Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Otava 2013

Kansi Sanna Mander

"Katsokaa minua, tällainen minä olen. Olen Iiris Lempivaara. Aina minä kaipaan jonnekin, usein olen levoton. Minun sydämeni painaa 300 grammaa. Minulla on reikä sukassa ja aina uusia suunnitelmia, työ neuvojen jakajana ja uusia kenkiä joka viikko. Minä syön suklaata aamupalaksi ja joskus päivälliseksikin. Minulla on monta hyvää ystävää, kokoisekseni oudon kelpo viinapää ja muutamia ajatuksia siitä, miten olla lempeä ja hellä. Minulla on päiviä.

Kukaan ei tiedä, miten monta alkua ihmisellä on.

Minulla niitä on ollut kolme. Luulen, että niitä on tulossa lisää. Odottakaa vain niin minä kerron."

Iiris ja Aleksi ovat olleet yhdessä seitsemän vuotta, Iiriksellä jo tuleville lapsille nimet valmiina, mutta yllättäen Aleksi ilmoittaa ettei koskaan ole rakastunut. Kaikki alkaa alusta. Iiriksellä on onneksi tukenaan hänen paras ystävänsä Elina, sekä naapurin kahdeksankymppinen Marja-Liisa jonka elämän totuudet juontavat pitkälti Kauniista ja Rohkeista. Uusi alku näyttää aluksi lopulta, mutta kuten aina, elämä voittaa ja Iiris selviää suruistaan.

Riikka Pulkkinen ei lukeudu lempikirjailijoihini, sanon sen heti tässä. Olen lukenut häneltä kuitenkin kaksi kirjaa, Raja ja Totta ennen tätä kirjaa. Syy, miksi halusin vielä kolmannen kerran kokeilla Pulkkista, oli että tässä mennään aika kevyellä linjalla. Tyyli olisi siis hyvin erilainen aikaisempiin kirjoihin verrattuna. Kirjastosta kirjaa ei onneksi tarvinnut kauaa odotella, ja kahden illan aikana sai ohuen kirjan luettuakin.

Minulle tämä oli paras Pulkkisen teos, mutta en siltikään ihastunut tarinaan. Kevyissä kirjoissa ei ole mitään ongelmaa, tykkään niillä aina välillä nollata aivoja, mutta nyt tarina ja lukija eivät kohdanneet. Kirjan alkupuoli oli ehdottomasti sen parasta antia. Lähtökohdat olivat hyvät ja ajattelin vielä tuossa vaiheessa että nyt on viihdettä tiedossa ja olin innostunut. 

Loppua kohden tarina tuntui jotenkin sekoavan. Kirjan viihdyttävin hahmo Marja-Leena muuttuu ja psykologina työskentelävän Iiriksen ajatukset ja metodit oudoksuttavat. En voinut olla miettimättä, kuinka psykologina työskentelevä voi olla välillä todella hukassa omassakin elämässään. Onneksi laatikossa oleva hätäkalja ja suklaa pelastavat jos työpäivä uhkaa kaatua voimalla päälle. 

Minulle tämä oli siis täysin välipalakirja, joka ei herättänyt suuria tunteita. Silti ehdottomasti parhain Pulkkinen.

Riikka Pulkkinen - Raja

Aloitin Pulkkiseen tutustumisen lukemalla Totta -romaanin. Totta ei täysin vakuuttanut, kuitenkin monien kehotuksesta tartuin Rajaan, onhan Rajaa kehuttu hurjasti ympäri median ja kirjailija ollut julkisuudessa paljon esikoisromaaninsa suosion myötä.

Kirjassa kerrotaan neljän ihmisen elämää. Anja on keski-ikäinen kirjallisuuden professori, joka on antanut  Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen lupauksen auttaa tätä kuolemaan sitten kun mies ei enää muista. Anjan siskon tytär Mari on lukion ensimmäisellä luokalla ja rakastuu äidinkielenopettajaansa Julianiin. Julian vastaa Marin tunteisiin ja rajat alkavat hämärtyä. Äänessä on myös Julianin esikouluikäinen tytär Anni, joka tarkkailee sivusta aikuisten touhuja.

Kirjassa oli muutama häiritsevä asia, josta on pakko puhua.

Ensinnäkin 16-vuotias Mari.
Omasta lukioajastani ei ole niin pitkä aika ettenkö vielä muistaisi lukionmeininkiä, bileitä ja sen sellaista. Kukaan ei missään vaiheessa puhunut "Iik siis mä en kestä kun tänään on ne bileet ja sit siel on niit poikii". Tai että kenenkään tytön elämäntehtävä oli päästä neitsyydestään keinolla millä hyvänsä. Marin hahmoon ja maailmaan oli ympätty jotenkin kaikki ääripäät; pakko oli kokeilla kun muutkin, nolostuttavia kokeiluja poikien kanssa, viiltely ja rintatoppaukset. Varsinkin Marin ja hänen parhaan ystävänsä keskustelut menivät paikoitellen niin yli hilseen että meinasin ulvoa myötähäpeästä.
En siis todellakaan allekirjoita lukiolaisia tuollaisiksi. Ehkä koulujen meiningeissä on eroja, omassa lukiossani meno ei kuitenkaan ollut noin kärjistettyä. Tai sitten olen jo niin vanha ;)

Toisekseen  Anni, äidinkielenopettaja Julianin tytär. Kun ottaa huomioon että kyseessä on esikoululainen, on kirjailijalla saattanut unohtua minkä ikäinen esikoululainen todella on. Vaikeaa kuvitella että hän osaa/pystyy keittämään perunoita, joka tarkoittaa automaattisesti lieden käyttöä. Voihan tämä toki olla mahdollistakin, hurjalta se kuulostaa näin lapsettomankin mielestä.
Lisäksi tytön ajatukset: " Anni ajattelee vielä nopeasti ruskeahiuksista tyttöä jolla oli kaunis takki ja ihanat silmät, sellaiset silmät jotka Anni haluaa sitten kun kasvaa isoksi. Anni ajattelee nopeasti sitä kuinka tyttö on ollut autossa, kuinka isä on katsonut tyttöä, puhutellut tätä. Nopea ajatus josta äiti saa ottaa kiinni, jos haluaa. Mutta äiti ei tartu ajatukseen, ja Anni ajattelee että ehkä äiti ei haluakaan tietää, ei halua riittävän paljon." (s.180-181). Aika syvälliset ja runolliset ajatukset ja havainnot noin nuoreksi, eikö?

Julianin ja Marin suhde aiheena on aika raju, aika moni varmaan kuitenkin tunnustaa olleensa nuorena ihastunut johonkin opettajaan, mutta joka on ajan kuluessa haalistunut ja muuttunut mukavaksi muistoksi. Kirjassa suhde kuitenkin kehittyy vähän turhankin nopeasti, Julian vastaa melkein heti Marin tunteisiin ja pian ollaankin pimeässä luokkahuoneessa suljettujen ovien takana. Suhde ei tunnu kovin uskottavalta.

Lisäksi sekä Julianin teko Maria kohtaan että Anjan teko miestään kohtaan jää ikään kuin ratkaisemattomaksi, ja jää tunne, että he molemmat selviävät tilanteistaan kuin koira veräjästä.

Tämä kirja jakaa varmasti mielipiteitä, itse olen sitä mieltä että tämä oli parempi kuin Totta, mutta siltikään en laskisi tätä parhaimmiksi lukemikseni kirjoiksi, tämä kun sain pitkästä aikaa minussa aikaan silkkaa ärsyyntyneisyyden tunnetta mitä harvoin kirjaa lukiessa itsessäni huomaan.

Riikka Pulkkinen- Totta

Nyt on luettu Totta, aika kauan siihen menikin :) Muutenkin tässä on huomannut, että on hirveästi "kirittävää", sillä omat opiskelupuurtamiseni on vaikuttanut todella paljon siihen, etten ehdi lukemaan kaikkia niitä kirjoja mitä haluaisin. Sitten huomaan, että luen niitä uutuuskirjoja vuoden tai kahden viiveellä.. :/

Mutta palatkaamme nyt kuitenkin otsikon aiheeseen.

Totta kertoi kolmen eri sukupolven naisista, jossa isoäiti Elsa tekee kuolemaa. Elsan kuoleman lähestyminen avaa auki äitien ja tyttärien tarinaa, jossa mukana on oleellisesti myös 60- luvulla Elsan ja hänen miehensä Martin kanssa osana perhettä ollut lastenhoitaja Eeva. Eevalle ja Martille kehkeytyy suhde, salaisuus, joka selviää Elsan ja Martin lapselle Eleonooralle sekä Eleonooran lapselle Annalle, kirjan edetessä.

Itse odotin kirjalta todella paljon. Ehkä se suuri ennakkohypetys vaikutti osaltaan siihen, että minulle jäi päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta hieman ristiriitainen olo. Olin hieman pettynyt siihen kuinka tarina päättyi, ja kuinka moni asia jäi mielestäni liikaa leijailemaan kysymysmerkkinä ilmaan. Itse olisin kaivannut hieman syvällisempää henkilökuvausta ja tarkennusta joihinkin kohtauksiin. Lisäksi minua on aina häirinnyt lyhyet luvut, joissa kertoja aina vaihtuu. Ei pääse missään vaiheessa kunnolla sisälle vuorossa olevan kertojan maailmaan.

Kirja ei missään nimessä ollut huono, ehkä odotukseni vain olivat turhan korkealla. En ole vielä lukenut Pulkkisen esikoisteosta, Rajaa, jota on kovasti kehuttu ja jota yritän päästä mahdollisimman pian lukemaan..