Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
Atena 2016
Kansi Anna Makkonen
Arvostelukappale kustantajalta
"Voiko antaa anteeksi, jos anteeksi ei ole pyydetty?"
1950-luvulla Helmi on naimisissa oleva kotirouva, ja Kerttu työskentelee sihteerinä. Heitä molempia yhdistää rakkaus samaan mieheen: Helmin aviomieheen Lauriin. Vuosikymmenet vierivät ja elämä johdattaa naiset sattumalta yhteen. Vaikka ikää on kertynyt, huomaavat he olevansa edelleen sidoksissa toisiinsa. Eletty elämä, sen pettymykset ja vaietut muistot nousevat esiin uudelleen, eikä mikään tässä elämässä ole täysin mustavalkoista.
Kirjassa on jotain rauhallisen pysähtynyttä, lempeän yksinkertaista ja kuitenkin hieman vinksahtanutta kuten Kertun vanha käkikello, sillä kaksi naista rakastaa samaa miestä eikä asiaa oteta puheeksi. Ja juuri tämä on se oma kompastuskiveni, Helmin kykenemättömyys nostaa kissa pöydälle, kaikki se sopiminen maailmankaikkeuden kanssa että jos sinä vielä niin en enää koskaan pyydä mitään -keskustelu. En pysty samaistumaan, en ymmärtämään Helmiä, vaikka elinkin hänen tunteidensa mukana. Mutta enhän minä ole elänyt 50-luvulla, en tiedä miltä kolmiodraama on tuolloin näyttänyt. Tuskin se olisi helppoa tänäkään päivänä.
Kompastuskivestä huolimatta kokonaisuutena rakastin kirjan kerrontaa ja sen tempoa, sillä kun vauhdikkaan päivän jälkeen otin kirjan käteeni, sukelsin sen lempeään rytmiin vaivattomasti. Luin kirjaa jopa kesken kirjamessuhulinoiden ja rauhoituin sen maailmaan hetkessä. Tunnetilat välittyvät pysähdyttävästi, realistisesti ja silti niin ihanan arkisestikin. Mutta avioeron läpi käynyttä, ja Kiia -tyttönsä toisinaan kylään saavaa Tomin roolia kirjassa en täysin ymmärrä. Hänestä voisi saada oman tarinansa, mutta juuri tähän tarinaan se ei mielestäni tuonut uutta näkökulmaa tai painoarvoa, vaikka Tomin avulla päästiin olemaan välillä nykyajassa. Todennäköisesti toistan nyt itseäni ärsyttävyyteen asti, mutta en pysty käsittämään tätä tämän vuoden kotimaisten kirjojen tasoa, se on kertakaikkisen huikea! Tämäkin esikoisteos on niin vahva kieleltään ja kauneudeltaan, että toivon kovasti Lifländerin kirjoittavan lisää. Kirjan kansikin on yksi kauneimmista.
