tällä vuosisadalla 'Ndraghetan kasvot ovat muuttuneet, mutta eläimellinen julmuus on ennallaan. Samoin kuin Taliban-liikkeen Afganistanissa, myös Calabriassa on yhä voimassa koodi, jonka mukaan uskoton nainen tuomitaan kuolemaan. 'Ndragheta ei nykyaikaistu, päinvastoin, se pitää moderniutta paheena."

Lirio Abbate on toimittaja ja kirjailija, joka on viidentoista vuoden ajan taistellut kynällään mafiaa vastaan paljastaen tärkeitä mafiaan liittyviä rikoksia. Rohkea mies nostaa esiin asioita joihin mafia on tavalla tai toisella sekaantunut, ja kirjassaan Mafian naiset hän antaa äänen niille naisille joilla on ollut rohkeutta nousta mafiaperhettään vastaan. Jokainen joutuu maksamaan kalliin hinnan, myös Abbate, jonka henkeä on uhattu useammin kuin kerran, ja joka on vuodesta 2007 asti elänyt viranomaisten suojeluksessa.

Italian Calabriaa hallitsee mafiajärjestö 'Ndragheta, voimakas ja pelottava klaani, jonka rikolliset lonkerot yltävät kaikkialle bisneksiin, ja jonka toiminta perustuu ikivanhaan kunniakoodiin. Tuossa kieroutuneessa kunnian maailmassa "Klaanien naisilla ei ole omaa tahtoa eikä asemaa, ei minkäänlaista mahdollisuutta tehdä omia valintoja. He ovat perheensä omaisuutta." Tyttö ei saa käydä yksin missään ilman esiliinaa, eikä tyttöjen koulunkäyntiä arvosteta. Miehen sana on laki.

Ikivanhaan kunniakoodiin kuuluu olennaisena osana naisen uskollisuus perheelleen ja miehelleen. Mafian miehille vaimon lähteminen toisen miehen matkaan merkitsee aina kasvojen menetystä, ja naiselle itselleen kuolemantuomiota. Kunniamurhan suorittaa joku perheen miehistä, ja se naamioidaan usein itsemurhaksi. Kaikki naisia ei edes koskaan löydetä, he vain katoavat. Naisen elämä päätty joko isän, veljen tai jopa oman poikansa käden kautta. Rankaisemalla naista klaani saa takaisin menetetyn kunniansa ja vahvistaa näin omaa voimaansa ja mahtavuuttaan.

Kirjassaan Abbate kertoo useamman naisen tarinan. Jotkut pysyvät lujina ja pääsevät jatkamaan elämäänsä vapaana ilman mafiaperhettään, mutta se vaatii aina viranomaisten suojelua ja lasten hylkäämistä. Ja juuri tämä on se, mikä on jokaisella äidillä heikko kohta. Mafiaperheet käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen naisten heikointa kohtaa houkutellakseen naisen takaisin kotiin. Luvataan, että kaikki on anteeksi annettu, mutta koodia ei noin vain ohiteta...

Mafian naiset on karua luettavaa. Nämä tarinat ovat totta. Tässä päästään lukemaan muutaman naisen tarina, mutta kuinka monta naista kärsii tälläkin hetkellä pelon keskellä? Mafiamaailma kuulostaa todella kaukaiselta ja muinaiseltakin asialta, mutta mafiayhteisö elää edelleen. Italian viranomaiset ovat päässeet taistelussaan mafiaa vastaan eteenpäin, mutta katoaako mafia koskaan?

"Huolimatta rikollisesta loiselämästään perheet nauttivat yhteisössä laajaa hyväksyntää. Laittomista toimistaan tulevilla varoilla klaanit luovat uusia työpaikkoja alueille, missä niistä on pula, ja rikollisjärjestöihin suhtaudutaan melkein kuin hyväntekijöihin. Pelonsekainen kunnioitus ja rauhanomainen rinnakkaiselo perheiden kanssa on turvallisempaa, ja sen lisäksi hyvistä suhteista saattaa olla hyötyä."

Kirjassa on paljon rankkoja asioita ja kohtaloita, mutta pieni valonpilkahdus onneksi on näkyvissä aivan lopussa. Calabriassa pidetään 'Ndraghetaa välttämättömänä pahana, jonka kanssa ihmiset tulevat toimeen, ja kääntävät mieluummin katseensa pois. Kouluilla on suuri rooli, kun nuoria ohjataan kyseenalaistamaan mafian toimet. Muutoksia ilmapiirissä on tapahtunut, kun lopussa on vielä kahden entisen mafiaperheen tyttäret näyttävät rohkeutensa, jota toivottavasti yhä useampi calabrialainen nainen seuraa.

Vaikka kirja on rankkaa luettavaa, on tärkeää että nämä naiset pääsevät ääneen, ja rohkeita ihmisiä löytyy tuomaan heidän tarinansa ihmisten tietoisuuteen. Niin kauan kuin mafia on hengissä, eivät nämä naiset saa elää vapaana.